RK-15-15

Satama Culebra, uuuuuuu, uuuuu, uuuuu :) Golf kärryjen ja Jeep maastureiden luvattu saari. Turisti Informatio löytyi helposti. Kartta käteen ja Hostelli oli noin 5 minuutin kävelyn päässä. Kaikki kaupat ja ravintolat täällä 10 minuutin matkan päässä. Rannoille on vähän pitempi matka. Hostellissa normaalit sähellykset maksuasioiden ja sänkyjen kanssa mutta ei suurempaa. Sain itselleni oman huoneen isolla parisängyllä. Kiitos siitä Tommyn, paikan omistajan. Kävelin alas keittiöön ja tutustuin heti kihjalaismatkalla olevaan pariskuntaan. Näytimme missä ollaan oltu ja mistä tullaan. Pariskunta oli kotoisin Miamista, poika oli rajavartiossa hommissa. Kettiössä seisoi myös tummempi mies, juuret Egyptissä. Hänestä  tuli minun seuraavien 5 päivän pelastaja. Davy, huippu tyyppi Kanadasta. Lääkäriksi lukeva erittäin leppoisa kaveri.  Pariskunta oli lähdössä rannalle, joten hyvästelin heidät ja samalla kysyin tahtoiko Davy lähteä kanssani syömään. En ollut syönyt oikeestaan koko päivänä mittään. Hän oli kovin illoinen kun pyysin häntä mukaan. Olin aikasemmin kysynyt Tommyltä että mihin kannattaa mennä syömään ja ottamaan parit oluet.............. tarkistan tällä hetkellä kartasta että osaan kirjoittaa paikkoijen nimet oikein. Sain tämän kartan paikalliselta Sandbaarin myyjältä Annalta, nyt huomaan että hän on kirjoittanut puhelin numeronsta kartan yläkulmaan. Hmmmmm....mielenkiintoista....... Asiaan. Tyhjään mahaan on huono mennä syömään joten oluet ensin. Dinghy Dock-niminen ravintola oli 2 minuutin matkan päässä. Purjehtijat pitivät sitä kantapaikkanaan. He ajoivat pikku moottoriveneillä ravintojan laiturille ja nauttivat paukkunsa hyvän musan soidessa. Ravintolan edessä uiskenteli 1.5 metrisiä isoja kaloja odottaen että jo viskaisi heille jotain. Oli Happy-hour, se oli joka päivä klo.15-18 välillä. Joten olutta pöytään. Jotenkin Davyn ja minun huumori ja ajatusmaailma kohta samantien. En ollut kokenut sitä Philin, enkä Phillipin. Rauhallista oleskelua. Ei semmosta häsäämistä mitä se nuoren Philin kanssa. Luottoa toiseen. Hyväksyntää semmosta. Jotenkin ensimmäisen illan jälkeen muutkin Hostellin tyypit sanoivat että näyttää kun olisimme tunteneet toisemme todella pitkään.  Hieno Mies. Okei. Ruokapaikka oli nimeltään Grill to go. Puolikas kana 8 dollaria. Eipa. Ja hyvin grillattu. Ei mitään Markettien sadan tunnin kärvennystä  vaan juuri niinkuin kana pitää olla. Rapea, sopivan kypsä että liha irtoaa helposti. Huippu paikka. Kello oli jo 19:00 ja pimeys valtasi saaren. Ravintoloiden eriväriset valot täyttivät näkymän. 100 metriä Hostellista oli saaren ainoa kauppa. Kävin hakemassa itsellemme hieman illan viihdykettä.
Aamulla lähdimme aamupalalle Pandeli-nimiseen ruokapaikkaan. Aamupalaksi munaa, pekonia, leipää ja purkki appelsiini mehua 5 dollaria. Suunnitelma. Vuokrata pyörät ja lähteä tutustumaan Culebran kauniisiin rantoihin. Pyörä 15 dollaria päivä. Ei paha. Ajaessamme kylän katuja ihmettelimme miksi ihmiset vuokraa isoja Jeeppejä ajaakseen näinkin pienellä saarella. Kadut olivat koko ajan tukossa. Hyppäys seuraavaaan päivää...jäbät huutaaa ikkunat auki omassa mustassa Jeepissä. Joten se siitä..  Ensimmäinen beach, Melonas Beach, kylästä oikealle pienen nyppylän jälkeen alas ja ranta oli jo siinä. Ehdottomasti parhaita paikkoja Carlos Rosario Beachin kanssa missä snorklata. Rantakivinen eli ei mikään uinti paikka mutta elämään oli hyvin meren pinnan alla. Meitä oli rannalla 4 ihmistä, rauhassa sai olla. Snorlattiin pari tuntia ja sitten eteenpäin. Niin tältä rannalta on kuvat niistä rukouskivistä. Ihmiset pystyttävät kiviä päällekkäin rukoillakseen lähemmäisilleen hyvää onnea. Me teimme omamme muistaaksemme Äitejä. Seuraava beach on monen turistin lempi kohde koska siellä on paljon kilpikonnia. Tamarindo beach. Olin sukeltanut 5 minuuttia kun näin miten kaunokainen mussutti ruohoa meren pohjasta. Uimme yhdessä pienen matkan ja sain hyvää matskua nauhalle. Vähän syvemmällä toisen kaunokaisen jolla oli pari pikku kalaa mukanaan. Meren pohjassa lojui paljon vanhoja pyydyksiä. En tiedä miksi niitä ei poisteta sieltä. Isompi kaunkainen murskutti myös heinikkoa niin tiuhaan etten mennyt lähemmäksi häntä moikkaamaan.  Kaloja rannalta ei oikein löytynyt. Kovin huvittavalta näytti iso Kiinalaisten tyttöjen porukka pelastusliiveineen peput pystyssä yrittäen päästä syvemmälle. Monet kikattivat jo pelkästä ensimmäisestä aallosta. Hieno beach. Pääsimme kavereiden auton kyydissä vielä käymään seuraavaksi yhdessä maailman kauneimmistä Beacheistä Flamenco Beach. Sen hiekka on niin valkoista ja sen rantapenkere aaltoilee mukavasti tehden isoja mutkia joiden puokamiin on syntynyt parhaita paikkoja ottaa aurinkoa. Rannalla oli jonkin verran porukkaa. Ranta on pitkä. Palmupuut taipuvat kauniisti tuoden suojaa nille jotka eivät tahdo olla koko aikaa auringossa. Julkisuus on tuonut Flamencoon paljon pikku baareja. Teidän on mentävä käymään tuolla rannalla. Snorklaus ranta se ei ole vaan oleskelu ja nautiskelu sellainen. Saimme kyydin vielä takaisín Tamarindo Beachille missä pyörämme olivat. Palautimme pyörät jo hyvissä ajoin ennen pimeäntuloa. 1/2 kana ja pullo vettä naamaan. Kaupan kautta Hostellille. Olimme pyytäneet ystävällisiä auton kuljettajia tulemaan käymään luonamme Hostellilla. Edellisenä iltana oli grillannut tovin Ranskalaisten kanssa ja he olivat jättäneet grillin meille käyttöön. Oli siis hyvän lihan aika. Lämmitimme grillin Mukaamme Sadbariin lähti 4 hengen USA:lainen porukka. Tytöillä oli palanut selät niin pahasti että joiduin hieromaan niin AlueVeraa ison läjän. Sandbar sijaitsee aivan lauttojen tulopaikkaa vastapäätä. Siellä jo ennen sisään pääsyä kuulin paikallisen trubaduurin soittavan kitaraa. Istahdin hänen viereen ja esittelin itseni. Pyysin että saanko jossain vaiheessa soittaa hänen kitaraansa. Kaverin nimi oli Conrad. Parin biisin jälkeen hän tökkäsi kitaran kouraani ja sanoi että soita. Enhän minä mitään biisejä muista. Moondance, siitä tuli mun Culebra hitti. Pyysin häntä laulamaan. Hänkään ei muistanut sanoja mutta vedimme siitä aivan mahtavan Culebra version. Yleisö oli myyty. Sen jälkeen soitimme pari tuntia musaan hän huuteli sointuja ja mie soitin. Meno oli kuin ennenvanhaa Auliksen keikoilla. 24:00 Jake, paikan omistaja ryhtyi laittamaan puljua kiinni ja pyysi minua laittamaan oveen ison kankaan ettei virkavalta näen että baarissa on vielä väkeä. Jake pyysi minua istumaan alas ja rupattelimme siinä vähän yli tunnin. Takas Hostelliin ja nukkumaan. Seuraava aamu,  Pandeli aamiainen. Syvät keskustelut millä kuljemme tänään, päädyimme Golf kärryyn. Tovin kävely jälkeen saavuimme Carlos car Rental- nimiseen paikkaan. Heillä ei ollut sillä hetkellä antaa meille hyvää golf kärryä joten saimme Mustan kiiltävän Jeepin klo 18:00 saakka käyttöömme samalla hinnalla. 49,99 dollaria päivä. Ei takuurahaa. Bensaa palauttaessa vaan tankkiin niin paljon kun oli lähtiessä. Minä ajoin koska Davy oli jättänyt ajokortin kotia. Hieno auto. Matka kohti kovin kehuttua Zoni Beachiä. Se sijatsi saaren aivan vasemmassa päässä.

Istun nyt San Juanin Hostelissa Sunnuntai 29.3. klo. 19:36 ja sain juuri viestin että kaksi ihanaa ihmistä toivat mun kännykän Tommylle Hostelliin. Ihmeitä tapathuu meidän elämässä, älkää ikinä lopettako uskomasta niihin. Kiitos kiitos. Maailmassa on paljon hyvyyttä vielä jäljellä. Mikko ikkanee hieman. Hurjaa hommaa !

No niin saatte nähdä siis Zoni Beachin ja paljon muuta. Ihanaaaaa. Harmistusta on ollut kyllä kovasti siitä yöstä saakka. Culebra, menkää ja ihastukaa !  Zoni Beach, emmää pysty kirjottaa, myöhemmin lissää..... :) pitää miettiä miten sen saapi mukaansa.

Zoni beach, paras beach meidän mielestä, Jeep rullaa nätisti, radiosta löytyy lattari kanava, Culebra saaren tiet ovat mutkaiset ja on paljon nousuja ja laskuja. Tiet varsinkin lähestyessä rantoja ovat todella huonossa kunnossa. Siinä on yks selitys siihen miksi saarella käytetään paljon autoja. Kaikkiin paikkoihin ei vaan pääse Golf kärryillä. Hiekka valkoista, ranta noin kilsan pitkä, paikalla noin 8 ihmistä, valitettavasti kovin kivikkoinen noin 10 metriä rannasta. Jylhät vuoristot vasta rannalla. Bond-maisia pieniä erikoisia saaria. Teimme oman paikan pusikon suojaan. Davy ryhtyi lukemaan, minä tutustumaan rannan snorklaus mahdollisuuteen. Se osoittautui aikas hankalaksi. Kivikko teki rannasta niin matalan ettei siinä aallokossa mittään nähnyt. Ainoa asia mitä rannalla pystyi tekemään oli Body-surfing,  kun löysi turvallisen väylän missä ei ollut kiviä. Se onnistui oikein hyvin. Minulta ei Davyltä. Erittäin hyvä ranta rentoutumiseen ja lukemiseen. Olimme siellä n. 3 tuntia. Seuraava ranta oli siinä aikas lähellä. Playa Larga Beach. Saman niminen kuin Kuubassa kylä jossa kävin sukeltaa. Playa Larga beach sijaitsee aivan saaren oikeassa kyljessä. Myös kaunis ranta mutta ei vetänyt vertoja Zonille. Olimme rannalla hetkisen, koska alkoi mahassa kurnia ja Jeeppikin piti palauttaa ennen 18:00. Kävimme vaihtamassa Jeepin kirkkaan punaiseen Juanitaan. Davy antoi golf kärrylle räväkän Espanjalaisen nimen Juanita.  Ja räväkkä Juanita olikin. Musiikista vastasi Davy pitämällä kännykkää kädessään ja soittamalla Bob Marleyn klassikko biisejä. Ne sopivat juurikin siihen tilanteeseen. Juanitalla ajoimme  paikkoihin mihin sillä ei todellakaan olisi saanut ajaa.  Otimme vielä kerran 1/2 kanaa ja kaupan kautta Hostellille. Illalla tietenkin Juanitalla huristelemaan. Muusikkoystävämme Conrad istui Sandbaarissa, joten istuimme hänen viereen. Illan esiintyjä oli Ranskalaissyntyinen kiipparisti, joka oli juuri viimeviikolla saanut itseleen upo uuden Yamahan homppa kiipparin. Eli semmoisen joka soittaa ilman soitajaa. Ranskalainen fiilisteli enemmän kun soitti. Kompit rullas koneelta mutta mitään melodioita ei kuulunut. Hapuilua. Kun biisit loppu yleisöltä meni hetki tajua sitä. Ranskalaista taidetta parhaimmillaan. Ja tietenkin piti mennä myrkyttämään. Näillä kosketinsoittjan taidolla en yltänyt paljoakaan parempaan mutta jazz versio Duo parini Conradin kanssa hitistämme Moondance sai yleisön puhumaan vielä kovempaa toisilleen. Samassa pöydässä Conradin kanssa istui kaverin joka oli aijemmin päivällä vuokrannut meille Juanitan. Hän kertoi meille Culebran korkeimmasta paikasta josta näkee tähtitaivaan ja kylän valot todella hyvin. Ja sinnehän piti päästä. Hän lähti mukaan. Davyn ajo tyyli ensin huimasi kaveria mutta kun kommentoimme että itsehän tämän meille vuokrasit niin kaveri vain nauroi. Paikka oli todella jyrkän harjanteen huipulla, mutta näkymä oli häikäisevä. Tähdet olivat todella lähellä ja kirkkaina ja kylän valon loistivat kaunaka pienenä viivana. Istuimme alas ja nautimme hetkestä. Alas onnistui Juanitalta paremmin kuin ylös meno. Viemme kaverin takas baariin ja läksimme itse nukkumaan. Hieno päivä.
Aamu. Havyn viimeinen päivä. Pandeli aamiainen, seuraavaksi Juanitan palautus. Uusi tilalle musta leveä peräinen Beyonce II, koska Maikki Maikilla on Beyonce I Tallinnassa, Lexus jotain. Beyonce II oli tahokkaampi kuin Juanita. Matka kohti ei niin tunnettua rantaa Carlos Rosario Beachiä. Sinne ajettiin samaa reittiä kun Flamencoon mutta golf kärry jätetttiin parkkipaikalle ja jatkettiin portin läpi missä luki, Ei läpi pääsyä. Ja paljon varoituksia. Kävelimme noin 20 minuuttia trooppisen metsän keskellä ja saavuimme Carlos Rosarioon. Todella valkoista hiekkaa, vihreää merta, muutama ihminen rannalla, varjoisia paikkoja monta. Pystytimme oman pienen kodin varjoisaan paikkaan ja asetuimme olemaan. Paidat ja räpylät roikkuivat oksista, meri oli muutamien askelien päässä. Ruokaa oli ja juomaa. Kävin juttelemassa naapuri miesten kanssa mihin kannattaa mennä snorklaamaan. Oikealla oli hyvä koralliriutta mutta sinne piti uida aikas pitkälle. Se ei meitä haitannut, mulla oli omat vehkeet mukana ja Davy sain kavereilta laitana niiden kamoja. Veteen tutkimaan paikkoja ja syvälle mentäessä koralliriutta syntyi eloon. Syvyyttä oli noin 2-3 metriä joten piti  ottaa paljon happea sukeltaessa että pystyi uimaan virtauksien kanssa ja korallien väleissä. Mahtava paikka. Kaikki kohdallaan, ranta, ei kiviä, hiekka ihanan pehmeää, koralleja jossa paljon nähtävää, ei paljoa ihmisiä. Mutta ei niin hyvä kuin Zoni. Zonissa se fiilis oli vaan jotenkin niin mahtava. Carlokselta menimme vielä käymään yhdellä rannalla josta Davy löysi itselleen ns. " HAppy Place".  Vanhan keunun  joka roikkui kahdesta puusta ja josta oli kaunis näky merelle. En muista rannan nimeä. Se oli kovin meren levän peitossa. Kivinen. Siellä oli laturi jonka päässä mies kalasti. Ei uinti paikka ollenkaan. Pelikaaneja uimassa ja pyydystämässä kaloja, Ei muita kuin ihmisiä kuin kalastaja ja hänen mäyräkoira ja me. Hetken nautimme näkymistä ja takaisin Hostellille. Illalla menimme Karaoken, josta jo kirjoitinkin ja moikkaamaan Jakea Sandbaariin. Siellä tapasimme pariskunnan joka halusi lähteä meidän kanssa yöuinnille. Sen lopputuksen jo tiedämme. Yö uinti itsessään oli mukava kokemus. Aamulla lähdimme metsästämään kännyä ennenkuin Davyn piti lähteä takaisin. Kävimme poliisilaitoksella kyselemässä olisiko joku vienyt sen sinne. Poliisit tunnistivat minut heti koska he olivat edellis yönä käyneet ajamassa meidät pois sieltä uimarannalta. Naureskelivat ja lupasivat ottaa yhteyttä jos joku toisi kännyn.  Davy ei millään olisi halunnut lähteä. Mutta normaali elämä odottaa aina reissun jälkeen. Itse olin aikas surullinen Davyn lähdöstä sekä kännykästä. Fiilistelin kylää ottamalla kuvia Goproolla, kyselin olisiko joku löytänyt kännyn ja vienyt sen ravintoloihin tai kauppoihin. Illalla rumpukeikan jälkeen jäin kirjoittamaan blogiani ja yht äkkiä viereeni istuu Osku Miettinen Turusta. Osku oli ollut viihteellä ja silmät punaisena istui viereeni ihmettelemään kuin kaksi Suomalaista voipi törmätä näin pienessä paikassa. Osku oli oikein mukava mies. Opiskelee Englantia Turunyliopistossa. Oli Amerikkalaisten kavereidensa kanssa Spring Breakia viettämässä Culebrassa. KIertänyt paljon maailmaa, joten juteltavaa riitti kovasti. Kun kuulin että heillä oli auto ja he olivat lähdössä myös huomenna kohti San Juania, kysyin pääsenkö mukaan. Oskun mielestä siihen ei ollut mitään estettä. Aamulla kyselin muilta kavereilta onnistuuko kyyti ja pääsin heidän  kyytiin. Kello 13.00 lähti meidän lautta. Menimme sinne hyvissä ajoin 11:45 ja silloin paikka oli jo aivan tukossa. Muilla on jo liput, minun  piti mennä jonottamaan. Kaikki pääsi kuitenkin turvallisesti lauttaan. Muut jäivät etuosaan, minä menin vanhasta muistista takaosaa jossa oli paljon lämpimämpää. Löysin kivan kulmauksen ja ryhdyin kirjoittamaan. Nimmari pariskunta oli oikein mukava. Nainen kertoi juuri ilmestyneestä kirjasta. Kirja on Arriba Santurce, corazon rumbero de Puerto Rico. Tierra de grandes percusionistas, vol. 1. Kertoo kuuluisista tämän maan percussio miehistä. Pääsimme Fajardon satamaan, autoon ja liikkeelle. Saksalaisperäisen tyttö oli pelkääjänpaikalla ja poika ajoi. Tytön navikaatio taito ei ollut sitä parasta luokkaa, luotti liikaa kännykkäänsä. Meidän piti mennä käymään sademetsässä ja kiivetä yhden vuoren huipulle. Mutta kun tarkemmin asiaa harkittiin niin ei meillä ollut mittään mahdollissuutta ehtiä huipulle ja takas 3.5 tunnissa. Porukalla lähti lento 20:00 ja tytön ohjeiden kanssa pelkkä 80 kilsan ajaminen kestäisi enemmän, joten vuoren huippu unohdettiin. Menimme syömään. Ajoimme San Juaniin ranta reittiä. Oli siis sunnuntai ja kaikki ihmiset olivat rannalla. Ja ranta oli pitkä. Negrillin 7.5. mailin ranta ja toiseksi tämän rinnalla. Meillä oli kova nälkä ja kaikki grillien ihanat tuoksut tunkeutuivat autoon. Liikenne liikkui todella hitaasti. Tyttö oli löytänyt jonkun ravintolan jota kehuttiin Lonelyplanetissa. Etsimme sitä. Lupulta liikkenne eteni niin hitaasti että päätimme Oskun kanssa kävellä. Löysimme paikan, söimme hyvät grilli kalat. Matkaan ja kohti Hostellia. Annoin 20 dollaria matkakuluja, jälleen minua onnisti matkan suhteen välillä San Juan- Fajardo. Tapasin Hostellilla kaksi aupair-tyttö jotka joutuivat unohtamaan Culebran matkan hankaluuden takia. Ruokaa ja nukkumaan.

Nyt JFK:llä, kaksi tuntia lentoon. Lentokentällä netti maksaa 4,99,dollaria tunti. Joten kunhan saan tän kirjoitettua niin lunastan itselleni tunnin. Iso Stella 10,90 dollaria. Heinäkenkä 8.17 dollaria.  Hurjaa hommaa. Mutta Kiitos Puerto Rico. Viimeisenä päivä läksin uusien ystävieni Tine " Turner" ja Antonio " Panderas" kanssa vanhaa kaupunkiin. Tytöt olivat juurikin nämä Aupair-tytöt. Menimme bussilla 0.75 dollaria vanhan kaupungin bussisemalle ja siitä Informaatio centeriin hakee hyvät kartat. Vanhaa kaupunkia ympäröi kivivalli. Vallin oikeassa ja vasemmassa kulmassa on vanhat linnakkeet. Oikeapuolen linnakkeesta on hyvä näkymä kaupungin uutteen puoleen sekä merelle. Linnakkeiden välissä on nurmi kaistale jota pitkin pääseen kulkemaan linnakkeiden välillä. Linnakkeiden välillä tai oikeestaan koko vanhassa kaupungissa kulkee ilmainen kuljetus bussi. Vasemman puolen linnakkeen keskellä on todella iso nurmialue missä ihmiset lennättivät liidokkeja ja vietti kaunista päivää. Keli on onneksi pilvinen muuten olisimme tuhkahtuneet kuumuuteen. Linnakkeiden jälkeen tytöt tahtoivat lähteä käymään Bacardi tehtaalla. Sinne mentiin lautalla. Lauttan edestakainen hinta oli  1 dollarin. Päästäksemme tehtaalle joituisimme käyttämään taksia. Taksin hinnaksi punasilmäinen vanhan ukkeli sanoi 30 dollaria. Laskimme nopeasti yhteen 10 dollaria taksi + 12 dollaria tehtaan esittely oli  liikaa. Olisihan esittelyyn kuulunut ilmainen kuppi ja paaukku. Mutta päätimme mennä läheisseen ravintolaan ottamaan yhdet Bacardit ja säästimme siten   17 dollaria kukin. Triksut napaan ja takas lautalle. Syömään. Vanha kaupunki on todella hyvin restaaroitu, talot ovat hyvässä kunnossa ja katukivien sinertävä väri tuo oman fiiliksen.  Vierekkäisten talojen monien värien yhdisteliminen tuo todella pirteän kuvan kaupunkiin. Ja sen ahtaiden katujen tunnelmaan. Kaunista kaunista. Kannattaa mennä käymään. Tottakai isot ristelijät ja niiden matkustajat tuovat oman lisänsä kun Nassaussa Bahamalla. Illalla menimme käymään naapuri tanssipaikkassa. Baari oli vanhassa isossa talossa jota oli voinut luulla hylätyksi taloksi mutta sisältä löytyi kivan pieni baari tiskin ja todella iso tanssilattia jossa tanssittiin karaoken tahtiin. Ja Mikkohan tietenkin meni myrkyttämään. Moondancea ei löytynyt niin piti ottaa Bob Markey kehiin. Kaikki lauloivat yhdessä joten homma houtui mallikkaasti. Jorailimme siinä tovin. Banderas iski silmänsä tummaan kaveriin ja yritti saada sitä tuoduksi Hostelliinki mutta säännöt kieltävät sen. Mukava ilta tyttöjen kera. Aamulla heräsin en herätykseen jonka olin laittanut soimaan 05:30 koska en kuullut sitä vaan säkästä kello  07:00. Lento lähti 09:00, kamat kasaan, taksi hostellille, kyytiin, pientä ruuhkaa, onneksi lentokenttä oli  ihan lähellä. Inhosin laittaa farkut ja lenkkarit jalkaa. Ahistavaa ja vielä villapaita kassiin koska nykissä on kylymä. Mutta olin onnellinen kun kone nosti nokkaansa koti Nykiä. Kylmä täällä juu on.

Matka on ollut isoja tunteita, uusia ihania tuttavuuksia, todella kauniita paikkoja, jännitystä, rakkautta ja  unohtumattimia kokemuksia täynnä. Olen kutsunut monet Suomeen ja olen saanut paljon uusia majapaikkoja ympäri maailmaa. Ihmisiin tutustuminen on parasta näillä matkoilla. Yritän olla yhtä sosiaalinen kun tulen kotia. Yhtä positiivinen. Yhtä avoin ihmisille sekä uusille asioille. Olkaa tekin. Ei tää maailman niin monimutkainen ole. Me vaan teemme siitä liian monimutkaisen. Kaikki loppujen lopuksi on kiinni kuinka kukin suhtautuu toiseen ihmiseen on se sitten kulttuuriltaan ja maailman näkemykseltään mitä vaan. Hymy ja suoraan silmiin katsominen ei ole koskaan pahasta.
Toivottavasti olette saanut  selvää ja  jotenkin  pysynyt  kärryllä  mitä on  tapahtunut.
Rakkautta. Rakkautta kaikille.......Halit.

Moikka  moi !

RK-15-14

No eipä nähdä, kone on myöhässsä 1.5 h, joten odottelu jatkuu. JetBlue lentoyhtiölle iso kiitos. Taululla 15 lennosta 10 on myöhässä. Onhan näissä lentokenttäoleluissa oma viehätyksensä. Näkee erikansallisuukisen  ihmisiä, monesti kuuntelen tovin joidenkin keskustelua ja arvailen mistä päin he ovat tulleet. Täällä on kyllä suurinosa Amerikkalaisia. Juttelin tossa Aasialaisella ruualla yhden Amerikkalaisen pojan kanssa joka vovoitteli ettei hänen tyttöystävänsä ole kiinnostunut kulttuurista ollenkaan, makaa vaan rannoilla. Olivat suunnitelleet matkaa Eurooppaan mutta poju ruvennut epäröimään matkaa. Vie tytön ensin maalle tutustumaan omaan kultuuriinsa. Eivät ole käynyt New Orleannissakaan joten tekemistä riittää kotonakin. Mutta nyt tämä alkaa jo kohta riittää. Tää on kestänyt aikaslailla 24 tuntia. Mutta matksutaminen on ihan jees. Olen varannut itselleni ensin kolme yötä San Juanista International Hostellista. Käpöttelen pari päivää kaupungissa ja sitten lähden saarelle nimeltä Culebra. Siellä seuraavat 5 päivää hostellissa ja jos oikein kivaa on niin olen siellä loppuun saakka. Käykää kurkaa Culebra, Puerto Rico. Sukellusta, rantaa, ihanaa merta. Tää on ensimmäinen kerta täällä reissulla kun suunnittelen etukäteen näin paljon ennen maahan astumista. Mikko oppii tai muuttaa tapojaan tai on jo vähän väsynyt, viimeinen on tällä hetkellä fiilis. Pihtaan tässä viimeistä ruokailua koska en varmasti jaksa lähteä siellä enää mihinkään. Täällä on erittäin hyvin sähkölaitteiden latauspaikkoja. Harmi vaan se ettei täältä pysty katsomaan kaikkia Yle Areenan ohjelmia, eikä esim. ruutu.fi, joten tääsen en tiedä mitä Voicessa tapahtuu. Se ohjelma kuitenkin kiinnostaa. Mutta ehtiihän sitä vielä mukkaan. Näin pienen pätkän Birdman elokuvasta tossa koneessa  ja vaikutti oikein hyvälle. Toinen leffa oli Travel tai jotain. Reese Witherspoonin elokuva. Reppureissulla jossain. Pitänee kattoa kun pääsee kotia.


Taksi 19 dollaria, 1452 Calla America, Puerto Rico. Ovessa viesti Mikolle. Ovaimet maton alla oven edessä, huoneesi 2 kerros, 2 ovi vasemmalta, keski sänky, nähdään huomenna.
Homma toimii. Luen hetken otsalampun valossa. Uni ei tule. Naapuri punkan jäbät tulivat baarista. Amerikan miehiä. Spring breakki menossa.  Luen. Todella kuuma. Ei ilmastointia. Pöydällä tuuletin joka suuntaa yläsängyssä nukkuvaan tyttöön. Vessan valo syttyy ja samalla vessassa oleva tuuletin käynistyy. Toinen Amerikan kavereista pesee hampaansa.
Aamulla naapuri punkan kaverit ovat jo lähteneet. Tyttö nukkuu yläpunkassa. Aamupalaksi appelsiinimehu jonka otin mukaan Kingstonin lentokenteltä. Tutustuminen hostelliin. Saksalaiset pojat ovat aloittaneet aikaisin kaljan kittaamisen. En muista nimiä. Maksan loput huoneen vuokrasta ja samalla kysyn ohjeet rannalle pääsyyn. Francisco, kikkarapäinen velikulta, joka kovasti tahtoisi hankkia sukellus kelpoisuuden mutta Puerto Ricosta sitä ei saa mistää Saksaksi, selitti reitin. Matkalta löytyy kauppakin. Menoks.
San Juan, kaunis kaupunki, löytyy vanhaa San Juania isoine linnoineen ja vanhoine rakennuksineen ja sitten on uudempaa arkkitehtuuria. Vanha puoli muistuttaa kovasti Kuubaa. Erivärisiä taloja vierekkäin sopusoinnussa. Matkalla kaupassa ruokaa napaan, valkoista riisiä kera härkälihakuutioiden. Paljon vettä, banaani ja purkkaa. Ranta oli todella kaunis.................. En pysty näyttämään teille kuvia koska eilen illalla olimme yöuinnilla ja känny katos sillä reissulla. Yritimme tänä aamuna etsiä sitä uudestaan mutta emme löytäneet. Mutta kuvat ovat muistissa omassa päässäni. Kännyjähän saapi mutta kuvia ei. Oli paljon kauniita kuvia, paljon...... No niin takas asiaan. Niin että ....Ranta, San Juan, juu juu juu....tota, niin. Siellä oli myös paljon aktiviteettia. En ollut ennen nähnyt semmoista pallopelimuotoa kuin siellä oli. He pelasivat koko muovisilla pikku maikoilla tennispalloa, sulkapalloverkon kurkuisen verkon yli.  Ja syöttivät todella kovia syöttöjä, ja niin neluria eli 2 vastaan 2. Hiekkakenttä, aikas pienet rajat. Mielenkiintoinen peli. Niin ja erona esim Jamaikaan/Kuubaan, kaikilla koirilla oli nimi kyltit kaulaulassa, eikä kulkurikoiria paljoa näkynyt. Ranta oli todella pitkä ja tuulinen. Luin, uin, katselin ja nautin. Aurinko laskee San Juanissa n. 18.30 joten lähdin hyvissä ajoin takas Hostelliin. Matkalla hain kaupasta, mehua ja tietenkin Espanjalaista viiniä ja Salami pötkön. Pötköstä on muodostunut hitti tuote. Sillä saa kavereita. Kuten tulevan iltana. Tutustuin kahteen tyttöön joiden kummankin nimi oli Christina, poikaan ( en muista nimeä), jahteen muuhun tyttöön. Lähdimme porukassa kuuntelemaan paikallista Salsa musaa. Oikeestaan paikkoja oli kolme ja kaikissa oli mitä erikoisempia bändi muodostelmia. Ekassa Kiipari ja basso tuli midinä todella lujaa kajareista, vahvistettuna laululla, timbaleksilla, kitaralla. Seuraavassa lauteilla oli guiro, laulu, kitara, kaikki muu tuli koneelta. Mutta Salsaa tanssittiin perus Suomalaiseen tyyliin. Takas kämpille ja nukkumaan.
Päivä 2 San Juan. Varasin itselleni Hostellin Culebra saarelta, International Culebra Hostel, aivan sataman vieressä. 33 dollaria yö. 5 yötä yhteensä....... hyppäys Culebraan. On Domino pelin aika. Eilen voitimme ihanan pariskunnan Davyn kanssa viimesssä jaossa, pelasimme 500 pisteeseen, tilanne oli 499-498 meidän eduksi. Davy oli loppu pelistä jo niin sekaisin rommista ettei jaksanut seurata peliä ollenkaan. Mutta Mikko hoitaa homman, olin koko jaon johtajan paikalla........ Nyt ryhdymme pelaan uudestaan.  Illan musiikki alkaa vasta 21.30 joten on pari tuntia Dominoa ohjelmassa. MOi :)

Emme pelanneetkaa vaan juttelimme yhden vanhan pariskunnan, heidän vanhemman naispuoleisen ystävän ja paikan omistajan Tomin kanssa höpön löpöä ja kaikkea kivaa. Ihania vanhempia ystäviä. Kertoivat tarinoitaan ja suunnittelimme Tomin Venäjän matkaa. Rumpushow oli hyvällä meiningillä soitettua Conga, lehmänkello matskua.

Takas San Juaniin, niin toisena päivänä lähdin paremmalle beachille lukemaan Matka läpi Afrikkaa. Vähän kauempana kaupungin aivan toisella laidalla, Hilton hotellin yhdessä oleva julkinen ranta. Ihanan pieni. Lepotuolit. Vähän laguunin tyyppinen ranta. Kivikko esti suurimpien aaltojen pääsyn rantaan. Siinä sitä sitten nukuttiin välillä sateessa ja välillä paahtavassa auringossa. Käpöttelin Wallmart kauppa ketjun kautta Hostelliin jossa söin Nuudelia munalla ja salamilla. Aikaisin nukkumaan. Aamulla kyselyä Franciscolta millä on paras päästä Culebraan. Yhdistelmä bussi-juna-taksi on halvin vaihtoehto, kuulemma. Sitten Kikkarapää muistaa että Naapuri huoneessa asuvat Anna, Rob ovat myös lähdössä Culebraan. Ei muutakun heidän juttusille. Anna arkkitehti opikelija, Rob valokuvataitelilja olivat suunnitelleet vuokraavansa auton. Olin heti mukana juonessa mukana. Sopii mulle. HAlvin auto 49,99 päivältä. Sinne. Missä se on, lentokentällä. Alle 25 vuotias voi vuokrata, ei takuu rahaa jos oma autovakuutus voimassa. Robilla oli semmoinen. Hän soitti kotiaan ja pyysi taloudenhuotajan ottamaan kuvan hänen vakuutuksestaan joka hänen autossn. Yksi asia hoidossa. Taksin tilaus ja lentokentälle. Taksi tiputtaa meidät autovuokraus keskukseen. Kaikki mutta firmat ovat siellä auki, meidän firman edessä riippui harmaa kangas. Toimisto sijaitsee lentokentän ulkupuolella. Shuffle-bussia etsimään. Kohta sellainen saapuukin ja pääsemme firmamme toimiston. Firman nimi Thrifty. Kipikipi virkailijan luo.
Onko teillä varaus ?
Ei.
Auton vuokra 89,99 dollaria ?
Eiiii, kun 49,99 dollaria se äsken oli netissä ?
Se on netissä, ei täällä. Tehkää varaus netissä. Se käsittelyyn menee 45 minuuttia.
45 minuuttia,ööööööööööö.

Kiivasta keskustelua. Päätimme tehdä varauksen. Viime reissulta oppineena tiesin että Mäkkärissä on aina netti. Joten menimme sinne tekemään varauksen. Rob soitti vielä firman apunumeroon ja vahvisti että homma kanssa toimii. Varaus tehtiin. Takas toimistoon. Virkailija pyytää vielä odottamaan. 20 minsan jälkeen Rob pääseen tekemään sopimuksen. Homma pysähtyi seuraavaksi 250 takaukseen.  Olin jo ihmetellyt alusta saakka etteikö takuurahaa muka pidä maksaa. Titin kanssa koimme sen yllätyksen kun vuokrasimme Kanariasaarilta auton. Silloin takuu oli 500e. En ryhtynyt neuvomaan koska maksoin autosta yhdenpäivän 1/3osan. 25 dollaria. Joten Rob soitti kauniin puhelun ÄITILLEEEN. Äidin auttaa aina. Lepertelyä alkuun ja sitten itse asiaan.  Alla huuteli väliin kuink kauniilta Robin äiti tänään näytti. Vastausta oli että hän näytti lihavalta ja vanhalta. Se lepertelystä. Rahat siirrettiin Robin tilille ja menoks. Auto matka San Juanista Fajardoon kesti 45 minuuttia. Parit väärät käännökset mutta olimme hyvissä ajoin satamassa. Lautta lähti 10 minuutin kuluttua. HIrveetä juoksua rinkat selässä parkkipaikalta satamaan. Emme huomanneet juostessa että olimme ohittaneet lipunmyynit paikan. Onnellisena ehdittyämme laivaan ilman lippuja jouduimme juoksemaan takas lipputiskille. Liput käteen ja laivaan. Rinkat ruumaan ja istumaan. Kylmä kuin mikä, todella kylmä.  Onneski olin ottanut pyyhkeen mukaan, sain sen laitettua jalkojen suojaksi. Rob ryhtyi selvittämään laskutus asioita, mie nukahdin, Anna nauti maisemista. Eli merestä. Matka kesti 1.5-2 tuntia, riippuu kelistä.
.........Istun nyt laivassa menossa kohti takas Fajardoa, pariskunta takanani tahtoi saada nimikirjoituksen minulta. Olin kuullemma vetänyt pari iltaa sitten karaokessa vallan mainiosti. Totta kai sitä vedetään kympillä kun ollaan niinkin mahtavassa paikassa kun Culebra. Lauloin Van Morrisonin Moondance, Klassikko ja toisena rantaretkiemme innoittamana Bob Marley Don´t worry about a thing jne. On sitä jotain hyvvääkin tehty :) .........

RK-15-13

St. Patricks day

Katsoin aamulla sunnuntain urkkaruudun. Suomi ei menestynyt muussakun omassa jääkiekon Play-off peleissä. Ei yllätystä siinä suhteessa. Katselimme paikallisen taksi kuskin kanssa hyviä kalastuspaikkoja, ylhäältä näkee paremmin missä meressä on muistia alueita, siellä on pienten kalojen parvia. Ja missä on pieniä kaloja on myös lähistöllä isoja kaloja. Kuskilla oli vapaa päivä jolloin hän yleens menee kalaan. En lähtenyt mukaan koska en ollut syönyt vielä aamiasta. 10:30 läksimme Philipin kanssa Surfin cafeeseen aamupalalle. Matkalla päässäni soi 6 sointua iskuina, en saanut millään mieleeni mistä biisistä ne olivat kotoisin. Cafe oli pieni talon sisäpiha. Mahdollisuuksia oli aikas monenlaista, omeletteja vaikkas millä mausteella. Otin vihreänliiton version Ackee omeletin tuoreella appelsiini mehulla. Olemme joka päivä nähneet samat kilipukit kävelemässä vastaamme kadulla. Olemme nimenneet heidät jo luonteen ja värin perusteella. On Whitie, Blackspot, Rebel, Leader, Wonderer jne. noin 10 kiliä kuuluu siihen katraaseen. Niin ja yksi on Auts, sillä on jokin vamma jalassa. Se huutaa aina muille että odottakaa. Muut napostelevat rauhassa ruohoa ja odottavat. Kaikkia näitä ohjaa Big Mama, joka huutelee omalta paikaltaa jengille että on aika tulla kotia. Porukka kuulee Maman äänen kaukaa ja kipittää kiltisti ääntä kohti. Kaikki on vapaana. Se on ihaltavaa toimintaa. Syömme omeletit ja kiitämme kovasti ravitsevasta aamupalasta. Puolessa välissä kotimatkaa biisi avautuu mielessäni. Se on Mikko Pohjolan Tässä on hyvä näin. Mikko Pohjolan musiikki on ollut minulle hyvin tärkeää. Olen kokenut paljon hänen musiikkinsa kautta. Rakkautta, onnellisuutta, surua, menetystä. Sillä hetkellä olin onnellinen. Aurinko paistoi taivaalta, meren aallot kuuluivat oikealta korvaani. Elämä koostuu pienistä asioita hetkittäin. Aina on mielessä paljonkin liikkuu huolia ja harmeja, sillä hetkellä Mikon biisi ja ruohoa syövä kilipukki. Nälkäpeli, viimeiset 10 sivua jäljellä, en tahdo lukea loppuu, koska sitten se on siinä. Kello lähenee 14:00 ja meillä on treffit Karan ja Teyan kanssa. Otamme uimakamat mukaan ja lähdemme kapuamaan alas kylään. Mittään ihmeellistä ei tapahtu ravintoloissa eikä kellään tietoakaan mitä päivän ohjelmaan kuuluu. Normaalia Jamaikan meininkiä. Tytöt ovat myöhässä sovitusta ajasta. Lähdemme uimaan lämpimään mereen. Uimme tovin ja lähdemme sitten kaljalle. Kohta tytöt saapuvat paikalle. Hetken päästä viereemme istuu vaalea nainen jolla on skandinaavi aksentti, kysyn heti mistä olet. Hän oli Se Ella jonka Nälkäpäivä kirja otin mukaan Hostellista.  Olipa mukava nähdä Ellaa. Hänellä oli myös toinenkin osa mukana joten sovimme että hän tuo sen Shakespeariin huomen aamulla ennenkuin lähtee. Saan sen sieltä . Mahtavaa. Hän oli ollut jo 6 kuukautta Jamaikka ja tavannut toisella viikolla " Poikaystävänsä". Näin hän se näytti. Kurkkasimme tulevan bile alueen ja isot isot kajarit soittivat parin vuoden takaisia hittejä kuten gangnam style.  Sovimme tyttöjen kanssa että jos he haluavat niin he voivat tulla ylös nauttimaan illasta. Nyt kuuntelen Mikon koko levyä ja katselen kuinka aurinko laskee meren taakse värjää meren vaaleanpunaiseksi. Kiitos Mikko Pohjola, Kiitos !
Istuimme Philippin kanssa rauhassa tuoleilla ja kuuntelimme Matthew musiikkia. Siinä on vaan niin rauhaisaa ja levollista istua ja katsoa pimeydessä kylpevää pientä kylää. Välillä moottoripyörän valot halkaiset näkymän tai joku ryhmä kävelee otsalamput päässään takaisin Hostelliin ravintolasta. Mennessä katsomaan bändiä kuulin kaunista laulua lähi kirkosta. Menin kurkkaamaan ketkä siellä lauloi. Yksi poika soitti koskettimia. lauloi ja 3 tyttöä lauloi hänelle stemmoja. Istuimme siinä heken ja keskustelimme kirkkojemme musiikillisista erilaisuuksista. Käväsimme nopeasti kuuntelee bändiä, reggae menis. Bändillä oli vaikeaa saada pidettyä virtoja päällä. Se olikin mielenkiitoisinta bändissä.
Emme nähneet tyttöjä kun seuraavana päivä kun he vilkuttivat taksista lähiessään kohti Blue Mountainia. Mielenkiinnolla odotan heidän kokemuksiaan vuoresta ja sinne menosta.
Tutustuimme Philipin kanssa aamupäivän Treasure Beach-kylän muihin rantoihin. Vastaan tuli iso iso vanha hotelli/resort joka oli myynnissä ja siksi tyhjillään. Aikoinaan hyvinkin tyylikäs hotelli piti sisällään tenniskentän, koriskentän ja oman pienen laguunin. Kyllä siinä ennen vanhaan oli mukana köllötellä. Nyt siellä oli vain nuoret miehet kalastamassa harppuunoilla. Tämmöisiä hylättyjä paikkoja oli treasuressa todella paljon. Joko hylättyjä tai rakennettaessa jo keskenjääneitä. Iltapalan jälkeen olimme käpötelemässä takas kämpille kun kuulimme toisen bändin treenaavan läheisessä ravintolassa jota emme olleet huomanneet. Bändillä oli seuraavana päivänä ilmainen keikka. Eri lauluja kävivät treenaamassa bändin kanssa kappaleitaan. Välillä bändi kuunteli kännykästä biisin soinnut  mitä laulaja tahtoi laulaa. Juttelin tovin paikan omistajan kanssa mikä oli paikan meninki. Phillip lähti jo kämpille, mie jäi fiilistelemään. Huomasin basistin hapuilevat uusien biisien sountujen kanssa, menin hänen avuksi. Yhdessä kuuntelimme soinnut biiseihin ja kokeilimme eri bassokuvioita. Sovimme että huomenna nähdään keikalla. Läksin kiipeämään ylös kämpille ja nukkumaan. Seuraavana päivänä ylhäällä tuli käymään paikallinen laulaja ja lauluntekijä. Kauniilla vaalenpunaisella elektroakustisella kitaralla hän soitteli pitkän pätkän biisejään, kaikki menivät samoilla soinnuilla. Hän esiintyi myös illan konsertissa kaverinsa kanssa. Hommassahan kävi niin että emme jaksaneet mennä koko konserttiin. Kuuntelimme soitantaa ylhäältä. Se oli ihan hyvä, koska seuraavana päivänä mulla oli pitkä matka edessä kohti Kingstonin lentokenttää.  Aamulla kävimme vielä kerran uimassa ihanassa meressä, sitten pakkaamaan. Pikainen syönti koska seuraava ruoka oli vastasta lentokentällä. Hyvästit koko jengille. Route-taksi otti kyytiin kaupan edestä. Saarella satoi Kingstoniin saakka. Matka meni hyvin. Pahin pätkä oli Mandeville-Kingston, koska bussin takaosa oli jo täynnä jouduin pitämään rinkkaa sylissäni koko matkan. Nuori tyttö joutui vähän kärsimään siinä samalla. Mutta hän oli ihan kunnossa tullessamme Kingstoniin. Hän jopa saateli minut bussiasemalle josta sain suoran bussin lentokentälle. KIva tyttö, oli tullut Kingstoniin opiskelemaan journalistiksi. Lentokenttä oli kylmä ja täynnä itikoista. Yritin tehdä itselleni pesän erilaisista penkeistä. Empä siinä juurikaan onnistunut. Liian paljon vaatteita, liian kuuma makuupussi. Kentän kuulutus ilmoitti joka 20 minuutin välein paljonka paikallinen kello oli ja kuinka löydetyt matkalaukut takavarikoidaan ja tuhotaan. Välille toivotettiin tervetulleeksi Plaa plaa plaa lentokentälle. Kaikesta huolimatta sain nukutuksi pätkittäin yhteensä n. 4 tuntia. Kamat kasaan, hampaanpesulle, hikisten vaatteiden vaihto, pika kainalopesu, dödöt kehiin ja lähtöselvitykseen. Yläkerrasta löytyi kylmää appelsiinimehua ja kunnon vanhoja 80-luvun Cospel-videoita töllöstä. Hetken kuluttua alkoi saarnaus jostain messutilaisuudesta. Kova tekstiä pastori pisti tulemaan. Päivän teemana oli nuorten kunnioitus vanhempiaan kohtaan. Rahaa sai lähettää moneenki eri osoitteeseen. Lento viimeinkin lähti ja hyvin ajoissa klo. 08:22. Lento oli  Kingston, Jamaica-Fort Lauderdale Florida. Ihanaa pääsin nukkumaan. Nukkumaan. Nukkumaan. Heräsin todella kauniisiin näkymiin koneesta. Istuin ikkunapaikalla. Mitä lähemmäksi tulimme U.S.A niin sitä moninaisemmaksi meren eri sävyt kävivät. Fort Lauderdale on semmonen välilasku mesta. Paljon pieniä lehtoyhtiöitä lentää täältä aurinko kohteisiin. Täältä löytyy kuitenkin muutakin ruokaa kun Jerk tai Stew beef or chicken. Aasialainen vege toimi tänään mainioisti. Olut 12 dollaria. UUuuuuuuu, ikävä Kuubaa ja Jamaikaa. Ja samalla ei yhtään. 3 viikkoa kummassakin maassa riitti minulle. Kone kohti San Juan, Puerto Ricoa lähtee 19.20. Siellä nähdään :)

RK-15-12

13.3.2015 Perjantai

Nukuimme pitkään koska päivä suunnitelma oli vasta illalla päästä Blue Mountainille vievän reitin alkuun. Ensin bussilla Papine nimiseen kaupungin osaan ja siitä Route-bussilla Mavis Bankkiin josta olimme suunnitelleet kävelevämme Jah B´s guesthouseen.
Kaikki olivat puhuneet että reissu tulee maksamaan ainakin 150 U.S. dollaria. Läksimme matkaan hengellä ettemme maksaisi mitään.  Joten kävely meinis. Ehdimme kävellä noin 45 minuuttia Mavin Bankista kohti patikkareitin alkua kun viereemme ajoi pickup-auto. He kysyivät mihin ollaan menossa. Sanoimme Blue Moutainsin reitin alupisteelle. Jäbät sanoit olevansa töissä Jah B`ssä ja ottivat meidät kyyttiin. Kysyimme heti paljonka maksaa, hinta oli 20000 Jamdollaria, eli 20 U.S dollaria, sanoimme ettemme maksaisi niin  paljoa. Tingittyämme hinta maksoimme matkasta 1000 Jamdollaria. Normaalisti matka maksaa ihmisille jotka haluavat päästä reitin alkuun 50 U.S. dollaria eli 5000 Jamdollaria.  Matka oli todella tuskallinen koska pickupin lava oli täynnä kahvintaimenten alkuja eikä niitä saanut talloa. Minä päädyin istumaan vararenkaan päällee, helppoa, mutta Phil joutui olemaan jalkojensa varassa koko matkan. Ja matka oli pitkä, monttuinen ja todella jyrkkä. Jos olisimme alkuperäisen suunnitelma mukaan kävelleet saman reissun aikaa olisi mennet monta monta tuntia, eikä meistä sen jälkeen olisi ollut mitään jäljellä. Pääsimme Jah B´s paikkaan. Olimme kiitollisia matkasta ja annoimme kuskille kummatkin 1000 Jamdollaria. Vastaamme tuli nainen joka hoisi guesthousea. Selitimme hänelle että haluaisimme vain käyttää heidän keittiötänsä ja tehdä vähän ruokaa ennenkun jatkaisimme yöllä klo 02:00 matkaa vuoren huipulle. He kysyivät ettemmekö me nukkuisi ollenkaan ennen matkaa. Vastasimme että emme. Olisimme talossa ja jatkaisimme vaan matkaa siitä. He eivät käsittäneet alkuun ideamme. Olimme valmiit maksamaan keittiön käytöstä. He keskustelivat hetken ja selittivät ettemme vaan voineet hengailla alueella yöllä ja lähteä sitten matkaa. Jos me emme nukkui, hekään eivät nukkuisi. Keskustelimme tilanteesta ja he ehdottivat että maksaisimme 1000 Jamdollaria naama yö sijasta klo. 02:00 sakka ja keittiöstä. Suostuimme. Normaalisti yö maksaisi 2000 Jamdollaria naama + 2000 Jamdollaira uunin käytöstä. Siellä rahastetaan kaikesta ja sitä vastaa hieman protestoimme. Ilta meni isännän kertoessa kuin eurooppalaiset tulet heidän luokse valittaen ettei heillä ole rahaa ja plaa plaa plaa. Ymmärimme yskän mutta liika on aina vähän liikaa.  Philippe johonka ystävystyimme oli joutunut maksamaan kaikki lisät ja vielä lisät niillekkin. Söimme hyvin makaroonia ja minä luin hetken ja nukuin 3 tuntia kerran meillä oli sänkykin, Phil ei nukkunut silmäystäkään. 01:00 Phil oli jo niin tylsistynyt että ehdotti että lähtisimme kiipeämään jo ylös vuorelle. Normaali suunnitelmaoli lähteä klo. 02:00 ja olla huipulla siine 05:30 jolloin aurinko alkaisi nousta. Olimme innoissamme koko hommasta parikoida 2256 metrin korkeuteen vuoren huipulle. Minun ensimmäinen vuoren huippupatikointi. Alhaalla näkyvyys oli ihan hyvä. Kummallakin oli omat suunnistusvalonsa otasalla. Mukaamme talolta lähti yksi koira, joka kovin innoissaan päästessään meidän mukaan matkaan. Hän seurasi meitä huipulle ja takaisin. Innokas koira. Päästessämme ylemmäs vuorta näkyvyys hävisi olemattomiin. Näimme juuri maahan saakka. Toinen meni edeltä ja toinen  tallusti perässä. Ohjasteet reitille olivat todella huonot mutta olimme opetelleet saamamme ohjeet hyvin. Yleensä ensikertalaiset tarvitsevat oppaan mutta Philippe oli käynyt pari päivää sitten huipulla ilman opasta ja sanoi ettei ollut mikään ongelma päästä huipulle yksin. Hän kävi päivälle mutta uskoimme selviämämme kyllä reissusta ilman opasta. Usva sekun tiheni mitä ylemmäs menimme. 1600 ja joitan eteemme tuli leirintäalue josta saimme lisää vettä pulloihimme. Tai siis pulloon. Phil oli unohtanut oman pullonsa alas.   Matka jatkoi ja reitti alkoi käydä koko ajan huonommaksi. Lopulta reitti oli pelkkä joen uoma josta sade vesi virtasi alaspäin sateilla kelillä. Onneksi nyt ei satanu. Kävelimme huipulle 3,5 tunnissa. Huipulla kello 04:35 meitä odotti usva ja kylmyys. Olimme huipulla 1.5 tuntia ennekuin aurinko edes ajatteli nuosevansa. Aikainen lähtö kostauitui heti. Huipulla oli talo johon menimme lämmitelemään mutta talosta löytyi vain yksi kohta johon juuri alkanut sade ei päässyt. Muuten talon katto valui kuin seula tai kattoa ei ollut ollenkaan. Päädyimme istumaan vierekkaäin puupalan päälle talon vasempaan nurkkaan kyyryyn jotta tuuli ja sade ei haittaisi niin paljoa. Kenkämme olivat litimärät ja kummallakaan ei ollut pitkiä housuja matkassa. Minulla oli vaihto T-paita mutta Phillillä ei. Kummankin  pitkähihaiset paidat olivat märät koska alussa oli niin koskeaa ettei voinut vielä käyttää päällystakkia. Värisimme vierekkäin nurkassa ja vaihtelimme nukkumisvuoroja. Nauroimme tilanteelle. Emme voineet muutakaan. Ajalla  ei ollut siipiä, vaan homma kesti todella kauan. Katselimme kelloa vähän väliä. Lopulta oli pakko ryhtyä tanssimaan. Muuten olisin kylmettynyt siihen paikkaan. Aurinko alkoi nousta siinä 05:55. Siitähän ei näkyny mitään mutta kun että usva oli vaaleampi. Aloimme hahmottaa aluetta missä olimme. Yksi kuva facessa talossa missä kyyhötimme. Päätimme lähteä takaisin alas. Koirakin innostui asiasta. Usva hellitti tovin kävelyn jälkeen. Mutta sade teki alas menosta vaikeampaa ja liukasta. Kun näkyvyys parani pääsimme näkemään osan siitä kauneudesta jonka usva piti sisällään. Metsä näytti trooppiselta,ikivanhalta, aavemaiselta, salaperäiseltä, kunnioittavalta, pieniä erilaisia linnun ääniä kului ympärillämme. Tykästyimme yhteen ääneen erityisesti. Se kuulosti vanhalta puhelimelta. Leirintäaluekin näytti aivan erilaiselta kun nuostessamme.  Kiipesimme ylös 3 tuntia ja tulimme alas 2.5 tuntia. Jalat joutuivat todella koville varsin alas tullessa. Kokonaisuudessaan huipulle meno oli mahtava kokemus vaikka emme nähneetkään auringon nousua. Hostellissa oli jo täysi tohina päällä kun saavuimme perille. Kamat kuivumaan ja banaania naamaan aamupalaksi. Lähdimme hostellista tunnin kuluttua. Philippe joutui maksamaan kyydistään 100 U.S. dollaria. Annoimme kummatkin Philipille 1200 Jamdollaria. Alas mennessä jouduimme istumaan pickup-auton takalavalla kahvisäkkien päällä. Se oli paljon mukavampaa kuin ylösmennessä. Philip lähti mukaamme, joten pääsimme jatkamaa matkaa hänen autollaan. Seuraava kohde oli Manchioneal, jossa Philipillä oli varattu huone hostellista. Ajoimme itäistä alareittiä Morant Bay kautta ylöspäin. Meri tervehti aina välillä olemassa olollaan kun ajoimme tarpeeksi lähellä sitä. Saavuimme illasta kadulle, se ei kyllä ollut katu vaan kivinen polku nimeltään Love Lane. Sen varrelta löytyi hökkelin näköinen rakennus. Kysyimme heti Philipiltä että mistä hemmetistä hän oli tämän murjun löytänyt. Paikan isomahainen isäntä tuli ensimmäisenä tervehtimään meitä. Hän puhui todella huonoa Englantia, sympaattinen paparainen. Philippe oli varannut itselleen kolme yötä siitä talosta. Joten kysyimme löytyisikö minulle ja Philille myös huone yhdeksi yöksi. Luoksemme tuli nainen joka soitti äidilleen sairaalaan kysyääkseen mikä oli huoneiden tilanne ja paljonka se maksaisi. Kovan tinkaamisen jälkeen saimme huoneen 3500 Jamdollarilla. Bonuksena saimme naapurin joka soitti omaa mieli poppia todella lujaa koko illan. Huone haisi koiralle ja sen seinissä oli niin isot aukot että itikat syöksyivät heti sisälle kun laitoimme valon huoneessa päälle. Onneksi sänkyjen päällä roikkui  hyttyverkosta tehdyt suojat. Istuimme iltaa ja katsemille kaunista tähtitaivasta ja kuuntelimme naapurin hitti potpuria. Yön nukuimme todella hyvin. Kunnon unet tekivät hyvää. Aamulla ilmoitimme että Philip ei jääkkään hostelliin kolmeksi yöksi vaan lähtee meidän mukaan kohti Reach Fallseja. Olisimme ihmetelleet jos Philippe olisi jäänyt siihen pieneen kylään kolmeksi päivää. Machioneal oli syrjäisin paikka missä olen matkan aikana ollut. Seuraava tehtävä oli löytää mies nimetä Buron. Hänen avullaa pääsemme kokemaan Reach Fallsit 1000 Jamdollarilla. Normaalisti se maksaisi 2000. Tulimme risteykseen josta käännytään putouksille. Pysäytimme automme ja kysyimme mistähän saisimme Buron nimisen kaverin kiinni. Mies otti puhelimen ja sanoi että Buron 10 minuutin päästä tässä. Okei, sehän onnistu helposti. Buron tuli hetken kuluttua ja keskustelimme oikean hinnan sekä kuinka pitkän kierroksen tekisimme. Vaihtoehdot olivat 2.5 tuntia ja 1.5 tuntia. Sovimme 1.5 tunnin reissusta. Kävelimme hetken kohti metsää ja tulimme joen kohdalle. Siinä Buron käski meidän ottaa uikkarit päälle ja mennä jokeen. Edessämme paljastui putouksen alajuoksu, trooppinen paratiisi. Kävelimme, uimme, hypimme erikokoisissa, todella kirkkaissa  lammissa. Parin putouksen takana oli luolat joihin pystyi sukeltamaan. Nautimme koko sydämmestä siitä kauneudesta, olo oli aivan toinen kuin palellessamme vuoren huipulla. Kaksi aivan erilaista kokemusta peräkkäin. Nauroimme Philin kanssa tilanteelle. Nousimme lopulta pääputouksille. Emme saaneet mennä sinne koska emme olleet maksaneet sisäänpääsy maksua. Katselimme putousta josta en olisi ikinä mennyt maksamaan 2000 Jamdollaria. Mutta kipuaminen alajuoksulta putouksille oli todellakin 1000 arvoista. Läksimme onnellisena eteenpäin kohti Port  Antoniota. Sieltä Phil jatkoi matkaansa eteenpäin kohti Montago Bayn lentokenttää. Minä ja Philippe päätimme jäädä yhdeksi yöksi Port Antonioon. Philistä näki jo että maksutaminen ei enää kiinnostanut ja ajatukset olivat jo kotimaassa. Hän oli kärttyisä ja hermot paloivat pienestäkin erimielisyydestä. Löysimme Philipin kanssa kiva pienen guesthousen Ivanhoe´s. Vähän hymyilevä mummo otti meidät vastaan ja esitteli huoneen. Mukava huone keskustan lähelt' 2500 per naama. Läksimme samantien uimaan lähellä olevalle rannalle, jonka nimi oli Bikini Beach. Se sijaitsi Errol Flyntin Marinassa.  Aikoinaan näyttelijä Errol Flynt oli ostanut maatilan ja rannan läheisyydessä olevan saaren itselleen. Sen takia paikkaa nimitettiin hänen nimellään. Ranta oli todella kaunis ja rauhallinen. Tykästyimme siihen heti. Näin yhden pojan potkivan kumipalkapalloa. Pyysin häntä syöttämään minulle, hetken kuluttua meillä oli kaksi 3 hengen joukkuetta pelaamassa vastakkain. Minun puolella oli Roy ja KJ. Ja tietenkin me voitimme kovan yli tunnin kestäneen pelin. Loppu tulos oli 7-5. Oli todella mukavaa pelata ja pelin jälkeen viilennellä oloa kirkkaassa meressä. Otimme yhdet paukut ja ostimme seuraavan päivän automatkalle muusikko ystävältä kaksi hänen keräämäänsä ja polttamaansa reggae cd:tä. Löysimme Port Antoniosta kivan Italialaisen pizza ravintolan. Kävimme siellä syömässä pizzat ja menimme sen jälkeen paikalliseen sport baariin pelaamaan erän biljardia. Pääsimme heti pelaamaan. Baarissa oli tapana että voittaja jatkaa aina, joten vastaan tuli varmaan paikkakunnan paras jäbä. Sain kaksi palloa alussa sisään sen  jälkeen kaveri putsasi pöydän. Homma kesti 5 minuuttia. Onneksi vain niin vähän koska baariin oli raahattu hirveä läjä kajareita ja musaa soitettiin todella kovaa. Meidän oli pakko huutaa kun puhuimme toisillemme. Äkkiä karkuun sieltä. Nukkumaan aikaisin koska huomenna oli edessä 6 tunnin ajo matka takaisin Treasure Beachille. Paras paikka tähän mennessä. Kummatkin tahtoivat sinne takaisin. Mulle oli jäljellä enää 6 päivää Jamaikassa ja tahdoin viettää ne rauhassa, meren rannalla kaukana kaikesta hälinästä.

Ennen kun läksimme ajamaan kohti Treasure Beachiä kävimme aamu uinnilla maailman kuululla Blue Laguunilla, niin ainakin kyltissä sanottiin. Laguunin meri oli todella sinistä ja puhdasta. Mutta ranta oli pieni ja muutenkin paikka oli aikas olematon. Mutta sininen laguuni se oli. Lähdimme juuri sopivasti pois ennenkun iso joukko kiinalaisia ilmaantui takseineen paikalle. Ajomatka olikin sitten aikasmoinen. Mie ajoin ja Philippe nauroi mun ajolle. Vasen kaista, vasen kaista. Aluksi tiet olivat normaalit mutta kun pääsimme ylemmäs reittiä tiet katosivat ja edessä oli pelkkiä reikiä tiessä. Onneksi autossa oli neliveto muuten homma olisi loppu siihen. Ajoin putkeen 5 tuntia. Jamaikalaiset ajavat lujaa siihen nähden miten huonot tiet heillä on. 20 kilsaa ennen Treasure beachiä Philippe tarttui rattiin. Olimme varanneet Port Antoniossa hostellin missä Philippe oli ollut jo aikaisemmin. Welcoming Vibes-niminen paikka. Aivan mahtava, aivan mahtava. Paikka on aivan kallion kukkulalla josta on näkymä koko kylään ja merelle. Meren ääni kuulu rauhoittavasti ylös saakka. Talossa on vain 4 huonetta eikä ketään muita ihmisiä. Omistaja käy aina välillä morjestamassa ja kattomassa että kaikki on kunnossa. Huoneitten keskellä on aukea oleskelu tila ja näkymä kylään. Illalla valot sammutetaan ja musiikki soi, yhdessä huoneessa asuu Matthew joka toimii Dj:nä. Kaikki saavat olla omissa ajatuksissaan ja katsoa kylän valoja pimeydessä. Minä niin pidän tästä paikasta. Aivan mahtavaa. Aivan mahtavaa. Eilen sitten tapasin Karan ja Teyan. Hekin ovat täällä. Teya oli leikannut hiuksensa näytti aivan Sarah O´connorsilta. Kävin aamulla tyttöjen kanssa bodysurffaamassa ja sovimme tapaavamme huomenna klo.14:00 kun kylässä alkaa St. Patrikin juhla meiningit.

RK-15-11

Seuraava päivä meni enemmänkin lukiessa. Löysin Ellan tuoman kirjan Nälkäpeli. Olin nähnyt elokuvan mutta tahdoin ryhtyä lukemaan juttua kirjanakin. Kävin välillä netissä juttelee Alvarin kanssa. Oli todella ihana nähdä kultaisinta rakkainta poikaani pitkästä aikaa. Alluuuu ! Mister Number Uno. Allu oli kipeenä, streptokokki uudestaan. Onneksi Pirita oli kotona Alvarin kanssa joten kaikki Turussa oli kunnossa. Jalkapallosta... Allun pelisilmä ja yhteen pelaamisen taito oli huomattu peleissä ja Allu on pyydetty pelaamaan korkeammalle tasolla Taitokoulun joukkueissa tai miten sen nyt sanoa. Olin  niin iloinen siitä että nuorten jalkatpallossa teknisillä taidoilla ei ole niin suuri merkitys vielä kun sillä että osaa pelata yhteen ja osaa tehdä peliä muitten pelaajien kanssa. Pisteet Turkuun. Pisteen Allulle ! Pisteet kaikille.
Kävin hakemassa Philin kämpiltä syömään. Syönnin jälkeen menimme uimaan. Aallot olivat todella suuret, mutta täydelliset ihmis-surffaukseen. Idea oli vähän sama kuin surffamisessa. Odottaa sopivaa aaltoa ja kauhoa itsensä vauhtii ja antaa aallon viedä loppuun saakka. Saimme vastaan todella isoja aaltoja. Homma on todella mukavaa ja samalla jännää. Riehuimme 2 tuntia, ja sitten suihkuun kämpille. Phillillä oli jäälleen nälkä joten menimme syömään naapuri mestaan. Stew beef pöytään ja olut. Ja lukemisen jälkeen nukkumaan. Aamulla aikasin ylös ja kohti taksia. Ensimmäinen pätkä oli Treasure beach-Junction 350 dollaria pikku taksissa. Seuraava pätkä Junction-Mandeville pikku taksissa, joka ajoi todella lujaa. Viimeinen pätkä oli Mandeville-Kingston, semi isossa bussissa. Odotimme lähtöä n 30 min. Bussin ympärillä hyöri limsan, sipsien, baananien, mehujen myyjiä koko ajan . Samat jäbät ja naiset kiersivät busseja ympäriinsä. Saimme bussin täyteteen. 36 ihmistä ängettiin bussiin. HYvä fiilis, mutta kajareista soitettiin sama levy joka kuultiin kun tultiin Montego Baysta Negrilliin. Celine Dion, Cindi Lauper, jne.. vanhaa 80-luvun musaa ja kovaaa. Rauhallisuus rikkoitui siihen vähän. Saavuimme Kingstoniin ja hullun mylly alkoi. Kaikki huusi takseihin tai meininki oli kuin Kuubassa. Äkkiä pois. Suunnitelma oli menna ekaksi Bob Marley museoon. Sitten Reggea hostelliin. Matkalla Museoon kävisimme Devon Housessa, vanhan talon ympärille rakennettu ostoskeskus half way tree-nimisessä kaupungn osassa. Ryhdimme käpöttelemään kohti määränpäätä. Matka olikin pitempi kuin osasimme odottaa. Hyppäsimme pikku bussiin joka vei meidät Half way treehin. Siitä oli enää pikku matka Devon Houseen. Matkalla sinne törmäsimme Katliniin, reppureissaaja Englannista, hänkin oli menossa Devon Houseen, syömään jätskiä. Seurasimme häntä ja mitä jätskiä saimmekaan. Devon House I-Cream. Kaupan seinässä oli jonkun järjestön tekemä listaus maailman parhaista jäätelöistä ja Devon on listalla 4. Kaikki kolme ennen sitä oli Ameriikoista joten pisti  miettiimään ketkä listan oikein olivat tehneet. Siellä mainittiin myös Tanska. Ei Suomea eikä Valiota. Söin todella isot pallon mansikkaa ja mangoa. Hyvästelimme Katlinin ja jatkoimme matkaa museolle. Bob Marley. Rispektiä miljuuna. Käykää tässä museossa. Museo on sijoitettu Bobin ostamaan taloon, jossa hän asui. Monet kuuluista kuvat ovat otettu talon ympäristössä. Kierros kesti jonkun 1.5 tuntia, videoineen ja haahtatteluineen. Kannantaa mennä. Lähdimme museosta hostellia kohti bussilla joka pysähtyi Half Way Treen päätepysäkillä. Siitä piti aikas lyhyt matka hosteeliin, jonka olinpaikka oli meillä kännykässä. Kävelimme sinne päin mutta emme uskoneet löytävämme sitä. Olimme Burlington Avenue 11 1/2 kohdalla ja luulimme sitä 111 tai jotain joten päätimme kysyä vastaan tulevalta mieheltä joka puhui puhelimeen missäpäin hostelli on. Mies sanoi tietävänsä ja vievänsä meidät hostellille samalla kun puhui naisystävälleen. Muistin samalla että otin kuvan kännykkään hostellin osoitteesta hostel.comin sivuilta. Osoite oli Burlington avenue 8, eli kadun alussa. Mies lähti viemään mietä oiko reittä kadun alkuun päin. Mies meni edellä, Phil perässä ja minä viimeisenä tarkkaillen kännykässä missä mennään. Pääsimme kadun alkuun eikä Hostellia ollut siellä, mies jatkoi matkaa höppöttäen kännykkäänsä  samalla kun sanoi näyttävänsä meille Hostellin paikan. Phil ja mies menivät kovempaa ja minä aloin miettiä mihin ukko oli oikein menossa. Huusin Philille että tulee katsomaan kännykkääni. Näytin missä olimme ja missä on Burlington Avenua. Kiitomme miestä avusta ja sanoimme löytävämme paikan nyt itsekkin. Mies oli veimässä meitä tien yli jonnekkin muualle. Kieltäydyimme lähtemästä ja kiitimme avusta. Mies vetää puukon housun taskustaan ja sanoo tappavansa meidät. Hyppäsimme kummatkin ilmaan nähdessämme puukon. Onneksi puukko oli taitettavaa mallia joten sen terä oli vielä piilossa. Lähdimme nopeasti juoksemaan rinkat selässä poispäin miehestä, emme katsoneet taaksemme vaan juoksimme. Parin korttelin päässä käännyimme katsomaa seuraako mies, häntä ei näkynyt. Katsoimme äkkiä kännykästä missä olimme ja läksimme kiertämään miehen viimeisimmän olinpaikan kaukaa kohti otettamaamme hostellin olin paikkaa. Kysyimme heti naiselta apua kun pääsimme takaisin Burlington avenuelle missä hostelli olisi. Olimme seisseet alunperin 20 metrin päässä hostellista. Kipitimme sinne kovaa vauhtia, Phil pelkäsi kaikkia vastaan tulijoita, minä yritin rauhoitella häntä ettei mies enää vaaninut meitä. Pääsimme Reggae hostelliin ja kerroimme tapahtuneen heti vartialle joka soitti poliisille. Pääsimme purkamaan jännityksen samalla kerratessamme tapahtuneen vartialle. Emme halunneet poliisin tulevan paikalle. Oma lapsellinen virhe joten opimmepahan siitä. Saimme hyvin huoneen isolla sängyllä ja omalla  vessalla ja suihkulla. Luksusta. Suihku, olut hostellin baarista. Rauhottumista. Kohta huomasimme että Katlin oli samassa hostellissa, menimme häntä halaamaan ja jututtamaan, hän kertoi että jengi oli lähdössä 30 minuutin päästä paikalliseen clubiin jonne kaikki halusivat. Clubi oli nimeltään Dub. Joimme olut ja vaihdoimme vaahteet. Bussiin änkäsi 11 tyyppiä ja bussin hinnaksi kuski alensi hintaa 100 Jamdollaria per tyyppi. Clubille sisään oli 300 Jamdollaria. Dj soitti musaa ja illan pääesiityjä aloittaisi 1 tunnin päästä. Ymmärin clubin viehätyksen heti. Vesi putouksia, pieniä saarekkeita jossa purokka sai olla rauhassa. Oma pössyttely alue, kaiuttimet piilotettu kivasti isojen puitten suojaan. Baari keskellä aluetta, pieni grilli nurkassa. Juomat edullisia. Hitti juoma oli juuri-viini pienissä pulloissa. Eri makuisia viinejä. Venäläinen ystäväni osti kaksi pulloa ja ne maistuivat nuorelle omatekoiselle viinille jossa oli vielä paljon hiivaa. Illan pääesiintyjä aloitti siinä 23:00, todella hyvä Räppääjä, en tiedä nimeä. Hänellä oli mukanaan todella hyvä Dj. Edessäni joku tv-porukka kuvasi kokoajan Dj:tä, ei itse räppääjää. Lavalle nousi muitakin räppääjiä ja meno sekun yltyi. Sitten alkoi batlet. Yksi kerrallaan tyypit pistivät parastaan. Todella hyvää meininkiä. Show loppui siinä 01:30. Porukka alkoi olla valmis takaisin Hostelliin. Bussi tuli hakemaan meitä clubilta ja vei meidät takaisin Reggae Hostelliin.
Soitimme kitaraa vielä tunnin Katlinin kanssa. Ja sitten nukkumaan. Seuraava päivä tulee olemaan pitkäää, joten hyvät yöunet olivat paikallaan.

RK-15-10

Jamaika, huh huh.

Montego bayn lentokentältä otin ohjeiden mukaan 15 dollaria maksavan taksin kohti Hostellia Bird´s nest. Hieno hostelli kun mikä. Uima-altaat ja kaikki. Oli mukava taasen päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Nukuin samassa huoneessa kahden nuoren Norjalaisen tytön kanssa. Tytöt olivat juuri valmistuneet lukiosta ja ottaneet vapaa vuoden päättäneet lähteä reissuun. He polttivat paljon normaalia röökiä eivätkä paljoa puhuneet. Yritin söpertää ruottiksi jotain mutta ei siitä mitään tullut. Täällä kuitenkin heti muodostui seuraava jengi. Kara (Kanada), Teya( Kanada ), Phil " Mister Marathon"  (Saksa), Nikka ( Kanada) , Fransis ( Kanada). Tulimme hyvin toimeen ja teimme ensimmäisenä iltana jo suunnitelmia tulevaski viikoksi. Tapasin myös pariskunnan Englannista joilta sain hyviä vinkkejä minne mennä Jamaikalla.  Hostellin yleistuoksu Jointti/weed/tötsä jne. maksaa täällä noin 5 dollaria pussukka. Itse ystävällisesti kieltäydyin polttamasta vedoten Astmaan. Oikea syys enemmänkin on se etten ole kokeillut sitä ja olen kuullut kavereilta että se ensimmäinen kokeilu kannattaa tehdä hyvien ja tuttujen ystävien läsnäollessa. Aine vaikuttaa ihmisiin niin erilailla. Jengi tuli nopeesti muistamaan etten polta. Päivät meillä meni makoillessa eri beachilla. Kävimme myös Markaritaville-nimisessä ravintolassa. Sen erikoisuus oli Stunt-rata. Se koostui erilaisista Vibit-merkkisistä puhalletuista trampoliineistä ja esteistä. Vähän niikuin Wibeut-ohjelma. Valitettavasti mun Gopro sai heti kovan iskun kylkeensä kun laskeuduin radalle vesiluikumäkeä pitkin. Kameran kiinnitys-systeemistä lähti palanen ja kamero oli pudota mereen sen saman tien. Äkkiä takas ravintolaan ja kamera kuivumaan. Meri oli todella puhtaan vihreää ja lämmintä. Wibit olivat vaikeita ja raskaita. Mutta todella hauskoja. Fiilis kuitenkin lopahti kun saimme laskun pöytään. Laskuun oli lisätty 19% verot, sen me tiesimme mutta 19% tippi oli jo liikaa. Palvelu ei ollut todellakaan tuon arvoista. Lopulliseen laskuun tuli 20 dollaria pelkkää tippiä. Maksoimme laskun ilta tippiä ja läksimme. Saman tien iso musta mies juoksee peräämme ja huuta että tästä puuttuu 2000 jakaiman dollaria. Sitä siinä sitten inttämään ettei me makseta sellaita tippiä. Poliisia oltiin jo soittamassa, ja iso mies kävi aikas kuumana. Perustelut olivat koska summa tulee jo laskussa se pitää maksaa. 15 minsaa urputimme takaisin ja sitten maskoille loputkin. Markaritaville konserni meni samantien pannaan. Illalla päätimme grillata, koska löysimme grillin näköisen vekottimen takapihalta. Haimme itsesyttyviä hiiliä kaupasta ja hiilet tulille. Olin ostanut palan nautaa. Mausteita ei pahemmin ollut mutta suolaa sentään löytyi. Hiilet paloivat nopeasti koska grilli oli niin ilmava. Läski jäi vähän raaksi. Red Stripe on paikallinen olut kuuluisuus. 104 jamaikan dollaria + verot. Eli jotain 120 jamaikan dollaria on 1.20 euroa. Huom kaupassa. Kallein mitä olen tähän mennessä maksanut on 460 dollaria. Yleensä baasissa sen hinta on 250-300. Muitakin oluita on mutta niihin on laitettu liian paljon alkoholia.

Yleinen käsitys täällä oli ettei julkisille rannoille kannattanut mennä, koska siellä saa nokkiinsa heti. Me kuitenkin päättimme mennä koska yksityiset ja suojellut rannat maksoivat 3-6-dollaria sisään. Toisena päivä kaverit menivät kokeilemaan purjesurffausta joten lähdimme matkaan. Pääsimme menemään yksin rannelle jonne normaalisti pääsi vasta viikonloppuna. Päivä oli tuulinen mutta kuuma.  Paikka näytti ihan ydinpommin testausalueelta. Kaikki oli kuin jätetty paikalleen ja häivytty. Meri pauhasi normaalisti mutta muuten kaikki oli kuollutta. Iso tuuliviiri vihelsi kovassa tuulessa ja ravut kippittivät pitkin rantaa. Teille suojaisan paikan minne tuuli ei päässyt puhaltamaan niin kovasti. Fransiksen kanssa kävimme snorkkaalassa mutta ei siellä ollut kuin meriheinää ja hiekkaa. Saksalainen kaveri laittoi purjesurffaus kamat kuntoon ja ryhtyi surffaa. Hienon näköistä meininkiä. Phililla oli suunnitelma että hän olisi saanut opetusta surffaukseen mutta kun kaveri tuli takaisin rantaa hän kertoi että olosuhteet ovat todella huonot. Tuuli vaihtelee suuntaansa niin nopeasti ettei  sinne kannata ensikertalaisen mennä kokeilemaan. Phil oli pettynyt mies. Olimme rannalla n 4 tuntia. Takas hostellille ja grillaamaan.

Seuraavana päivä oli lähtö päivä. Jengille lähti samaan aikaan kohti Negril nimistä kaupunkia. Matka taittui Route-takseilla. Idea on se että jokaisella taksilla on oma reviiri minkä matka he saavat ajaa, sen jälkeen vaihdamme taksia ja se vie taas seuraavaan paikkaan. Lopulta viimeinen taksi vie perille. Tällä matkalla tarvitsimme kolme eri taksia. Yksi pätkä maksaa 150-500 dollaria. Isommat pikkubussi taksit kerätään matkan varelta täyteen ihmisiä jotka ovat menossa samaan suuntaan bussin kyydissä istuvat kaapparin avulla. Hän huutelee mihin suuntaan taksi on menossa ja jos tilaa on niin kyytiin pääsee, Saavuimme Judy´s House nimiseen hostelliin. Minulle, Teyalle ja Karalle oli varattu riippumatot, Nikka ja  Transis menivät mökkiin. Riippumatto teltassani asui jo kaveri Ruotsista. Hän opasti minua laittamaan riippumaton niin ettei minun selkäni olisi aamu aivan mäsänä. Hostelli oli safarimaisen metsäpläntin sisällä. Se koostui erilaisista ja erivärisistä peltihökkeleistä. Naapurissa vuohet, kukot, ja kanat viipottivat vapaina. Joten tiesimme heti että aamulla kukot valtaavat äänimaiseman.  7-mile beach. Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä Negrillissä. Jolla annoimme nimeksi "10 000 000 mm"  beach. Noin 30 minuutin kävely matkan päässä hostellilta keskustaan päin. Rantaviiva oli  täynnä erilaisia ravintoloita, baaria ja hotelleja. Täällä tapasin pariskunnan Tampereelta ja parinkunnan Oulusta. Oululaisen Jarin kanssa olimme pelanneet sählyä yhdessä Pohjankartanon jumppasalissa parisen vuotta sitten.  Emme kävelleet rantaa loppuun saakka vaan menimme pelaamaan biljardia ja syömään. Ravintolassa paikallinen bändi soittamassa ehkä tähän menessä huonointa reggaeta mitä olen kuullut. Soitto oli sekavaa ja bändi kumpasteli koko ajan. Rumpali Mikko innostui tilanteesta. Väli tauolla kävin morjestaa rumpalia ja sovimme pääsisin jäbien kanssa jammailemaan. Parin biisin päästä rumpali vinkkasi minut lavalle. Sama epätietoinen biisin katkominen jatkui. Biisit vaihteli mistä sattuu mutta hauskaa se oli. Soitimme jotain n. 7 kappaletta. Kiitin bändiä että pääsin soittamaan heidän kanssaan. Isot halit ja takas pelaamaan biljardia. Kun bändi oli lopettanut soittamisen kävin  kysymässä miksi he aina lopettavat biisin kesken semmoiset sekamelska räminä kohtaukseen. Se on kuulemma Jamakailen tapa saada yleisö villimäksi ja samalla merkki bändille että otamme saman biisin alusta uudestaan. Merkillinen tapa mutta maassa maan tavalla. Koko ajan ulkona oli satanut kaatamalla vettä. Odotimme tovin että sade lakkasi. Ai niin....olin tavannut Kanadalaisen Julien kävellessäni hakemaan ruokaa ja rahaa keskustasta ensimmäisenä päivänä. Hänkin tuli sadetta pakoon baariin. Naureskelimme bändi toilailulle. Julie oli tössytellyt itselleen ilkeän kurkkukivun jota kovasti voivotteli. Käskin häntä menemään lääkäriin koska sitä oli jatkunut jo 3 päivää ja nieleminen oli vaikeaa. Hän lupasi miettiä asiaa. Läksimme sateen laannuttua hostelliin. Iltapalana oli Nuudelia ja giniä. Ryhdyimme pelaamaan kortteja. LA klo 00:00 olkoi Teyan syntymäpäivä. Teya oli vaan pössytellyt itsensä nukkumaan hyvissä ajoissa joten yllätyslaulu keskellä yötä ei ollut niin tervetullut. Pyysin porukkaa lähtemään yöuinnille mutta jouduin lähtemään sinne yksin. Meri oli todella lämmintä ja olo tuntui todella onnelliselta.
Aamulla Nikka ja Transis tekivät lähtöään eteenpäin, meillä alkoi kakun teko sessiot. Olimme päättäneet tehdä synttäri sankarilla kakun. Ja hyvähän siitä sitten tulikin. Pannulle öljyä puolikuppia ja weedit muhimaan siihen. Samalla tehtiin kakkupohja valmiista ohjeista.  Kun tavara oli muhinut tarpeeksi kaun öljyssä, weed siivilöitiin pois öljystä ja öljy kaadettiin muun kakkuaineksen sekaan. Sitten kakkuaines vatkattiin yhteen ja kaadettiin voilla voidellulle pannulle. Homma uuniin 30 minsaksi ja sieltä se sitten kauniin ruskeana kakkumme oli valmis. Kaunis kun mikä. Uudet synttärilaulut Tevalle ja onneksi Nikka ja Transis ehtivät maistaa kakkua ennen kun lähtivät.
Phil ei päässyt ylös sängystään joten lähdimme kolmestaan Stepping high Ganja Festivaaleille. Festarit olivat 5 minsan kävelyn päässä hostellilta. Olimme ostaneet 4 kahden päivän lippua netistä ennakkoon, hyöty oli 6 dollaria per naama. Mulla oli kännyssä kuva kuitista jonka sitten näytin autossa istuvalle neidille. Neiti katsoi sitä hetken ja ryhtyi plaraamaan kansioitaan. Sitten soitettiin puheluita ja katsottiin taasen mun kuvaa. Keski  10 minuutiia kunnes samainen nainen pyysi meitä kirjoittamaan nimemme heidän luetteloon. Saimme 3 nauhaa, jätimme yhden nauhan Philiä varten jospa hän vaikka heräisi ja tulisi myöhemmin. Mutta hänpä nukku koko illan.  Festivaali alueelle myytiin myös Vip-lippuja, jotka maksoivat 50 dollaria ilta. Sillä sai itselleen valkoisen penkin kanaverkolla eristetyn alueen lavan edustalle ja nopeamman baarin. Me normaalit pöllimme heti itsellemme penkit vip-alueelta ja nautimme meiningistä kanaverkon toisella puolella. Soitto alkoi siinä 21:00. Meininki oli se että House-bändi soitti jokainen esiintyjän taustalla. Kukin artisti lauloi 4-5 biisiä ja seuraava lavalle. Lavan edessä oli kukkaruukuissa   erilaisia ruohokukkia, joilla kaikilla oli omat nimensä. Alku osan bändeillä on vähän samanlainen meininki kuin sillä bändillä mitä kuuntelimme sateen suojassa. Biisit katkesivat kesken hullunmyllyn jälkeen ja biisi aloitettiin alusta. Monet biisit menivät samoista sävellajeista ja olivat rakenteeltaan samanlaisia. Viehättävää mutta lopuksi niin tylsää. Välillä lavalla kävi artisteja jotka lauloivat selvällä englannilla, silloin mielenkiito taasen heräsi esiintyjään. Jamaikan englanti on sen verran omaperäistä etten saanut sanoista mitään selvää. Mutta sen varren hommasta kuitenkin selvää sain että kyseessä oli vähän niikun weed-ruohon kirkollista ylistystä . Paikalla oli paljon paikallisia ja Vip-aluleella suurin osa oli  turisteja. Lava oli kuution muotoinen, ehostettu parilla kymmenellä valolaitteella. Lähdimme siinä 00:30 hostellille, pitkä mielenkiintoinen päivä takana. Aamulla nukuimme pitkään. Aamupala. Rannalle ottaa vielä jatko unet. Nyt kello on 17:04 ja fiilistelemme musaa kännykästä. Teya lukee, Phil päivittelee sitä ettei tykkää Ginger Alesta. Kara lukee huoneessaan. Tulossa on mielenkiintoinen toinen päivä festareilla. Tänään ei ole läheskään innokasta porukkaa kuin eilen. Tää on vähän niikun Ruis-Rockin sunnuntai päivä. Kone pitää saada käyntiin. Mew tulee Ruis-Rockiin. Juu-u. Niin kävin tossa parturissa, yks päivä. Kävin edellisenä päivänä kysymässä arvon Rouvalta että onnistuuko parranleikkaus vanhalla tyylilla veitsen kanssa. Vastaus oli myöntävä. Paskan marjat istui penkkiin ja Rouva ottaa esiin sähkömasiinan ja alkaa sillä pätkiä partaani. Siitähän sitten loppui akku, toinen pienempi kone käyttöön. Sen akku kesti 15 minuuttia. Tuntuu ilkeelle kun kone hyytyy juurikun toinen on vetämässä parrasta. Kärsimys kesti noin 30 minuuttia siitä oli 10 odottelua jotta saimme koneeseen vähän virtaa. Sitten pieni hiusten katkaisu operaatio. Tyyli oli "joka paikasta vähän pois", eli potta päähän hiukset pois. Mutta se ei haitannut. Ne ehtii vielä kasvaa, sekä hiukset että parta. Näin juuri Kanadan Julie, hän asuu vastapäätä. Edelleen kurkku kipeenä eikä mene lääkäriin.
Paikka missä olemme on nimeltään West Port Cottages. Paikka kuustuu 10 mökistä joissa kaikkissa on kaksi huonetta. Me olemme varanneet yhden huoneen. Nukumme Philin kanssa omassa parisängyssä, Kara ja Teya omassa. 10 Dollaria yö. Joten halvalla mennään. Verrattuna että Harbour-saarella maksoin 100 dollaria yö. Bahamas olikin ihan eri paikka.
Stepping high Ganja festivaali-ilta numero 2. Menimme Philin kanssa hakemaan rannekkeet, joiden saanti oli jo paljon helpompaa kuin eilen. Kävimme Vip-alueella kuvaamassa kaikki lavan reunalle laitetut ruohot. Jokaisella on oma nimi ja erikois koostumus. Dj soitti perus rallatuksia lavalla. Kävimme myös kurkkaamassa miten ruohosta mitataan sen huumepitoisuus. Jokainen ukkeli/akkeli jolla oli oma kimppu kädessään oli niin ylpeä omasta pienokaisestaan. Aivan kun he esittelisivät pientä lastaan meille. Tunnelma festareilla oli kyllä todella ystävällinen ja iloinen. Koska kovat bändit eivät aloittaneet moneen tuntiin niin  menimme etsimään lähimmän netin, koska meidän piti löytää seuraavan päivän majoituspaikan osoite. Erehdyin kirjoittamaan Alvarille pari viestiä ja sain seuraavana päivä muistutuksen siitä ettei yöllä saa lähettää viestejä. Haimme tytöt hostellilta ja laitoimme lisää vaatetta päälle. 22:00 alkoi soittaa Bushman niminen artisti. Kuulemma ulkomaillakin käynyt ja kuuluisa. Ukkeli lauloi taustanauhan päälle biisejään. Lopetteli kappaleita milloin vain ja vaihtoi biisejä kesken kappaleita. Outoa meininkiä. Seuraava bändi oli No-madoz. Hyvää reggeetä. Hyvällä fiiliksellä bändi veti. Tanssimme ja fiilistelimme. Ilta oli paljon parempi kuin edellinen ilta. Musiikillisesti ja muutenkin. Viimeinen esiintyjän nimi jäi kuulematta mutta vanha punatukkainen ukkeli lauloi ja hyppeli joku kypärä päässään lavalla. Ei ollut viimeisen esiintyjän arvoinen esitys. Musa loppui 02:00. Kämpille ja nukkumaan.  Aamulla kamat kasaan ja eteenpäin. Karalla oli todella paha krapula edellis illan polttelusta ja vodkasta, joten tytöt jäivät vielä makoilemaan. Mie ja Phil lähdimme reippaasti eteenpäin. Route-taksi Savannah La Mariin maksoi 200 Jamaikan dollaria. Matkaa noin 100 km. Pääsimme pienellä autolla helposti määränpäähän. Seuraava etappi Savannah La Mar-Black River olikin sitten vähän vaikeampi. Odottelimme paikallisella bussiasemalla noin 45 min että saisimme tarpeeksi ihmisiä bussiin. Kun 6 ihmistä oli kyydissä läksimme matkaan 300 Jamaikan dollaria, matkaa alle 100 km. Mitä lyhyempi matka sen kalliimpaa on matkustaa. Päivän viimeinen pätkä oli Black River-Treasure Beach. 250 dollaria. Pienessä henkilöautossa tai ei nyt niin pienessä. Meitä oli autossa yhteensä 7 henkeä. Me ja paikallinen oman viinin litkiä takana. Keskellä pieni 1 vuoden vanha tyttö äitinsä kanssa, Englantilainen vanhan mies ja toinen Jamaikan mies. Edessä kuskin vieressä hyvin puhelias nainen. Tiet huononivat kokoajan. Toyota ja tehnyt niin hyvää PR:ää täällä että suurin osa route-takseista on Corolloita. Valkoisia farmari Corolloita. Olimme ajaa yhteen kolmen moottoripyöräilijän kanssa, heidän ajaessaan väärällä puolella tietä pienessa mutkassa. Kuski löysi majapaikkamme Shakespeares cottage. Todella kivan tuntuinen ja rauhallinen paikka. Saimme huoneen jossa on yksi iso parisänky, oma vessa ja suihku. Luksusta. Kauhia nälkä ajoi meidät etsimään heti markettia josta saisimme ruoka tarvikkeet. Päivän ruuaksi tuli perunan suikaleita ja kananmunia. Hostelissa tapasin vahan ystävän Pian Helsingistä, ja täällä on  kuulemma toinenkin Helsinkiläinen Ella. Omistajan pojan tyttöystävä. Paljon myös Saksalaisia. Syimme ison mätön ja läksimme rannalle katsomaan auringon laskun. Missattiin sekin kun yritimme päästä paremmille paikoille kivikon päälle. Rantahiekka täällä on todella tummaa. Esimmäinen tumma beach tällä matkalla. Lähdemme tossa 21:00 paikalliseen ravintolaan syömään ja laittamaan juttuja nettiin joten kohta nähdään.

Rk-15-9

27.2.2015 Perjantai.

Kun matkaa yksin ja uskoo siihen että paikasta kun paikasta löytyy niitä saman henkisiä ihmisiä kuin itse on niin pettymisen mahdollisuus on hyvin pieni. Monien sattuminen kautta meidän jengi sai lopullisen muotonsa Tridadissa.  Julia alias Fuk´en em (Saksa), Ali alias Jyrgen ( Turkki), Ed alias Ed (Mexico), Mikko alias Flaa Flaa (Suomi), Nadja (Itävalta) ja mukaan liittyyi Santiacossa Alisa ( Puola).  Tämän jengis kanssa ole viettänyt viimeisen viikon ja viimeiset kaksi paivää Edin kanssa. Sairastuin Trinidadissa heti ensimmäisen illan jälkeen Vinjalesista saamaani kurkkupöpöön, ihana Salet neiti sen minulle luovutti. Yritin kovasti nurjertaa sitä  ensimmäisenä ilta kovalla nestekuurilla mutta se oli jo saanut otteen minusta. Ensimmäinen ilta kuitenkin oli jengi yhteishengen luomisen kannalta suur menestys. Julia ja Alin kanssa olimme viettäneet aikaa jo Vinjalesissa, Nadjan oli tavannut ohi mennen myös vinjalesissa. Ed tuli mukaan Nadjan kautta, he olivat viettäneet yhteistä aikaa ennenTrinidadia.  Trinidadin elämä on illalla tapahtuu yhdessä paikassa. Casa de la Musica on se paikka missä kaikki kohtaa. Iso tori josta isot kivirappuset johtaa soittopaikkaan. Ihmiset istuvat ravintolan penkeille ja kivirappusilla. Musiikki on todella hyvää ja tanssittavaa. Yritimme Nadjan kanssa jorata mutta ei siitä mitään tullut. Kävin soittamassa viimeisessä biisissä vähän timbaleksia. Meni enemmänkin kapuloitten pyörittelyksi. Musiikot oli todella mukavia, juttelin heidän kanssa pitkän pätkät keikan jälkeen. Tapasin heidät seuraavana päivän keikalta yhdestä ravintolasta. Kappaleen jälkeen he tulivat halailee ja kyseelee kuulumisia.
Vietimme todella mukavan illan porukalla. Nukkumaan mentiin siinä 02:00. Yö oli todella kylmä. Meillä oli päällä villapaidat, pitkät farkut ja pipot.
Trinidad sessio kesti kolmepäivää. Hyvää ruokaa, meillä oli yksi mieli ravintola jossa kävimme joka ilta syömässä. Halpa ja mukava.  Saimme sovittua taksi kuskin kanssa halvan hinnan menosta Trinidadista Santiaco de Cubaan. 40 Cucia per naama. Eli noin 40 euroa. Auto oli moderni pikku vani, hyvillä istuimilla ja jonkinlaisella ilmastoinnilla. Matka kesti noin 5 tuntia. Ali soitteli hyvää musiikkia takapenkiltä. Nukuimme aikaslailla koko matkan. Perillä Santiaco de Cubassa taksi pysäytti ensin minun casan eteen. Casan omisti  Suomalainen Petter Loman ( Trumpetisti), joka oli juuri sillä hetkellä Havannassa ottamassa vastaan Suomalais turistiporukkaa. Hänen tyttärensä Solidies otti minut vastaan ja pääsimme sopimukseen että Nadja pystyi jakamaan casan minun kanssa parin yön verran. Casa oli mukavasti yläkerroksessa, omalla terassilla ja auroinko katollaan. Sieltä oli hyvät näkymät kaupunkiin ja vuoristoon mikä nousi kaupungin takana. Casa de la Trova oli meidän paikka Santiacossa. Ilmaisen hyvän perinteisen salsa musiikin kehto. Rommi pullo maksoi 1 Cucin. Meillä on tapana ostaa heti astuttuamme baariin soittajille pari pulloa niin soittomaistuisi paremmalta. Vietin kaksi ensimmäitä päivää iltaan saakka sängyssä. Yritin saada kuumetta laskemaan. Seuranani oli paljon pieniä vihreitä liskoja, jotka hyppelivät auringon paisteessa pyydystäen ötököitä. Casa oli siinä suhteessa mahtava että sain rauhassa maata ja nukkua. Illalla nopeesti syömään ja takaisin nukkukaan. Kolmantena päivänä oli jo sen verran terve että lähdin kavereiden kanssa läheiselle kuuluisalle Siboney-rannalle. Päätös oli hyvä koska mielenikin virkosi ja fiilis oli paljon parempi kun sai vähän raitista ilmaa ja happea. Aurinko porotti kivasti ja kävimme Alin kanssa snorklaamassa.  Ali otti Che Guevaran pään hennatatuoinnilla  oikeaan pohkeeseensa. Söin ehkä elämäni erikoisimman kanakeiton ravintolassa johon taksikuskimme meidät vei. Viereeni tuotiin iso kulhollinen keittoa jossa ui yski kanankoipi sekä joukko erikoisia hedelmän näköisiä lisukkeita. Annos oli niin iso että pyysimme taksikuskia pöytäämme syömään. Illalla taasen Trovaan kuuntelemaan musiikkia. Nadja oli jo lähtenyt eteenpäin joten sain casan itselleni. Oli kuitenkin mukavan kun pystyi höpötelemään asioista ennen nukkumaan menoa. Ali ja Julia lähtivät seuraavana päivänä joten jäimme Edin kanssa Santiacoon vielä pariksi päiväksi. Kuljeskelua kaduilla. Kävimme kuuntelemassa kahden bändin treenejä. Soittajat ottivat meidän ystävällisesti sisään treenikämpään tai oikeastaan olohuoneeseensa. Kuuntelimme tovin treenejä ja lopuksi kättelimme kaikki soittajat ja jatkoimme matkaa. Todella hyvän kuulosia bändejä. Kävimme Tivoli nimessä kaunpunginosassa josta koko Kuuban kulttuuri sai alkunsa.  Paikkalta löytyi vielä jälkiä ensimmäisistä taloista. Viimeinen ilta Santiacossa, Trova, vähän rommia. Syönti lempiravintolassamme. Pizzat naamaan. Soittajille rommi pullot ja isot halit. Nukkumaan. Edillä oli lento suoraan Havannaan, minulla 14 tunnin bussimatka. Olisi lähtenyt yöbussiin mutta se oli täynnä, joten jouduin ottamaan bussin joka lähti Santiacosta 13:55 ja oli Havannassa 03:55. Olimme sopineet että menen yöllä Edin hotelli huoneeseen nukkumaan kunhan pääsen Havannaan.  Bussimatka oli tuskallinen. Bussi oli vanha Mersu, jossa ei ollut vessaa joten oli pakko säännöstellä veden juontia. Oli ostanut aamulla banaania, keksejä ja limsaa matkalle. Tiesin että pysähtyisimme syömään. Satsasin siihen. Kun ruoka tauko tuli olimme jossain eksoottisella ruokapaikalla josta ei saanut muuta kun kanaa ja sipsejä. Hinta 2,5 Cucia. Vessa siinä kunnossa että piti tehdä tarpeensa ovelta saakka. Tapasin ruokailulla Kanadalaisen tytön joka oli tullut vanhempiensa kanssa Reserviin, all included-matkalla. Tytöllä oli palanut käämit saman tien ja hän oli lähtenyt taksilla Santiacon keskustaan ja hypännyt seuraavaan bussiin kohti Havannaan. Bussi matkallahän näkisi paljon enemmän Kuuba kuin hotellillaan. Seuraavana päivänä hän lentäisi takaisin Santiacoon. Hurja reissu tytöllä.
Bussi saapui ajallaan Havannaan, äkkiä taksi alle ja kohti Hotel Caribiania. Kuski oli nuori eikä tiennyt missä hotelli oli. Kyselimme monelta tyypiltä matkalla ja lopulta löysimme Hotellin. Se sijaisti aivan Vanhan Havannan lähellä, homojen suosiman puiston varrella.
Kamat ulos taksista, 25 Cucia pöytään ja kohti huonetta 217. Ed heräsi, halasimme ja menin nukkumaan omaan ihanaan sänkyyni. Aamulla herätys 09:00, aamupala (paska sellainen), olin tottunut Casoissa valtaviin mättö aamupaloihin, hotellin aamupala oli ala-arvoinen yritelmä, ei mistään. Onneksi se kuului jo siihen 25 Cuciin. Sain jätettyä kamani hotellille iltaan saakka kunnes lähden lentokentälle.  Ed lähti lentoasemalle, itse lähdin moikkaamaan Suomalaista, Heinonalaista naista joka sai numeroni Saksalaisilta. Hän otti minuun yhteyttä kännykällä nimimerkillä " melko tavis tyttö, joka söi liikaa Vinalesissa ". Ota siitä sitten selvää kuka hän on mutta sovimme tapaamisen Hotel Inglaterrassa. Hänen nimensä oli Ilse, kesäteatterin yövalvoja Heinolasta. Hänen suunnitelmansa oli lähteä poikaystävänsä kanssa 2 vuoden suunnittelun jälkeen Kuubaan. Hänen poikaystävänsä ei tullutkaan lehtokentälle, jumakauta 2 vuoden suunnittelun jälkeen, joten Ilse lähti matkaan yksin. Ilse oli löytänyt itselleen jo uuden Kuubalaisen miehen joten kosto oli suloinen. Juttelimme tovin, otimme parit oluet ja käpöttelimme Havannan keskustassa. 15:00 aikaan Ilse lähti miehensä luo ja minä suunnistin tapaamaan Darvista. Siellä hän möi kirjoja kiltisti. Sovimme että tulen takas kun hän pääsee töistä. Ostin perus cervesa+pizza 1,50 Cucia. NAm nam. Menin Darvisin luokse takas kun hän alkoi pakata kamojaan. Kuuban historiaa, kuuluisia kuvia vallankumouksesta, karttoja, runoja, tarinoita kuuluisista uusinajattelijoista, käyttöohjeista 80-luvun autoihin, kauniita kauniita kirjoja. ja paljon. Darviksella meni noin tunti pakatessa kaikki kirjat roudarinteipillä vahvistettuihin pahvilaatikoihin joita on käytetty miljuuna kertaa. Kun kirjat oli saatu laatikoihin kaveri tuli lavakärryn kanssa hakemaan ne pois. Käväsimme Darviksen kotona moikkaa hänen Äitiään. Hänen äiti oli 40v, ja Darvis väitti kovasti että hänen äitinsä näyttäisi 50v, mutta ei se nyt ihan niin ollut. Istuin hetken heidän sovallaan ja katsoin todella väkivaltaista jopa pelottavaa hevibändien musiikkivideo ohjelmaa. Tovin sitä siinä kattelin. Ulos ja naukkaamaan Darviksen lempipaikasta parit sämpylät ja oluet ja sitten istumaan homojen suosimaan puistoon ihan keskustan kupeeseen. Kuulemma homouteen ei vielä osata suhtautua Kuubassa kovin suotuisasti. Darvis näytti minulle tulevaisuuden unelmansa. Oman baari/ravintolan. Hylätty asunto kivalla paikalla lähellä Kadetraalia. Mutta paljon pitää vielä tapahtua että Darvis pääsee unelmaansa, oli kuitenkin jotenkin helpottavaa kuulla että nuorilla Kuubassa on noinkin kunnianhimoisia unelmia.  Käväsimme vielä Darviksen kaverilla kurkkaamassa kotikutoista tatuointipajaa. Kaveri väsäsi omassa huoneessaan eriskummallisella tatuointikynällä kaverinsa kylkeen isoa purjevenettä. En oikein osannut sanoa mitään muutakun katsoa ja kummastella. Hetki siinä päiviteltiin kuinka paljon se saattuu ja sitten lähdimme kävelemään paikallista prostituutiokatua. Aikas moisia naisia tapasimme matkalla. Koko toiminta rajouttuu yhteen taloon jota hallistee ja pyörittää jo parhaat päivänsä nähnyt vanhampi nainen. Ystävällinen kuin mikä. Kello tuli 22:00 piti lähteä hakemaan kamat hotellilta ja nousta taksiin kohti lentokentää. Annoin Darvikselle lahjaksi Brucen elämänkerran joka oli saanut juurikin luettua loppuun. Hän sanoi myyvänsä sen todella kalliilla ja ostavansa niilä rahoilla Iphonen. Taksissa huomasin ettei mun papereissa ollut infoa mihin terminaaliin pitäs mennä. Ajoimme terminaali 1:seen koska ykkönen on aina ykkönen. Mutta tällä kertaa se olikin terminaali 3. Olin jo hypännyt taksista ulos maksanut matkan, mennyt sisälle ennenkun tieto minulle valkeni. Ei muutakun uuteen taksiin ja kohti uutta terminaalia. Tiedossa oli kylmä yö. Terminaali koostui kahdesta eri hallista, kummassakin ilmastointi huusi katossa täysillä ja itkoita lenteli ympäriinsä. Kello oli vasta 23:30 ja lento lähtisi 05:30. Ei muutakun oman kolon rakennuksen. Hampaan pesut vessassa ja makupussiin sukeltamaan. Löysin tyhjän penkin joka oli mahdollisimman paljon suojassa ilmastoinnilta. Aloitin uuden kirjan. Juha Vakkurin  Afrikan Poikki. Kirja kertoo tarinan matkasta Saharan poikki etelälaitaa pitkin, Senegal-Mali-Niger-Tsad-Etiopia-Djibouti. Ei mikään turha jäbä.
Yö oli tuskallinen ei niinkään ilmastoinnin takia vaan itikoiden. Pieniä pieniä pirulaisia. 02:00 maissa heräsin siihen kun ihmisä alkoi tulla jonotamaan halliin jossa nukuin.  Toinen lentoyhtiö oli aloittanut Check-innin koneeseen joka lähti 05:40, joten makat kasaan ja oman lentoyhtiön luukkua etsimään. Cuba-airin porteilla ei tapahtunut vielä yhtään mitään. Ihmisiä oli kuitenkin jo tullut tekemään jonoa lähtöselvityksen eteen. Menin itsekkin jonoon. Ryhdyin kuuntelmaan mitä kieliä ihmiset puhuivat. Oli " tietenkin"  Saksalaisia, Ruotsalaisia, Amerikkalaisia, Kuubalaisia muusikoita, Englantilaisia jne. vaikkas ketä. Mussitin Havannasta ostamiani banaaneja ja keksejä ja join lipmmarin. Homma ei edennyt mihinkään. Jono kyllä kasvoi kasvamistaan katanani. Istuin rinkan päällä ja luin.  04:00 ukkeli tuli huutelemaan Espanjaksi jotain ja heti alkoi tapahtua. Jonosta eroitettiin ensimmäisen luokan matkustajat muut tärkeät henkilöt omaan jonoon. Silloin huomasin että vieressäni seisoi yksi Englantilaisen huumorin isoista tekijöistä. Nimeä en muista mutta Monty Pyyttönnin yksi ukkeleista. Hän tekee matka ja ruoka dokumenttejä paljon. Ryhdyin seuraamaan hän tekemisiää. Vaikka hän seisoi vain paikallaan niin jotenkin se oli vaan aikas koomista. Kun olet kerran koomikko, olet sitä aina. Hämminki oli rauhottunut jonoissa ja odottelu jatkui normaaliin tapaan. 04:30 pääsimme tekemään lähtöselvityksen.
Homma meni verkkaisesti ja pääsin ..... ainiin... kaikki joutuu maksamaan 25 Cucia veroja ennekuin pääsee pois maasta. Onneksi kuulin siitä ajoissa niin osasin varauta siihen.
Turvatarkastuksen jälkeen hinnat pompsahtivat kattoon. Oluen hinta nousi 2,5 Cuciin. Kaikkihan hintavertailuhan tehdään nykyään oluen hinnasta. Joten Suomi on kallis maa.
Lento Havanna-Panama oli ajallaan. Nukuin koko matkan. Homma muuttui täydellisesti kun pääsimme sisälle Panaman lentokentälle. Muutos oli älytön. Nyt oli taas kaikkea. Kaikkea turhaa. Ja turhan päälle vielä turhempaa roinaa. Tykkäsin Kuuban yksinkertaisuudesta ja kaipasin sitä jo heti. Vaikka samalla olin onnellinen että ymmärsin kaikki mitä myyjät sanoivat. Tunti ja taas mentiin. Panama-Montego bay koneessa katsoin tosi tapahtumiin perustuvan elokuvan kaverista joka keksi koneen jolla luettiin Saksalaisten Enigma-koneen salatekstit. Oliko se Enigma, no se mystinen koodauskone kuitenkin....leffa oli hyvä.