Tämä blogi pitää sisällään kertomuksia, ajatuksia ja toivottavasti myös kuvaa matkaltani maailmalla rakkaudenkesänä 2013. Käsite rakkaudenkesä 2013 on rakkaan ystäväni Maikki Maikin kanssa keksimä nimike kesästä 2013. Sinkku miehillä pitää on tavoitteita.
Käytän lyhennettä RK03 koska lomalla on oikeus käyttää lyhenteitä#lyhenne.
RK03 konkretisoitui kohdallani kun aloitin vuorotteluvapaan elokuussa Turussa. Alvar poju lähti kouluun ja minä asetuin asumaan Ruissaloon ystäväni Maijan vanhempien ihanaa mökkiin. Meren rannalla, puusauna, pumpputrampoliini, Ruissalon maisemat ja kiva naapuristo. Kiitos vielä Ruokasen perheelle että sain viettää elokuun siellä.
Syyskuu, uudet kujeet. Asuntovaunu, Kaarina, tehdasalueen nurkassa, uima-allas, isosauna ja rekat pitämässä rauhoittavaa matalaa murinaansa öisin vieressä. Vaikka maisema vaihtui totaalisesti paikkassa oli oma miellyttävä tunnelmansa. Aamuinen usva herätti vivasti kun kävelin vaunulta suihkuun viereisen talon alakertaan. Tehdas kuului enolleni ja sain käyttöön hänen asuntovaununsa mistä olen todella kiitollinen hänelle. Kiitos Hannu. Asuessani vaunussa kuukauden tajusi sen että ihminen tulee aikaa pienillä asioilla toimeen. Ei tartte olla isoa ja suurta, tulemme basic-meiniksellä toimeen. Ne on ne pikku jutut mitkä on tärkeitä.
02.10.2013 Keskiviikko
RK03 Tour alkoi jo edellisenä yönä kun Titi-mummon (äitini) kanssa tulimme ihannalta syöminki reissulta Snadin parraasta ravintolasta Atelje Finnestä hotellille. Kiitokset vielä kokki Tuulikselle ruuasta, Maiki Maikille tarjoamisesta, TT:lle ihanuudesta ja Äitille kaikesta. Niin Tour alkoi siis yöllä kun huomasin ettei Airbnb:n kautta varaamani huone Sandy nimiseltä kaverilta ollutkaan varmistunut San Franciscosta. Yritin päästä kärrylle Airbnb:n systeemin toimivuudesta ja siitä miksi tililtäni ei ollut otettu sovittua summaan joka varmistaisi varauksen. Sandy oli töissä ja yritti kovasti auttaa minua vastauksillaan mutta paskat siitä mitään tullut. Kello 01.00 jälkeen luovutin ja menin nukkumaan.
Aamulla kello 04.18 Titi meni vessaan ja tietämättää sytytti hotellin valojärjestelmästä valoshown ja hyvin äänekkään ilmastointilaitteen päälle. Ei sen jälkeen enää kummallakaan uni tullut. Sandyn huoneen tilanne oli sama. Pääsin maksuun saakka varauksessa ja sen jälkeen systeemi jumittui. Visallahan oli miljoonia joten rahasta homma ei ollut kiinni.
Lentokentällä jätimme auton 214-numeroisen rampin P2 kerrokseen 6 tolpan viereen 4 sektorille. Kävimme reittiä kävellessämme läpi matkalla T2:seen koska Titin piti muistaa reitti takaisin autolle minun mentyä tarkastuksen läpi. Paluumatka ei ollutkaan niin yksinkertainen Titille. Hän meni sovittua reittiä takaisin ulos terminaali kakkosen ovesta, liukuportaat alas, hissillä P2:seen, vasemmalle sektori 4:ään ja vasemmalle tolppa 6 luo, mutta auto ei ollut siinä. Titi jäi pyörimään sovittua reittiä edestakaisin kun itse astuin jo Lontooseen menevään koneeseen. Viimeinen kommetti Titiltä oli että " Hei toi T2 tarkoitta terminaali kakkosta eikä toista kerrosta." Vanhakin oppii uusia asioita. Hyvä Titi-mummo. Lontooseen sain viestin että auto löytyi.
Paikalla 18d istui Androw niminen arkkitehtin opettaja Australiasta, joka oli tulossa Perhtistä ja menossa Lontooseen pitämään luentoa yliopistoon arkkitehtuurista. Alvar Aalto tekee rakennuksiaan vähän niiku samalla meiniksellä, kuulemma. Mutta Bristonessa asuva nukkuin suurimman osan matkasta ja kun ei nukkunut niin luki Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi romaania. Pisteet kaverille.
Paikalla 18f istui 19-vuotias Helena Karatvuo joka oli huolissaan pääsystä jatkolennolle Kuolalumpuriin koska lipussa luki Karevuot eikä Karatvuo. Matkatoimiston virhe. Helena oli valmistunut ylioppilaaksi ja samalla ammattikoulusta, en muista miksikä mutta kaksois juttu kuitenkin. Hän oli menossa Kouvolasta Pearhtiin Australiaan au-pairiksi, perheeseen jossa oli 3- ja 5-vuotiaat lapset, Paluulippua ei ollut. Matkan loppu vaiheessa jännitimme kipeytyykö Helenan korvat paineen vaihtelelusta mutta uusi lääke oli vaikuttanut korviin niin ettei kipuja tullut. Tarjosin palkinnoksi Helenalle purkan.
Paikalla 18e istui Mikko niminen musiikinopettaja Oulusta. Mikko oli viettämässä vuorotteluvapaata ja päättänyt lähteä katsomaan maailmaa.
Lontoo, Heathrow.
Vaihto San Franciscon koneeseen, terminaali 5, sisäisellä junalla.
Lentomatka meni hyvin 3 elokuvaa, unta, punkkua, 2 ginitonikkia, broileria perunamuussilla, Zlatan Ibrahimovicin elämänkerta. Alvarin futisharrastus on tehnyt tehtävänsä. Vieressä istui pariskunta Englannista.
San Franciscoooo! Uuuuu, bebeee.
Erittäin yksinkertainen lentoasema ja hyvät selkeät yhteyden kaupunkiin metrolla. Nousin metrosta pois, jota kutsutaan Bartiski, 24th kadulla Missionin alueella. Kävelin 2 korttelia keskustaan päin 22th kadulle jossa odotin että kämppä homma olisi ollut purkissa. Paskan marjat. Sandyn hommat oli ihan päin perhettä. En saanut kaveriin yhteyttä joten ryhdyin etsimään seuraavaa vaihtoehtoa. Vastaan tuli pieni San Francisco collegen vastapäätä oleva Revolution Café. Musiikki oli Reggaen ja Dupin sekoittusta ja fiilis oli kuin Oulun Never Grow Oldissa. Meikän mesta. Ilmainen netti, ok olut. Lonkku miehenä oli pakko uhrautua otti sen verran Sandy " Hommat kusee mies" päähän.
Samalla kun odotin HKM- miehen vastausta kävin ostaa prepaid-kortin kännykkään. Nyt mulla on 10 dollarin saldo ja välittäjän numero joka yhdistää Suomeen jos tulee tarvetta.
Sandyn jälkeen kokeilin Dimitriä, ei onnistunut, sitten Anubhavia jolta olisin saanut sohvapaikan mutta ei niin ei. Airbnb ei nyt auttanut meikää. Mutta USAhostels San Francisco tuli apuun. Mahtava paikka. Siisti, hyvät huoneet, kiva henkilökunta. 4-hengen huone. Saksalainen nuori pariskunta ja nuori Ranskalainen poika Leo. Klarinettia ja saksofonisti konservatoriossa soittanut poju. Nykyään soittele kitaraa ja kuuntelee lp-levyistä jazzia. Leon tapaan tänään perjantaina ja menemme Free-festivaleille kuuntelee Bluegrass-musaa.
Torstaina 03.03. 2013
Mitäs sitä tännään tapahtukaan. Olihan se silta ihan kiva, Se Golden Bridge, mutta hauskempaa oli jutella kahden Italialaisen Roomassa asuvan naisen kanssa. Laura ja Marianne. Olivat Usa:n ympäri kierto reissulla. Laura oli töissä väliaiksesti firmassa josta hän ei pitänyt. Marianne oli kokki sairaalassa ja tykkäsi kovasti tehdä ruokaa kotonaan. Siinä sitä sitten haukuttiin yhdessä miten tylsä kaupunki Washington Dc on ja miten huonossa tilassa Italian valtion kun Berlusconi rellestää siellä. Hauskaa on muuten se että tyypit joiden kanssa olen jutellut niin monella heillä on kahden tutun kautta tuttu suomesta. Hetken päästä pöytään istui peri amerikkalainen mies jonka vaimo oli kaupoilla ja ukko tuli hengittämään raitista ilmaa. Ennen hän oli jäänyt tupakalle kun hänen peri amerikkalainen pikkuinen vaimonsa shoppaili mutta nyt lopetettuaan polttamisen koska se on kuulemma vaarallista, hänen piti keksiä jotain tekimistä sillä aikaa kun vaimo meni kaupasta toiseen. Joten hän tuli jutellemaan meidän kanssa. Hänkin tunsi tutun Suomesta.
Satamassa oli Pier 39, joka oli täynnä hylkeitä jotka viihdyttivät kanssa omilla erimielisyyksillään ja tuuppimisillaan. Sillalle oli kiva ajaa rantaa pitkin mutta itse silta ei hirveen ihmeellinen ollut.
Otin itsestäni kaiken irti kun ajoin ylös Powell&Hyde kadun ylämäen. Samassa mäessä on tehty monta leffa kohtausta, yksi kovimmista on Steve McQueenin veto.
Asumis hommat oli vielä hoitamatta. Hostelli oli täynnä ja yritin saada sohvaa Couthsufwing sivustolta mutta sekin oli erimieltä minun kanssa yöpymisestä.
El Capital nimisestä hotellista löytyi huone. Vaikka yksi mies oli yöllä arvioissaan herännyt jonkun ötökän kävelyyn kädellään se ei mua haitannut, se sopi minulle ja se sitä paitsi sijatsi 21th mission kadulla joten oikein hyvä.
Kamat sisälle ja pyörä kanssa ja menoksi revolution cafeseen joka oli ihan vieressä. Siellä oli aivan tajuton bändi soittamassa Balkkanilaista musiikkia. Basari ukkeli, vireli ukkeli, tuuba ukkeli, alttosax ukkeli, klarinetti ukkeli, haitari ukkeli. Odottakaa vaan oppilaat kun ope tulee takas niin alkaa BALKAN time in Madetoja. Kansanmusa jengi viskaa katrillit silppuriin ja ryhtyy soittamaan kansanmusan Progeeta. Balkkanista tuli mieleeni kun olin lukiossa niin kirjoitin todella hyvän esseen maantiedossa Baltiasta, aiheena oli Balkkani. Ope ei antanut säälipisteitä. Mutta onneksi lukihäiriöisten hallituksen puheenjohtaja on Kaarle Kustaa naapurista ja minä sihteerinä. Miehet ja naiset tanssi ja bändi jammasi. Koti matkalla hotellin naapurista löytyi ravintola jonka poke näytti Snoop Dogilta. Brorher fiiliksellä mentiin. Ginitonikki ja nukkumaan.
04.10.2013 Perjantai
Perjantai ou jee. Kamat kokoon ja huonetta luovuttamaan. Mulla kävi hyvä mäihä heti aamulla. Olin kirjautunut ulos ja kysyin oliko sama huone vapaa vielä yhden yön, eipä ollut. Istui kahvikoneen viereen kattomaan löytyykö netistä vaipa huoneita/sänkyjä/sohvia. En ehtinyt saada edes konetta auki kun pariskunta tuli tiskille kertomaan että heidän kaveri majoittaa heidät joten joutuvatko he maksamaan varaamansa huoneen. Minä samatien viittaamaan virkailijalle että tiedän yhden semi hyvännäköinen nourehko miehen alku kiinostunut tuosta huoneesta. Pariskunta oli onnellinen ja niin oli myös nuorehtko mies.
Kamat huoneeseen ja ulos. Aamiainen kivassa kuppilassa jossa oli Iron Maidenin jätkien valmistamaa kaljaa. Aamuolut pitää miehen tiellä. Se oli lager tyyppinen litku. Mutta vanhana Maiden fanina joun sen kovalle Maiden fanille rakkaalle veljeni Hannulle. Nähtävästi Hannu ei myöskään tykännyt oluesta koska samalla kun tämä rituaali oli menossa jollakin oli ollut suurempi tarve mun pyörässä olleelle säilytys laukulle.
Hieman pettyneenä siitä sitten etsimään parturia jossa oli ystääni JP:n mukaan todella mukava parturi Don. Don oli nuoruudessaan soittanut kontrabassoa orkesterissa mutta lopetti kun biisit tarvitsivat sähköbassoa. Hän ei vaan oppinut soittamaan sähköbassoa. Siihen oli paha mennä sanomaan mitään. Tykkäsi Phil Collinsin rumpusooloista 80-luvulla.
Facebookista löytyy kuva. Vanhanajan parranajoa suosittelen kaikille miehille ja naisille joille kasvaa parta. Lämpimiä pyyhkeitä, terävä parranajolaite, mukavaa jutustelua, pehmeän sormenpään kosketusta poskilla. Tarkkaa hommaa. Maksoi 24 dollaria, mutta oli sen arvoinen istunto.
Jatkuu myöhemmin....
- Hotelli. Kannullinen sangriaa. Annos todella hyvää katkarapua. Puuduttavaa Amerikkalaista pesistä, jossa pelaajat raapivat pallejaan ja sylkivät taukoamattaan koska jauhoivat suussaan jyviä mällin sijasta. Jossain vaiheessa lääketiede ilmoitti soille kihoille tutkimuksiissaan joissa mälli todettiikin epäterveellistä, oho, no kielletään sen käyttäminen kentillä jotteivat katsojaluvut eivät putoasi. Kaikki oli onnellisia paitsi joukkueinen rupemalihakset. Vuosien harjoitus treeni oli mennyt hukkaan jollei joukkueet keksineet ekolokista ja yleisöystävällistä vaihtoehtoa. Jyviä. En saanut selville mitä jyviä ne ovat.
Viereeni istahti todella hyvälle tuoksuva latinonainen seuranaan joku ukkeli. Koska tv:stä tuli pesistä niin ensi repliikki olikin : "Anteeksi, miksi nuo pelaajat raapivat pallejaan niin paljon, onko heillä liian pienet suojat, vai onko niitä ollenkaan?" Siinä sitten vähän naureskelttiin koko purukka asialle jonka jälkeen jää oli murrettu ja pääsimme keskustelee kunnolla. Suloinen nainen oli nimeltää Yenemia ja ukkeli eli poikaystävä oli Mario. MArio oli valmistumassa palomieheksi ja Yenemia oli lakinainen firmassa jonka omistajalla oli oma viinitila Californiassa. UUUU. Kävimme läpi meidän pesiksen ja heidän pesiksen eroavaisuuksia ja välillä katsoimme kun heidän lempijoukkue Auckland juuri pelasi play-of ottelua Detroittia vastaan. Matsi oli alkanut kello 17.00 ja se loppui sinä iltana kello 22.00 jälkeen. Piiitkä aika raapia palleja ja syljeskellä. Kuultuaan että olen Suomesta he kertoivat suunnitelleensa jo kauan matkaa Suomeen. Ensi kesä oli heidän suunnitelmissaan ajankohdaksi. Siinä sitten heti Suomea kehumaan. Näytin kuvia Möksästä ja he ihastuivat kovasti Suomen metsiin ja vesistöön. Ja tietenkin Möksään. Eihän mikään Amerikkailainen öky 7-kerroksinen huvila ole (ei tartte ollakkaan) mutta heitä haluaisivat päästä paikkaan missä on rauhallista ja leppoisaa. Möksä. Vaihdoimme Facebookit ja lupasimme olla yhteydessä. Isot halit lopuksi ja kummatkin lähti kotia päin.
Matkalla perinteinen ginitonikki jotta maha pysyy kunnossa ja nukkumaan.
Lauantai 05.10.2013
Nyt kävi Alanteella munkki. HARGLY STRICTLY BLUEGRASS 13 festivaali. uuuuu.
Nyt on kovia tyyppejä soittamassa vaikka en montakaan heistä tunne mutta kovia ne on. Tåå on mun blogi joten mä määrään.
Kerron lavojen viimeiset esintyjät ( vitsi että tuoksuu weed nenään :) siis öhö öhö, Kuusi erilavaa:
Porch-lava: Sturgill Simpson, Martha Wainwrith, Joy Kills Sorrow
Banjo-lava: Steve Earle & The Dukes, The Jerry Douglas Band, Holler Down The Hollow
Arrow-lava: The Flatfanders featuring Joe Ely, ( öhö öhö) The Forest Rangers, jnee
Rooster-lava: Robert Earl Keen, PAtty Grifin, jnee
Star-lava: Natalie ;Maines, Boz Scaggs, jeee
Gold-lava: Los Lobos (tän mä tiedän), NIck LOwe Bettye Lavette
Nyt on Alanteen poika onnellinen, aurinko paistaa todella kovaa ja jengi on mahtavalla tuulella. Hyvää musaa, bluegrass on aikas leveä käsite musiikillisesti mitä tähän menessä olen jo kuullut. Kauniita naisia täällä pojat. Ei hullumpaa, ei hullumpaa. Kyllä me pärjätään.Kyllä me pärjätään.
Nyt kun vähän paremmin luin keitä nuo artistin on niin onhan siellä tuttuja. Bettya LaVette, vanha 70 vuotias nainen, Natalie Maines, Dixie Chicksien päänainen, Steve Earles...Se ketä en tule näkemmään soittaa sunnuntaina on Steve Martin, koomikko ja kuullemma erittäin hyvä banjon soittaja.
Martha Wainwrith ison muusikko perheen jäsen pienimmällä Poarch lavalla akustisesti yksin, hänen isä Loudon WainWright III esiintyi vähän aikaa sitten Rooster lavalla. Martha on rääväsuinen kohta 50v olkapäänsä polttanut joka laulaa auton kolareista ja astoroideista joka tuhoaa maailman. Hän ei ole sheivannut vuosiin joten hän jätti pitkät housut jalkaansa jotta lapset eivät rupeisi itkemään. Festivaali jää mieleeleen siitä että kitaroita viriteltiin koko ajan ja siitä että artistit soivat todella paljon cover biisejä. . 86 farenhaitia lämmintä, kertoivat että nyt on paras aika olla San Franciscossa, lämpiminta aikaa vuodesta.( öhö,öhö) Hitto täällähän pääsee fiiliksiin.
Myöhemmin illalla lissääää.....
Takas Hostellellia. Niin olen muuttanut takas Usahostelliin 711 Post streetille. Tännään oli kello 21.30 bileet, jossa Hostelli tarjoilee viinaa. Oho. Hurja paikka. Ensin festareista...
Natalie Maines, esiintyi pää tahtenä Star-lavalla. Huikset olivat juuri edellisenä iltana ajeltu niin että päälaella ei olut kuin 4-5 sentin kaistale hiuksia ja muuten kalju. Jos muistelee minkälaisia enkeleitä Dixie chicksin tytöt olivat alkuaikoina niin nyt ollaan menty todella kauas siitä. Hän soitti yhden oman biisin alkuun uudelta levyltään ja yhden dixien biisin. Loput olikin sitten cever matskua. Paras biisi oli Jeff Bukleyn biisi..öööööööö en muista nimeä.
En tavannut paljoa ihmisiä. Ruoka jonossa yhden Kroatialaisen miehen joka pollti kokoajan tupakkaa ja käveli hermostuneesti ympäriinsä. Hänellä oli kova kuulemma kova tarve päästä polttaa weediä. Hänen seuranaan opli Ukrainalainen tyttö jolla oli puolestaa kova tarve päästä juomaan olutta. Hänen kaveri tuli aina välillä tarjoamaan jotain todella laimeasti lantrattua vodkaa. He olivat oikeastaan ainoat joiden kanssa kunnolla juttelin. Ihmiset enemmän kuuntelivat ja nauttivat hyvästä musasta festivaaleilla jossa Ei myyty olutta. Myöhemmin illalla kuulin että festivaalit oli perustanut joku netti Spiljonaari ukkeli koska halusi pitää kunnon juhlat. Hän oli latonut fykyä pöytään sen verran paljon että organisaatio sai pystyyn kolmen päivä ilmaisen festivaalin. Kuoltuaa hänen oli jättänyt jonnin verran rahaa organisaatiolle että se pystyy järjetämään festivaalit joka kesä hänen kuoltuaankin. Siinä mallia Suomen Hissifirman ukkeleille. Ei heitä kukaan tule muistamaan mutta jos kyhää kolmen päviän festarit ilmaiseksi jossa esiityy sen hetken kovimmat kotimaiset tyypi niin varmaan nuoriso muistaa heidät nimet ja elämällä on ollut jotain tarkoitustakin. Alanne saarnaa.
Bileet alkoi 21.30. Ginitonikki. Toinen. Biljardia. Kolme Australialaista poikaa jotka olivat kämppiksiäni. Ehkä illan tärkein opetus heille oli se että mitä eroa on Tumbuleerolla ja Bamboleerolla. Se ehkä paljastuu myöhemmin.
Sunnuntai 06.10.2013
Lähdön päivä. San Francisco kiilasi selvään johto asemaan mieli kaupungeista Usassa. New Orleans hienosti toisena mutta kaukana. Kilroyn kautta oli varannut itselleni auton 4 päivää. Olin varannut pienen pienen perus auton mutta sainkin tämän kauniin kauniin, isolla egolla ja kovalla ärhäkkyydellä varustetun neidin.
Nimesin sen Sheryliksi. Sheryl Crow mukaan. Siinä on nainen joka on 55v näyttää edelleen todella opealta. Sheryl esiintyy lähellä Losia 14.10. mutta mulla on lento jo 10.10. seuraaviin seikkailuihin.
Valtatie 1. Jo alusta saakka se toteutti ne unelmat mitä siitä olen kuulut, nähnyt ja lukenut.
Ei voi kun huuttaa onnesta. Ja sheryl on kuin tehty tälle tielle. Täällä ei ajeta lujaa. Fiilistellään ja kuunnellaa hyvää radio-ohjelmaa. Rakkaat veljeni tää fiilis on kuin suoraan GTA-III:n radio kanavista. Välillä joku höpöttää todella nopeesti asiansa ja taas tulee hiton hyvää musaa. Kuuntelin kanavaa joka soitti 80-luvun hittejä. Osasin ne kaikki. Alanne the stemma machine. On vaikea kertoa näin kaunista näkyä. Kun ensimmäisen kerran pysähdyin meren rannnalle, niin se tuoksu, kostea, virkistävä, sumuinen tuoksu ja aalloista lähtevä murea pauke, läiske ja pauloihinsa ottava ääni hullaannutti minut. Se meni suoraan syvälle sieraimiin ja tärykalvoisa aivojen syvimpiin sopikoihin. Olin myyty. Tämän tunteen toivottavasti Antti saisi joskus vielä nuuhkaista. Ehkä jo joskus ennen vanhaan olet jo haistanutkin mutta uudestaan ja uudestaan. Se voima mikä noissa aalloissa on pistää pienen Mikon hiljaiseksi. Ei me pärjätä. Ei me pärjätä jos luonto niin päättää. Mutta huutaa saa. Ja huutaa saa onnesta että meillä on mahdollisuus nauttia jostain näin kauniista.
28 mailia. 5 tuntia. Sitten saavuin Half moon bayhin. Uijuijui. Söin aivan mahtavassa ravintolassa James jotain, todella hyvät isot ravut ja Stella oluen. Löysin hotellin siitä naapurista, hintava oli mutta ei halvempaakaan ollut. Iso iso sänky ja tilaa kuin kuninkaalla näihin edellisiin kämppii verrattuna. Kävin hakee parit oluet kaupasta ja istanhdin alas kattoo töllöö. Sieltä juuri sovivasti The good Wife-sarjan toinen jakso tältä uudelta kaudelta. Sarja on yksi mun suokkareista. Katson se jaksot netistä seuraavana päivä kun ne tulee Usassa töllöstä. Nyt tältä uudelta kaudelta jäi onneksi vain aloitus jakso näkemäti. En kerro enempää koska tiedän että jotkut ystäväni seuraavat sarjaa Suomessa. Seuraavaksi Mentaali mies yritti jälleen saada kiinni Red Johnia. Uusi kausi siinäkin menossa. Jakso alkoi lähennellä Twin Peaksiä. Zlatan Ibrahimovicia pari sivua ja unta.
Tähän saakka ollaan päästy. Teksti on välillöä aikas sekavaa.Mut hei, parempi kuin ei mittään. Kuvat laitan kun pääsen Santa Cruziin. Isot halit kaikille.
07.10.2013 Maanantai
Aamulla nousin aikaisin ja lähdin juoksemaan läheiselle rannalle. Se lenkki oli yksi parhaimmista. Aallot toivottivat tervetulleeksi rannelle omalla massiivisella tahkoamisellaan ja raikas tuoksi herätti loputkin soluni. Extrana aamulenkillä delfiinit olivat aamupalalla rannan tuntumassa. Mikolla oli hymy herkässä. Vasempaan polveen alkoi koskea joten käännyin takaisin. Aamiainen oli perus settiä mihin oli jo tuttunut joka paikassa. Ei muuta kun Santa Cruzia kohti.
Santa Cruz. Santa Cruz. Huone 110. Huoneen desinfiointiainetta on kaadettu kokolattiamatolle oikein kunnolla. Kahden sängyn huone isolla töllöllä. Naapurissa tukevahko nainen jutteli kahdelle tytölleen ja nähdessään minut laittoi oven kiinni. Yläkerran kaverilla tuntuu olevan joku raskasjalkainen tai sitten katto on tehty yhdestä vaneerista. Mutta sopii minulle. Huone 103. Kuuluu Sähkökitaran soittoa, bluesin tyylistä tapailua. Menen koputtamaan oveen. Kaksi kaveria avaa oven ja yksi makaa liikkumattomana vuoteessaan. Hei, olen muusikko, saanko tulla teidän kanssa juomaan olutta ja jammailemaan. Joo. Vien vain rinkan huoneeseen ja tulen sitten takas. Huoneessa 103 ja 104 asusteli 4 kaveria Israilista. Kolme miestä ja yksi nainen. Isoin mies antoi minulle Fat Tire nimistä kaljaa ja näytti mahaansa ja sanoi että tästä tulee sitten näin iso maha. Mahoja sitten siinä vertailtiin ja annoin hänelle Stella oluen vasta lahjaksi. Nainen oli 27 vuorias lakinainen joka oli töissä firmassa jonka omistajalla oli oma viinitila Californiassa, koomamies oli 24, Fat Tire oli 32 ja luikku oli 28. Otimme olutta ja ryhdyin katsomaa kitaraa ja styrkkaria. Kitaran nimeä en tiennyt mutta kaappi oli Fendenrin 20w mallentavilla multiefekteillä pilattu vahvisti. Etsin puhdasta saundia ja näppäilin hatken Pink Floydin Wish you were here biisiä. Fat Tire tunnisti biisin ja innostui. Pyysin häntä soittamaan biisin. Hänhän soitti sen oikein hyvin ja minä sköödäsin sanat siihen päälle. Näin Israililais-suomalainen yhteys oli löydetty. Pyysin Fattia laulamaan jotain mutta hän kieltäytyi ja kertoi että hänen kihlattunsa on hyvä laulaja. Pyysin häntä mutta laulamaan jonkun biisin mutta hän kieltäytyi koska oli omasta mielestään liian tössyissä. Ahaa, kooma jäbällä menee siis kovaa. Kooma mies heräsi kun kuuli minun olevan Suomesta. Hänen mielestään Suomen kieli oli erittäin vaikeaa. Siinä sitten treenattiin ää:tä ja öö:tä. En ymmärtänyt kaikkea mitä Luikku yritti minulle selittää mutta perus jeah jeah hoiti homman. Keskustelu johti moni kielisyytteen ja kävimme läpi mitä kieliä kukin osaa. Päädyimme siihen että lakinaisen olisi hyvä oppia Kiinaa, koska Kiinan markkinat tuovat tulevaisuudessa ison edun jos sitä ymmärtää ja osaa puhua.
Radiohead. High and dry. Siitä tuli toinen Israililais-Suomalainen kipale. Tytsylle haettiin sanat netistä, Fattis soitti kitaraa ja Alanteen stemmatehdas lauloi upeat stemmat. Olinhan laulanut kappalee aikoinaan teekkareiden killan kämppillä Hartikaisen Pasin kanssa duossa jonka nimeä en nyt muista. Biisin jälkeen Luikku ilmoitti että he ottavat yhdet tötsyt ja sitten menevät hänen perheensä lu syömään. Luikku nääsen työskenteli Santa Cruzissa ja loput olivat tulleet tapamaan häntä matkalla maailman ympäri. Vaihdoimme toistemme matka suunnitelmat ja toivotimme kummallekkin hienoa reissua.
08.10.2013 Tiistai
Heräsin kello 05.30 . Ei mahdollisuutta lisä uniin. Lähdempä lenkille. Avansin oven, kylmää. Ei lenkkiä. Ammupala vasta 07.00. Hostelli varattu Losista joten asumis asiat kunnossa, ei tartte miettiä. Blogin kirjoitusta. Ohjelma ei toimi niin kuin haluasin. Tökkii. Menee hermo. Tällä ohjelmalla on todella vaikea saada kuvia tähän tekstiin. Joten jos joku osaa tai tietää tämän ohjelman koukut tai suosittelee parempaa ohjelmaa niin olen auki ehdotuksille. Kello 07.01 pikku Mikko oli jo nykimässä aamupala huoneen ovea eikä se auennut. Pullukka latinomies löllersi paikalle 07.05. ei hänellä ollut mikään kiire. Nämä kaverit ovat nähtävästi löytäneet elämään se cooleiden ja rentouden mikä meille Suomalaisille työnarkkareille on lähes mahdotonta. Itsekkin ole enemmän fiilistelijä tyyppi mutta tänä aamuna kylmyys ja blogi ohjelman erimielisyys otti hermoille. Aamupalan kupit oli tarkoitettu Barbille ja Kenille. Niihin ei mahtunut edes teepussi. Join ainakin 10 kupillista mehua ja teen jaoin 2 kuppii. Näiden ihmisten iso persesyyden yksi iso vaikuttaja on vohvelit ja vaalealeipä. Ei vaan pysty. Mutta muutakaan ei ole. Mieleni sai taas uutta valoa kun juttelin Allun kanssa Viperissä. Allu kysyi kuinka lähellä ne delfiinit uivat kun olit lenkillä ja onko sun autossa käsijarru. Tärkeitä kysymyksiä. Hän haluasi myös tänne. Ja sehän olisi todella mukavaa. Ajeltaisiin Sherylillä aurinkoisia teitä kuunneltas tämän päivän hittejä jotka Allu osaa ulkoa. Allu, meidän biisi on tullut monesti radiosta. La La La. Hieno biisi. On ikävä kaveria. Allun koulussa on kuulemma koulukiusaamista. Ei Allua kiusta mutta siellä on joukko oppilaita jotka kiusaavat tietoisesti muita oppilaita. Koulu kuuluu opetushallituksen KIVA-hankkeeseen jonka takoituksena on puuttua koulukiusaamiseen ja saada karsittua se pois koulu ympäristöstä. Mutta ei tarvita kuin yksi upro joka vetää mukaan muita urpoja, sijaisopettajakierre niin homma on valmis. Harmi homma. Valitettavasti joiden oppilaiden vanhemmilla ei ole kaikki Muumit laaksossa joten sitä ei tule oikeanlaista käyttäytymismallia joka päiväseen elämään. Harmittaa.
kello 11.00 ulos. Kylmää. Santa Cruz olisi ollut paljon mukavampi paikka lämpimänä. Ajoin rannalle. Kiinni oleva todella kylmän näköinen huvipuisto oli kiinni. Yöllä varmaan todella näyttävä koska Usassa kaikki on iso joten lamppuja on varmaan asennettu ympärille lentäviin lokkeihinkin. Kylmää. Pois ja äkkiä kohti Losia. Olin vähän arvioinut pieleen nämä mittasuhteet. Valtatie 1:tä pitkin Losiin vielä 330 mailia. Ups. Eka iltana ajoin 28 mailia. No se on 23.00 kun olen Losissa. Eio haittaa. Mulla on Sheryl ja edessä uskomaton ajokokemus. JA sitä se oli. Mutkia mutkan jälkeen. Näköalapaikkoja joka toisessa mutkassa. Mitä hienompia maisemia. Sheryl huusi ylämäet ja palautti tuskaansa alamäissä. Mikkelin ralli miehet olisivat olleet haltioissaan tästä pikataipaleesta joka kesti n. 60 mailia. Big Sur. Uskomaton luonto. Ei voi kun ajaa tien viereen ja nauttia. Onneksi pääsin pahimman osan ohi ennen 19.00 koska silloin alkaa tulla pimeä. Tie oli hyvä ajaa ja Sherylissä oli hyvät valot. Meillä ei vaan ollut musaa vähään aikaan koska olimme sen verran kallioiden ja isojen metsien seoassa että ainoa ohjelma oli ohejlam jossa miehet keskustivat siitä kuinka päästä yli siitä kun kumppani on pettänyt eikä seksi sen jälkeen oikein suju. Kovaa keskutelua. Mutta me kuuntelmme kiltisti ja nyökkäilimme aina kun olimme samaa mieltä. Siihen ohjelmaan soitti kyllä niin tolloa sakkia, varsinkin nuoret miehet valittelivat omaa kohtaloaan. Voi voi, se on sitten Tumbuleero. Hanki kiva tyyny ja anna mennä.
Pimeys valtasi tie ja isot rekat ilmestyivät kuvaan kun tulimme valtatielle 101. Alanteen ajetaan vielä hetki vaikka tankki näyttää tyhjää meni munilleen kun ennen Losia on valtavan jyrkkä ylämäki. Sheryl innostui näyttämään parhaansa automaatti kun oli mutta mäki oli liian jyrkkä Sherylille. Se hörppäs liikaa bensaa ja hyyty täydellisesti. Ylämäen jälkeen mentiin 40 kun muut kiihyttivät ohi 70-80. Oli pakko ruokkia poloiseen lisää energiaa. Tsemppasin toista ja jatkoimme matkaa kohti palmuja ja kuuluisien ihmisten nimiä kadulla olevissa tähdissä. Klamouri oli kaukana. Siitä lisää myöhemmin.
keskiviikko 09.10
Los Angeles. Huone 218. Kuuden hengen huone. Saksalainen tietotekniikka opiskeleva Silvan, Australialainen tyttö, hänen poikaystävä Irlannista. Kaksi tyhjää petiä. Huone oli todella aamulla. Ulko satoi. Onneksi minulla oli Sheryl. Kävellessäni hakemaan Sheryliä katselin kauppoja Hollywood streetillä. Jalkojen alla vaihteli kuuluisuuksien nimiä upotettuna tähden sisälle katukiveen. Artisteja, näyttelijöitä ja vaikka mitä viihdemaailmaan kuuluneita ja vieläkin kuuvia kuuluisuuksia. Jotenkin ne nimet ja se glamoori mitä Hollywood ja Beverly Hills ja kaikki se mitä Losista on sanottu oli minulle aikas pettymys. Siihen kyllä vaikutti niin niin kylmä ja sateinen päivänä. Minulla oli mahdollisuus lähteä valmiskiertoajelulle mutta päätin itse kurvalla ympäriinsä ja sitä se olikin. Jos mulla olis ollut joku mukana niin hän oli pyytänyt päästä ulos ensimmäisen tunnin aikana. Minulla oli todella huono kartta mistä katsoa ja eikä mitään hajua mitä missäkin päin oli. Mutta annoin sen itselleni anteeksi ja päätin ajella niin paljon kun ehdin ennenkuin meillä oli treffit Silvan kanssa illan keikalle. Mutta oikeastaan oli hyvä että näin sen kaupungin kaikki puolet ja se vain vahvisti että se glamouri on vain lumetta. Seikkailupuistossa olen jo ollut -99 Orlandossa joten se meinis ei kiinnostanut. Hollywood- kyltti, joo-o. Ehkä vähän sitä Hillsien överi meininkiä. Ajelessani Sheryl osoittautui todella pedoksi. Valtatiet ei ole hänen vahvvin puolensa mutta kaupungissa, ei parempaa olisi voinut olla. Pieni kääntyy sentin sisällä ja mahtuu vaikka millaiseen koloon. Pipo päässä ja villapaita päällä me Sherylin kanssa kruisatiin ikkunat auki sateessa. Eksyillessäni ympäriinsä vastaan tuli Guitar world niminen kauppa. Oli pakko pysähtyä koska kaupan siellä hymyili itse Sheryl Crow. Onneksi pysähdyin. Ilmainen paikoitus.
Uuuuuuuu, mikä mesta. Muusikon unelma. Miljuuna kitaraaa, miljuuna bassoa, tsiljuuna rumpua, uuuuuuu. Olis siellä 2,5 tuntia. Löysin mitä menin hakemaan. Ennen olen haavellut Martin merkkisestä akkarista mutta nyt minulle vilkutti kättäään Taylor. Kaunis tummakantinen, ihanan avoin soundi, heleät yläpäät. Sopi kuin nyrkki mun soitto tyylille. Verrattuan Maritiniin, Martin on tumma soundisempi. Hinta täällä 1200 donkkua, suomessa tsiljoona, joten pitää ruveta säästämään. Musa täysille, luu ulos ikkunasta. Nälkä. Joten kohti Chinatownia. Hitto senkin löytämisestä voisi tehdä oman kokopitkän elokuvan. No tutustuinpas uusiin ihmisiin. Monellakaan niistä ei ollut hajuakaan missä ollaan.
Chinatown, kuppanen kolmen korttelin paikka. Mutta löysin ravintolan. Astuin sisään. Kävelin ruokailutilaan. 1 perhe syömässä jumalattomassa salissa. Hiljaisuus jopa pelotti. Vastaan tulee vähän hölmistyneen näköinen tarjoilija, ihan niin kun hän luulisi että minulla on jokin hätänä. Saanko syödä, on kova nälkä. Iso hymy levisi tarjoilijan kasvoille. Okei, here. Todella kiinalaisella aksentilla. Kiinalainen olut ja kanaa pähkinöillä. Kaveri oli ravintolan omistaja, jonka kanssa päivittelimme jälleen kerran Usan huonoa taloudellista tilannetta ja kuinka Kiinasta tulee pian maailman mahti maa, joka järkevällä ja harkitsevalla talous ajattelullaan tulee vielä hallitsemaan markkinoita. Kaveri kummasteli sitä miksi olen yksin lähtenyt matkaan mutta samalla myös kunnioitti sitä. Juttelimme aika pitkää. Olin ainoa asiakas sillä hetkellä. Loput messiin ja Hollywood kyltin metsästykseen. Sheryl näytti taasen parhaat oinaisuutensa ajaessa todella mutkikkaita tietä kohti kylttiä. Losi on vasta vähän aikaa sitten päättänyt etteivät turistit pääse lähelle kylttiä. Oikein lähelle pääsee vain kiertoajelu busseilla. Joten haaste oli otettu vastaan. Ajo loppu vasta kun tie alkoi näyttää polulta. Pieni hymy ja sormen osoitus kylttiin päin. Kuva. Takaisin baanalle.
The Viper Room. Johnny Depin perustama Rokki ravintola toi mielee 45´speciaalin. Pimeää, mustaa kaikkialla. 10 dollaria 5 bändiä. Kun astuimme Silvanin kanssa pohjakerroksen baariin kahdelta isolta skriiniltä näytyi paljaat rinnat ja sänky hommia. Kumpikin huudahti Aaaaaaalrightttttttt! Meeidän mesta. Yläkerrassa oikealla baaritiski. Isorintainen pikku tyttö keräili tyhjiä pulloja. Vasemmalla yleisöä odottamassa ekaa bändiä. Edessä kaareva lava musta verho lavan edessä. Miksaaja vasemmalla omassa syvennyksessään ja valo mies baaritiskin takana korkeammalla.Olut 5 dollaria pullo. Otin ginitonikin. Eka bändi The Echoes De luxe. Kolme jäbää. Kitara, laulu, bass stemmat, rumpali. Hyvällä kitara saundilla. Bändi viimeinen keikka. Tahtovat muuttaa musiikki tyyliään joten nykyinen bändi menee telakalle. Ihan jeees mussaa. Toinen bändi The Vim Dicta.
. Cori , laulun tekijä, naislaulaja mallasi kitaralla bassoa, Matt kiratisti stemmat. Chris mahtava rumpali. Heti ekasta biisistä tiesin että tulen pitämään tästä bändistä. Kuunnelkaa, kattomaa youtubesta. Ainoa negatiivinen puoli mistä Corin kanssa sitten juteltiin oli se että sanoista en saanut mittään selvää. Corille oli sanottu siitä aijemminkin. Se ei oikeestaan haitannut koska heidän musiikki ja lava presentti olivat niin tiivitstä että kokonaisuutena se vaan toimi hiton hyvin. The Vim oli ilmiömäinen rumpali. Matt painotti musiikissa sisällä olemista ja heittäytymistä musaan ja sitä hänen esiintymisessä oli muillekin jaettavaksi. Kolmas bändi. En tiedä nimeä. Perus rokki paskoo. Päätimme lähteä pois ja nukkumaan. Menimme vielä morjestaa The Vim Dicta porukkaa. Kiitimme, halasimme. Ja Bussilla Hostelliin. Ei vaiskaan. Minähän olin sitten pistänyt pankkikortin piikkiin. Lähdimme niin nopeasti että unohdin koko homman. Olimme päätepysäkillä kun muistin kortin. Ei muutakun takas. Taksi. Independent taksi. Kaveri häsin tuskin puhuu englantia. Mittari päälle. Viper Room, kiitos. Mikä? Viper Room. MIkä? Missä se on? En minä tiedä. Tuonnepäin kun ajat niin se tulee vastaan. Mikä? Viper Room. Miten se kirjoitetaan? V-i-p-e-r R-o-o-m. Ei helevetti. Känny esiin ja muistiinpanolle kirjoittamaan nimi. Jäbä ihan coolina pisti nimen navigaattoriin ja okei. Mikä Viper Room on? Keikkapaikka, jätin pankkikortin sinne vahingossa. Miksi jätit? Vanhingossa, olin laittanut sen piikkiin ja unohdin se sinne. Miksi laitoit sen piikkiin? Teki mieli sanoa että mitä v... se sulle kuuluu, aja tämä taksi sinne ja hoida hommas. Viper Room tuoko ?. Joo. Aja tohon oven eteen niin käyn hakee kortin. Enkä aja. Anna jotain tavaraa pantiksi. Mitä? Anna jotain pantiksi ettet lähde juoksemaan. Ota känny. Okei. Hain kortin. Hostellin edessä maksun aika. 15 dollaria, okei? No ei ole. Mulla meni 5 dollaria siihen kun ihmettelit missä päin se ravintola on. 10 dollaria. Okei. Annoin visa kortin. Maksu vehje ei ihandakkaan. Mikä kortti tämä on? Visa kortti maksoin sillä juuri baarissa. Ei toimi. Onko toista korttia? Ei toimi, kokeile uudestaan. Mitä v..? Hyvä mies se on visakortti. Eikö teille käy visakortti? Ei toimi. Annoin Stockan mastari kortin. Ja johan toimi. Mies hymyili ja lähti menemään. Kello 01.00 ja aamuilla 6.00 herätys, suihku, pieni aamupala, Sherylin palautus ja kentälle.
Nyt teen uuden osion,tää on niin pitkä jo. Nähdään Havajilla. :)
Aamulla nousin aikaisin ja lähdin juoksemaan läheiselle rannalle. Se lenkki oli yksi parhaimmista. Aallot toivottivat tervetulleeksi rannelle omalla massiivisella tahkoamisellaan ja raikas tuoksi herätti loputkin soluni. Extrana aamulenkillä delfiinit olivat aamupalalla rannan tuntumassa. Mikolla oli hymy herkässä. Vasempaan polveen alkoi koskea joten käännyin takaisin. Aamiainen oli perus settiä mihin oli jo tuttunut joka paikassa. Ei muuta kun Santa Cruzia kohti.
Santa Cruz. Santa Cruz. Huone 110. Huoneen desinfiointiainetta on kaadettu kokolattiamatolle oikein kunnolla. Kahden sängyn huone isolla töllöllä. Naapurissa tukevahko nainen jutteli kahdelle tytölleen ja nähdessään minut laittoi oven kiinni. Yläkerran kaverilla tuntuu olevan joku raskasjalkainen tai sitten katto on tehty yhdestä vaneerista. Mutta sopii minulle. Huone 103. Kuuluu Sähkökitaran soittoa, bluesin tyylistä tapailua. Menen koputtamaan oveen. Kaksi kaveria avaa oven ja yksi makaa liikkumattomana vuoteessaan. Hei, olen muusikko, saanko tulla teidän kanssa juomaan olutta ja jammailemaan. Joo. Vien vain rinkan huoneeseen ja tulen sitten takas. Huoneessa 103 ja 104 asusteli 4 kaveria Israilista. Kolme miestä ja yksi nainen. Isoin mies antoi minulle Fat Tire nimistä kaljaa ja näytti mahaansa ja sanoi että tästä tulee sitten näin iso maha. Mahoja sitten siinä vertailtiin ja annoin hänelle Stella oluen vasta lahjaksi. Nainen oli 27 vuorias lakinainen joka oli töissä firmassa jonka omistajalla oli oma viinitila Californiassa, koomamies oli 24, Fat Tire oli 32 ja luikku oli 28. Otimme olutta ja ryhdyin katsomaa kitaraa ja styrkkaria. Kitaran nimeä en tiennyt mutta kaappi oli Fendenrin 20w mallentavilla multiefekteillä pilattu vahvisti. Etsin puhdasta saundia ja näppäilin hatken Pink Floydin Wish you were here biisiä. Fat Tire tunnisti biisin ja innostui. Pyysin häntä soittamaan biisin. Hänhän soitti sen oikein hyvin ja minä sköödäsin sanat siihen päälle. Näin Israililais-suomalainen yhteys oli löydetty. Pyysin Fattia laulamaan jotain mutta hän kieltäytyi ja kertoi että hänen kihlattunsa on hyvä laulaja. Pyysin häntä mutta laulamaan jonkun biisin mutta hän kieltäytyi koska oli omasta mielestään liian tössyissä. Ahaa, kooma jäbällä menee siis kovaa. Kooma mies heräsi kun kuuli minun olevan Suomesta. Hänen mielestään Suomen kieli oli erittäin vaikeaa. Siinä sitten treenattiin ää:tä ja öö:tä. En ymmärtänyt kaikkea mitä Luikku yritti minulle selittää mutta perus jeah jeah hoiti homman. Keskustelu johti moni kielisyytteen ja kävimme läpi mitä kieliä kukin osaa. Päädyimme siihen että lakinaisen olisi hyvä oppia Kiinaa, koska Kiinan markkinat tuovat tulevaisuudessa ison edun jos sitä ymmärtää ja osaa puhua.
Radiohead. High and dry. Siitä tuli toinen Israililais-Suomalainen kipale. Tytsylle haettiin sanat netistä, Fattis soitti kitaraa ja Alanteen stemmatehdas lauloi upeat stemmat. Olinhan laulanut kappalee aikoinaan teekkareiden killan kämppillä Hartikaisen Pasin kanssa duossa jonka nimeä en nyt muista. Biisin jälkeen Luikku ilmoitti että he ottavat yhdet tötsyt ja sitten menevät hänen perheensä lu syömään. Luikku nääsen työskenteli Santa Cruzissa ja loput olivat tulleet tapamaan häntä matkalla maailman ympäri. Vaihdoimme toistemme matka suunnitelmat ja toivotimme kummallekkin hienoa reissua.
08.10.2013 Tiistai
Heräsin kello 05.30 . Ei mahdollisuutta lisä uniin. Lähdempä lenkille. Avansin oven, kylmää. Ei lenkkiä. Ammupala vasta 07.00. Hostelli varattu Losista joten asumis asiat kunnossa, ei tartte miettiä. Blogin kirjoitusta. Ohjelma ei toimi niin kuin haluasin. Tökkii. Menee hermo. Tällä ohjelmalla on todella vaikea saada kuvia tähän tekstiin. Joten jos joku osaa tai tietää tämän ohjelman koukut tai suosittelee parempaa ohjelmaa niin olen auki ehdotuksille. Kello 07.01 pikku Mikko oli jo nykimässä aamupala huoneen ovea eikä se auennut. Pullukka latinomies löllersi paikalle 07.05. ei hänellä ollut mikään kiire. Nämä kaverit ovat nähtävästi löytäneet elämään se cooleiden ja rentouden mikä meille Suomalaisille työnarkkareille on lähes mahdotonta. Itsekkin ole enemmän fiilistelijä tyyppi mutta tänä aamuna kylmyys ja blogi ohjelman erimielisyys otti hermoille. Aamupalan kupit oli tarkoitettu Barbille ja Kenille. Niihin ei mahtunut edes teepussi. Join ainakin 10 kupillista mehua ja teen jaoin 2 kuppii. Näiden ihmisten iso persesyyden yksi iso vaikuttaja on vohvelit ja vaalealeipä. Ei vaan pysty. Mutta muutakaan ei ole. Mieleni sai taas uutta valoa kun juttelin Allun kanssa Viperissä. Allu kysyi kuinka lähellä ne delfiinit uivat kun olit lenkillä ja onko sun autossa käsijarru. Tärkeitä kysymyksiä. Hän haluasi myös tänne. Ja sehän olisi todella mukavaa. Ajeltaisiin Sherylillä aurinkoisia teitä kuunneltas tämän päivän hittejä jotka Allu osaa ulkoa. Allu, meidän biisi on tullut monesti radiosta. La La La. Hieno biisi. On ikävä kaveria. Allun koulussa on kuulemma koulukiusaamista. Ei Allua kiusta mutta siellä on joukko oppilaita jotka kiusaavat tietoisesti muita oppilaita. Koulu kuuluu opetushallituksen KIVA-hankkeeseen jonka takoituksena on puuttua koulukiusaamiseen ja saada karsittua se pois koulu ympäristöstä. Mutta ei tarvita kuin yksi upro joka vetää mukaan muita urpoja, sijaisopettajakierre niin homma on valmis. Harmi homma. Valitettavasti joiden oppilaiden vanhemmilla ei ole kaikki Muumit laaksossa joten sitä ei tule oikeanlaista käyttäytymismallia joka päiväseen elämään. Harmittaa.
kello 11.00 ulos. Kylmää. Santa Cruz olisi ollut paljon mukavampi paikka lämpimänä. Ajoin rannalle. Kiinni oleva todella kylmän näköinen huvipuisto oli kiinni. Yöllä varmaan todella näyttävä koska Usassa kaikki on iso joten lamppuja on varmaan asennettu ympärille lentäviin lokkeihinkin. Kylmää. Pois ja äkkiä kohti Losia. Olin vähän arvioinut pieleen nämä mittasuhteet. Valtatie 1:tä pitkin Losiin vielä 330 mailia. Ups. Eka iltana ajoin 28 mailia. No se on 23.00 kun olen Losissa. Eio haittaa. Mulla on Sheryl ja edessä uskomaton ajokokemus. JA sitä se oli. Mutkia mutkan jälkeen. Näköalapaikkoja joka toisessa mutkassa. Mitä hienompia maisemia. Sheryl huusi ylämäet ja palautti tuskaansa alamäissä. Mikkelin ralli miehet olisivat olleet haltioissaan tästä pikataipaleesta joka kesti n. 60 mailia. Big Sur. Uskomaton luonto. Ei voi kun ajaa tien viereen ja nauttia. Onneksi pääsin pahimman osan ohi ennen 19.00 koska silloin alkaa tulla pimeä. Tie oli hyvä ajaa ja Sherylissä oli hyvät valot. Meillä ei vaan ollut musaa vähään aikaan koska olimme sen verran kallioiden ja isojen metsien seoassa että ainoa ohjelma oli ohejlam jossa miehet keskustivat siitä kuinka päästä yli siitä kun kumppani on pettänyt eikä seksi sen jälkeen oikein suju. Kovaa keskutelua. Mutta me kuuntelmme kiltisti ja nyökkäilimme aina kun olimme samaa mieltä. Siihen ohjelmaan soitti kyllä niin tolloa sakkia, varsinkin nuoret miehet valittelivat omaa kohtaloaan. Voi voi, se on sitten Tumbuleero. Hanki kiva tyyny ja anna mennä.
Pimeys valtasi tie ja isot rekat ilmestyivät kuvaan kun tulimme valtatielle 101. Alanteen ajetaan vielä hetki vaikka tankki näyttää tyhjää meni munilleen kun ennen Losia on valtavan jyrkkä ylämäki. Sheryl innostui näyttämään parhaansa automaatti kun oli mutta mäki oli liian jyrkkä Sherylille. Se hörppäs liikaa bensaa ja hyyty täydellisesti. Ylämäen jälkeen mentiin 40 kun muut kiihyttivät ohi 70-80. Oli pakko ruokkia poloiseen lisää energiaa. Tsemppasin toista ja jatkoimme matkaa kohti palmuja ja kuuluisien ihmisten nimiä kadulla olevissa tähdissä. Klamouri oli kaukana. Siitä lisää myöhemmin.
keskiviikko 09.10
Los Angeles. Huone 218. Kuuden hengen huone. Saksalainen tietotekniikka opiskeleva Silvan, Australialainen tyttö, hänen poikaystävä Irlannista. Kaksi tyhjää petiä. Huone oli todella aamulla. Ulko satoi. Onneksi minulla oli Sheryl. Kävellessäni hakemaan Sheryliä katselin kauppoja Hollywood streetillä. Jalkojen alla vaihteli kuuluisuuksien nimiä upotettuna tähden sisälle katukiveen. Artisteja, näyttelijöitä ja vaikka mitä viihdemaailmaan kuuluneita ja vieläkin kuuvia kuuluisuuksia. Jotenkin ne nimet ja se glamoori mitä Hollywood ja Beverly Hills ja kaikki se mitä Losista on sanottu oli minulle aikas pettymys. Siihen kyllä vaikutti niin niin kylmä ja sateinen päivänä. Minulla oli mahdollisuus lähteä valmiskiertoajelulle mutta päätin itse kurvalla ympäriinsä ja sitä se olikin. Jos mulla olis ollut joku mukana niin hän oli pyytänyt päästä ulos ensimmäisen tunnin aikana. Minulla oli todella huono kartta mistä katsoa ja eikä mitään hajua mitä missäkin päin oli. Mutta annoin sen itselleni anteeksi ja päätin ajella niin paljon kun ehdin ennenkuin meillä oli treffit Silvan kanssa illan keikalle. Mutta oikeastaan oli hyvä että näin sen kaupungin kaikki puolet ja se vain vahvisti että se glamouri on vain lumetta. Seikkailupuistossa olen jo ollut -99 Orlandossa joten se meinis ei kiinnostanut. Hollywood- kyltti, joo-o. Ehkä vähän sitä Hillsien överi meininkiä. Ajelessani Sheryl osoittautui todella pedoksi. Valtatiet ei ole hänen vahvvin puolensa mutta kaupungissa, ei parempaa olisi voinut olla. Pieni kääntyy sentin sisällä ja mahtuu vaikka millaiseen koloon. Pipo päässä ja villapaita päällä me Sherylin kanssa kruisatiin ikkunat auki sateessa. Eksyillessäni ympäriinsä vastaan tuli Guitar world niminen kauppa. Oli pakko pysähtyä koska kaupan siellä hymyili itse Sheryl Crow. Onneksi pysähdyin. Ilmainen paikoitus.
Uuuuuuuu, mikä mesta. Muusikon unelma. Miljuuna kitaraaa, miljuuna bassoa, tsiljuuna rumpua, uuuuuuu. Olis siellä 2,5 tuntia. Löysin mitä menin hakemaan. Ennen olen haavellut Martin merkkisestä akkarista mutta nyt minulle vilkutti kättäään Taylor. Kaunis tummakantinen, ihanan avoin soundi, heleät yläpäät. Sopi kuin nyrkki mun soitto tyylille. Verrattuan Maritiniin, Martin on tumma soundisempi. Hinta täällä 1200 donkkua, suomessa tsiljoona, joten pitää ruveta säästämään. Musa täysille, luu ulos ikkunasta. Nälkä. Joten kohti Chinatownia. Hitto senkin löytämisestä voisi tehdä oman kokopitkän elokuvan. No tutustuinpas uusiin ihmisiin. Monellakaan niistä ei ollut hajuakaan missä ollaan.
Chinatown, kuppanen kolmen korttelin paikka. Mutta löysin ravintolan. Astuin sisään. Kävelin ruokailutilaan. 1 perhe syömässä jumalattomassa salissa. Hiljaisuus jopa pelotti. Vastaan tulee vähän hölmistyneen näköinen tarjoilija, ihan niin kun hän luulisi että minulla on jokin hätänä. Saanko syödä, on kova nälkä. Iso hymy levisi tarjoilijan kasvoille. Okei, here. Todella kiinalaisella aksentilla. Kiinalainen olut ja kanaa pähkinöillä. Kaveri oli ravintolan omistaja, jonka kanssa päivittelimme jälleen kerran Usan huonoa taloudellista tilannetta ja kuinka Kiinasta tulee pian maailman mahti maa, joka järkevällä ja harkitsevalla talous ajattelullaan tulee vielä hallitsemaan markkinoita. Kaveri kummasteli sitä miksi olen yksin lähtenyt matkaan mutta samalla myös kunnioitti sitä. Juttelimme aika pitkää. Olin ainoa asiakas sillä hetkellä. Loput messiin ja Hollywood kyltin metsästykseen. Sheryl näytti taasen parhaat oinaisuutensa ajaessa todella mutkikkaita tietä kohti kylttiä. Losi on vasta vähän aikaa sitten päättänyt etteivät turistit pääse lähelle kylttiä. Oikein lähelle pääsee vain kiertoajelu busseilla. Joten haaste oli otettu vastaan. Ajo loppu vasta kun tie alkoi näyttää polulta. Pieni hymy ja sormen osoitus kylttiin päin. Kuva. Takaisin baanalle.
The Viper Room. Johnny Depin perustama Rokki ravintola toi mielee 45´speciaalin. Pimeää, mustaa kaikkialla. 10 dollaria 5 bändiä. Kun astuimme Silvanin kanssa pohjakerroksen baariin kahdelta isolta skriiniltä näytyi paljaat rinnat ja sänky hommia. Kumpikin huudahti Aaaaaaalrightttttttt! Meeidän mesta. Yläkerrassa oikealla baaritiski. Isorintainen pikku tyttö keräili tyhjiä pulloja. Vasemmalla yleisöä odottamassa ekaa bändiä. Edessä kaareva lava musta verho lavan edessä. Miksaaja vasemmalla omassa syvennyksessään ja valo mies baaritiskin takana korkeammalla.Olut 5 dollaria pullo. Otin ginitonikin. Eka bändi The Echoes De luxe. Kolme jäbää. Kitara, laulu, bass stemmat, rumpali. Hyvällä kitara saundilla. Bändi viimeinen keikka. Tahtovat muuttaa musiikki tyyliään joten nykyinen bändi menee telakalle. Ihan jeees mussaa. Toinen bändi The Vim Dicta.
. Cori , laulun tekijä, naislaulaja mallasi kitaralla bassoa, Matt kiratisti stemmat. Chris mahtava rumpali. Heti ekasta biisistä tiesin että tulen pitämään tästä bändistä. Kuunnelkaa, kattomaa youtubesta. Ainoa negatiivinen puoli mistä Corin kanssa sitten juteltiin oli se että sanoista en saanut mittään selvää. Corille oli sanottu siitä aijemminkin. Se ei oikeestaan haitannut koska heidän musiikki ja lava presentti olivat niin tiivitstä että kokonaisuutena se vaan toimi hiton hyvin. The Vim oli ilmiömäinen rumpali. Matt painotti musiikissa sisällä olemista ja heittäytymistä musaan ja sitä hänen esiintymisessä oli muillekin jaettavaksi. Kolmas bändi. En tiedä nimeä. Perus rokki paskoo. Päätimme lähteä pois ja nukkumaan. Menimme vielä morjestaa The Vim Dicta porukkaa. Kiitimme, halasimme. Ja Bussilla Hostelliin. Ei vaiskaan. Minähän olin sitten pistänyt pankkikortin piikkiin. Lähdimme niin nopeasti että unohdin koko homman. Olimme päätepysäkillä kun muistin kortin. Ei muutakun takas. Taksi. Independent taksi. Kaveri häsin tuskin puhuu englantia. Mittari päälle. Viper Room, kiitos. Mikä? Viper Room. MIkä? Missä se on? En minä tiedä. Tuonnepäin kun ajat niin se tulee vastaan. Mikä? Viper Room. Miten se kirjoitetaan? V-i-p-e-r R-o-o-m. Ei helevetti. Känny esiin ja muistiinpanolle kirjoittamaan nimi. Jäbä ihan coolina pisti nimen navigaattoriin ja okei. Mikä Viper Room on? Keikkapaikka, jätin pankkikortin sinne vahingossa. Miksi jätit? Vanhingossa, olin laittanut sen piikkiin ja unohdin se sinne. Miksi laitoit sen piikkiin? Teki mieli sanoa että mitä v... se sulle kuuluu, aja tämä taksi sinne ja hoida hommas. Viper Room tuoko ?. Joo. Aja tohon oven eteen niin käyn hakee kortin. Enkä aja. Anna jotain tavaraa pantiksi. Mitä? Anna jotain pantiksi ettet lähde juoksemaan. Ota känny. Okei. Hain kortin. Hostellin edessä maksun aika. 15 dollaria, okei? No ei ole. Mulla meni 5 dollaria siihen kun ihmettelit missä päin se ravintola on. 10 dollaria. Okei. Annoin visa kortin. Maksu vehje ei ihandakkaan. Mikä kortti tämä on? Visa kortti maksoin sillä juuri baarissa. Ei toimi. Onko toista korttia? Ei toimi, kokeile uudestaan. Mitä v..? Hyvä mies se on visakortti. Eikö teille käy visakortti? Ei toimi. Annoin Stockan mastari kortin. Ja johan toimi. Mies hymyili ja lähti menemään. Kello 01.00 ja aamuilla 6.00 herätys, suihku, pieni aamupala, Sherylin palautus ja kentälle.
Nyt teen uuden osion,tää on niin pitkä jo. Nähdään Havajilla. :)
Mahtavaa iskä! Tv. Allu
VastaaPoistaHyvää settiä Mikko!
VastaaPoistaNäin se homma etenee:)
VastaaPoista