RK03-2

Moikkaa moi !

Uusi paikka uudet kujeet. Jo koneessa kuvien välityksellä Havajin rento meinis välittyi  aivoihin. Lennon kesto 5.25 tuntia. Ei ruokaa, mehua pari kertaa, yksi leffa ja paljon mainoksia. Zlatania monta monta sivua. Ja unta tietenkin. Paikka 20b, keskellä mutta onneksi viereen istui nuori pari Espanjasta ja he tahtoivat istua vierekkäin. Joten reunapaika. Pariskunta oli ekaa kertaa menossa Havajille ja mies oli kova jalkapallo fani. Barceloonalla on tällä kaudelle kuulemma todella löysä ja huonosti pelaava joukkue vaikka he johtavatkin liigaa. Real Madrid on paljon tehokkaampi ja suora suuntaisempi. Barca löysäilee. Jos Barceloonalla ei olisi Messia niin siitä ei olisi mihinkään. Turvaavat yhteen mieheen. Ei toimi. Kovaa kritiikkiä kaveri antoi joukkueesta. Alanne kuunteli nyökytellen.
Honolulu. Herran jestan mikä meinis. Hostellilta tuli mukava kaveri hakemaan minua kentältä ja heitti mut Hostelliin. 10 dollaria, annoin 5 dippiä koska oli niin hyvä meinis. Hostelli oli isojen talojen välissä vähän räjäinen menis mutta ei haitannut. Alex otti minut vastaan ja antoi huoneen. Hometta. Voi perse. tää kämppä on ihan homeessa. Kaverit oli jättänyt kamansa ihan mihin sattuu ja hometta. Ei Ei Ei.  Kamat lattialle ja takas toimistolle. Huone on ihan homeessa. Okei hoidan sen. Eiku, se huone on ihan homeessa. Okei käyn hakee ainetta ja hoidan asian. Miten? Se aine poistaa sen. Mulla oli niin nälkä että en sillä hetkellä jaksanut jankuttaa. Myöhemmin.
Ranta, lämmin aurinko, jopa paahtava, meren luoksu, kauniiita naisia. kauniita naisia niin kauniita naisia ! Mietitäämpä miten kauniita ne oikein ovat. ööööööööö. todella kauniita. Mutta tykkään skandinaavista naisita enemmän. Mutta oi miten kauniitä nämäkin ovat. Ja vähä pukeisia. Nii-iiin. Duke´s. Päivän kala ja Stella olut. Duo soitti musaa vieressa, basisti keuli joka biisissä. Sormet vaan suhisi kun hän soitti reggaeta.  Pariskunta Washingtonista istui vieressä. Oli pakko kysyä että miksi se on niin tylsä paikka. He antoivat kyllä myötävän vastauksen mutta sanoivat myös että pitää tietää  minne mennä. Ja siinä he olivat oikeassa. Washingtonin keskusta on tylsä mutta ne oikeat mestat onkin aivan jossain muualla. Pari poistui. Vaihdoin paikaa pöydässä jotta neän paremmin rannna ja meren. Kala oli hyvää ja niin oli Stellakin. Toinen kiitos.
Fiilis oli katossa mutta kohta meno senkun parani. Kaksi nuorta pyytää lupaa istua pöytään. Tottakai istukaa alas.  Katselimme tuossa mihin mahtuisi istumaan ja näin sinut ja sanoin Sarahille että tulla jätkällä ravintolan paras pöytä sinne mennään. Sarah asuu Santa Cruzissa ja Joe, en nyt muista missä. Mutta hän oli juuri palannut vuoden kestäneeltä matkalta ja oli tullut kotimaahan ja tapaaman isäänsä Briania. He olivat tavanneet vasta äsken sukellusreissulla. Joelin isä asui yläpuolella olevassa hotellissa.
Mahtavia tyyppejä. Sarah valokuvaaja, Joe maailman matkaaja. Tulimme hyvin toimeen. Joen isä tuli mukaan keskusteluun ja pohdimme kovasti isä-poika suhteita ja oliko pullukka tarjoilija lihava vai raskaana. Päädyimme siihen että vohveli ja valkoinen leipä on tehnyt tehtävänsä eli läski. Sarah lähti kaverin kanssa kämpille koska lento huomenna. Ihanan positiivinen nainen, kaunis hymy ja  mukava kun mikä. Hänellä oli ihan itsensä näköinen kissa. On ottanut todella hienoja kuvia merenalaisesta maailmasta ja vaikka mistä.
Ilta lyhyesti. Olutta, ginitonikkia, karaokea, ravintoloita, taksia, biljardia, The police, Weeser, Kylie Minoque jne. kaksi mikkiä, karaoke kaiku ja yleisö haltuun. 2 dollairia biisi. Yö hotellin sohvalla. Mie heräsin 8.46 ja menin kattoo maisemaa parvekkeelta. 8-kerros. Juma mikä näky. Joel nukku vielä. Lähdin etsimään Briania. En löytänyt. Yritin saada jätettyä Joelille viestiä mutta ei mulla ollut hajuukaan mikä heidän sukunimi oli. Ei ollut pokkaa jäädä aamupalalle vaikka se olisin hyvin voinut tehdä.  Joen kanssa oli kyllä todella mahtavaa hyökkäillä paikasta toiseen ja ihan kuin olisin tuntenut hänet aina. Kaikki hoitu niin helposti. Mahtavaa ihminen.
Käpöttelin n. 5 korttelia hostellille. Anteeksi en pysty nukkumaan huoneessa sen homeen takia. Olin kaverilla yötä. Okei, katsotaan tilanne. Saat huoneesta 13 sängyn, vie kamat ja tuo sitten avain takasin. Huone 13, ihanan viileä, hyvän tuoksuinen, puhdas. Miekän mesta.  Joelilta tuli  kommetti illasta. Epic night. Krapula. Mulle ei krapulaa. Mutta mahtavat muistot illasta. Nyt rannalle ja Zlatan loppuun. Menemme Miinan kanssa tänään syömään. Mahtavaa! On kiva nähdä Miinaa. Miina oli Alvarin ensimmäinen hoitaja ja ainut Oulussa, entinen oppilaani Madetojalta. Hieno ihminen. Lähti Havajille yliopistoon opiskelemaan. Nostan hattua. Halit Miinalle.

Perjantai 12.10.2013

Päivä oli niin rentouttava ja aivot sai nollattua oikein kunnolla. Nyt loppu kiire. Mulla oikeastaan on tähän menneessä kokoajan ollut jonkinlainen aikataulutus mutta se se sa loppua. Aikaa täällä on n. 2 viikkoa joten mihinkään ole  kiire. Zlatania, aurinkoa, merta, hyvää kalaruokaa. En tehnyt mittään. Sovimme 21.30 treffit Miinan kanssa Rumfire-nimiseen ravitolaan joka sijaitseen Seasers-hotellin yhteydessä. Sen minkä täällä huonua iltariennoista on se että täällä soitetaan musaa aivan hemmetin lujalla. Ei kuule mittää toisten puheista. Liian lujalla. Hostellissa kuulin ruottin kieltä ja Aralle tekkuja, Mikko puhuu ruotsia. jooo-o. Teen parhaani. Loput Huoneesta 8 olivat 2 ruottalaista ja yksi kanada. Kivoja kavereita. Suosittelin heidän lähtemään siitä kämpästä. Tulimme hyvien keskustelujen jälkeen siihen tulokseen että maailman kauneimmat naiset löytyvät Tukholmasta. Kanadan kaveri oli hulluna Suomalaisiin mutta Ruotti voitti 3-1. Ruottin jäbillä oli kyllä koti kenttä etu mutta se ei haitannut. Oli kiva jutella ihmisten kanssa jotka olivat niin läheltä. Eikä  ruottin puhuminenkaan pahalta tuntunut.
Miinan näkeminen oli mahtavaa. Pieni pippurinen Miina  tekee pitkää päivää oppilaskunnan presidenttinä. Sain maistaa Havajin parasta hot dogia. Iso jööti makkara sämpylän sisässä plus paikallinen olut. Toimi. Taustalla soi vanhoista ukoista koostunut Rokki bändi. Niiden katsominen jo itsessään vanhensi omaakin ikääni kymmenellä vuodella. Mutta pääasiahan on että keikkaa riittää. Kävimme läpi  perusjutut, tilanteen omassa taloyhtiössä, tulevaisuuden investionnit, remontit ja yhtiökumppanit. Tulos, sitä oikeaa odotellessa. Sovimme että menemme seuravana päivänä syömään. Miina lähti nukkumaan ja mie kävin kurkkaa parit möykkä paikat mutta perjantainen painoi vielä päälle, joten nukkumaan. Lauantaian odottaa neitsyyden menetys surffamisessa kera Kanada och Svenska. Ei me millekkään hiton kursseille mennä. Lauta syliin me menoks. Hommahan  voi mennä hyvin päin p:tä taikka sitten ei.

12.10.2013 Lauantai

Surffaaminen, 20 dollaria tunti, seuraava 5 dollaria jne. Punainen paita päälle että varmaan erottuu kun kaatuilee menemään meressä. Ei muuta kun aaltoja päin. Eipä ollut helppoo. Ensinnäkin aallolle oikea aikanen lähteminen, kenen aalto, kuka määrää. Välillä isot jäbät surffas kauniisti ylitse kun pikku Mikko yritti kauhoa lautaa eteenpäin jotta saisi jonkinlaisen vauhdin ja aallon kiinni. Hyppy laudalle, naurua ja kaatuminen. Päivän saldo yksi 2 sekunnin ja yksi 5 sekunnin aalto. Ilon ylpeä itsestäni ja niin olivat muutkin.
Surffaamine toi semmoset kivut jalkoihin että oli pakko ottaa buranaa. Piti venytellä oikein  kunnolla. Tänään kyllä venyttelen jo ennen laudalle menoa. Hostellilla olisi alkanut ilmainen kaljottelu mutta olin sopinut Miinan kanssa tapaamisen Red Lobsters- nimiseen ravintolaan. Nimensä mukaisesti kalaravintola. Miina ja hänen hyvä ystävänsä Professori Ayesha odottivat jo paikanpäällä. Ayesha oli Pakistanilais-oikeestaan aikas monessa keitossa keitetty nainen. Asui San Franciscossa. Hänen historiansa oli todella mielenkiintoinen. Kertoi mielenkiitoisia tarinoita Stigistä, (eli Sting) omahyväisestä paskiaisesta The Policen edelliseltä kiertueelta. Hänen siskonsa mies on viimekin vuonna Ruisrokissa soittaneessa Primus-nimisessä todella kovassa bändissä rumpalina. Hänen mieli rumpali oli The Police bändissä mainetta niittänyt  Steve Copeland.  Joten juteltavaa riitti.  Kun Miina lähti nukkumaan me jatkoimme jutustelua 01.00 saakka. Kiitos Ayeshalle mielenkiitoisista keskusteluista.

Sunnuntai 13.10.2013

Nyt lenkille jotta jalat kestää kansi tuntia surffailua. Mutta eihän niin mennyt. Katsoin alas Ruottin kavereita ja ne olivat lähdössä Kanadalaisen Davidin kanssa  Hanauma Bayin katsomaan luonnon varaista snorklauspaikkaa  ja minähän lähdin tietenkin mukkaan. Ajoimme saaren toiselle puolelle ihanalle aikoinaan kraaterina olleeseen ja vuosien saatossa poukamaski muodostuneeseen paikkaan. 7e sisään, pakollinen esittelyvideo joka kertoi puokaman historiasta ja sitten mentiin. 12e snorklus kamat. Vesi oli kirkas ja riutalla riitti kuhinaa. Kaloja oli vaikka minkälaisia. Ensimmäisen sukelluksen  jälkeen olimme tyytymättömiä koska emme nähneet yhtää kilpikonnaan. Hetki rannalla ja takas. Sitten alkoi tapahtua, vaihdoimme sukelluspaikkaa ja siellä se ui. Kilpikonna poikanen. Se ui pohjassa joten sukelsin sen luokse ja laitoin  Goproon nauhoittamaan. Se oli tulossa ylös päin joten seurasin häntä pintaan saakka. Kamerani osui häneen vahingossa kuin tulimme pintaan. Hetki siinä, kaveri veti ilmaan sisään ja takas alas. Seurasin jonkin matkaa alaspäin mutta sitten loppu happi ja oli pakko nousta pintaan. Huusimme Ruotsalaisen Peterin kanssa kurkkusuoraan kun näytelmä oli ohi. Olimme niin iloisia etteii matkamme ollut turha. Lähdimme takaisinpäin  rantaa kohti ja menimme ison kalaparven perässä kuvaten sitä kunnen yht äkkiä huomaamatta matalikolla. Aallot hakkasivat  meitä kiiviin emmekä tienneet mitä tehdä. Sitten Peter huomasi ihann meidän jalkoje  vieressä kaksi täysikasvuista kilpiokonnaan jotka siinä nätisti nauttivat kauniista päivästä. Heillä ei ollut mihinkään kiire joten saimme Peterin kanssa ihan rauhassa kuvata kahta vanhusta. Ainoastaan aallot löivät päällemme ja kivossa oli  tukalaista uiskennellä. Huusimme lisää. Ei ollut mahdollista että pääsimme niin lähelle kilpikonnaa. Huippu reissu.  Lähdimme ajamaan takaisin ja tulimme Wawamalu beachille. Isot aallut, kaikista kaunniimmat naiset, ja todella paljon pikkulauta surffaajia. Aallot olivat niin isot että kaverit pystyivät tekemään voltin sen laudan kanssa kun kunnon aalto tulivastaan.  Katselimme sitä hurjaa menoa hetken ja l'hdimme takaisian Hostelliin. Hostelissa oli ilmaisen pizzan ilta. Söimme palat ja katsoimme joitakin pätkiä päivän kuvauksista ja sitten nukkumaan koska sovimme Davidin ka Brandonin kanssa että seuraavana aamuna lähtisimme North Shoreen sulkeltamaan 08.00.

Maanantai 14.10.2013

Lähdimme aamulla ajelemaan ja sen katkan aikana tajosin miten kaunis saari Honolulu oikeesti on. Korkeita vihertävää, korkeaa, jyhää vuoristoa ympäröi koko saarta. Ajoimme rantatietä joten meri oli kokoajan  oikealla puolellamme. Aivan mahtavan kaunista maaseutua.  Kun saavuille kohteeseemme saimme tietää että on liian kova merenkäynti ja liian vähän kokemusta siinä kelissä sukeltamiseen. No. Pari kaljaa ja kokous pystyyn. Surffaamaan vai snorklaamaan. Päätimme lähteä syömään. Löysimme todella mukavan ulko grillin missä kaverit kärvensivät kanaa. Ja todella muraata kanaa olikin. 8e iso satsi riisiä, salaattia ja käsissä murenevaa kanaa. Nam Nam. Alkoi sataa, meitä se ei haittannut. Otimme paidt pois päältä ja juoksimme kunnon kuuro sateessa autolle pitkin tietä. Sade oli  lämmintä ja kastuminen senkun paransi meininkiä.  12e snorklaus kamat. Edessä pieni kivinnen puokama. Hetken uituamme tajuttiin ettei siitä puokamasta löydy mitään niin hienoa kun sillon viimeksi. Lädimme ylittämään kivikkoa. VIRHE. Siitä tuli semmonen snorklauksen rallirata etten ikinä enää tee semmosta uudestaan. Merta oli noin 10 senttiä ja äijät perse pystyssä pää veden alla yritti räpiköidä kivikon yli. Pohjaan oli turha koskea koska se koostu terävästä vanhasta laava pohjasta. Meillä meni 30 min ja matkaa ei ollut kuin vähän yli 200 metriä. Minä hoikkana Suomalaisena edeltä, tuhdein Usalainen perässä ja Kanadanhahvistus viimeisenä. Eivät he voineet olla huonompia kuin hullu Suomalainen. Se olisi ollut kuvaamisen arvoista yrittämistä isoilta miehiltä ylittää yks hiton kivikko. Pääsimme 3 pöytää-nimiselle rannalle. Nimi tulee siitä kun kolme kivikkoa toimii kun aallonmurtajana rannan edessä. Sinnehän oli pakko uida. Aallot tulivat todella korkeina niiden pöytyin päälle ja me uimme kiinni pöydän rannanpuoleiselle reunalle. Pää ylös ja aaltoa odottamaan. VIRHE: Ensimmäinen aalto heitti minut samantien pohjaan ja toldella kauas kivikosta.Uusi yritys. Pidin kiinni käsille reinasta ja aallon tulleessa laskin päätä juuri sen verran että  aallon huippu meni pääni ylitse. Aallon voima oti kuitenkin niin iso että se vei jalat mukanaan. Pidin kiinni käsillä kivestä samalla kun aalto yritti saada minut mukaansa rannelle. TOIMII. Nostin Gopron toisella kädellä niin ylös kun kykenin ja kuvain aallon tulemisen  ja samalla pidin toisella kädellä kiiinni kivestä. Ei voinut kun huutaa että jaksoi pitää kiinni. Sitä jatkettiin niin kauan kun kaikille oli suut ja korvat täynnä merivettä. Seuraava pysähdys Pearl harbor. David meidän USalainen merimies veidät meidät hänen laivalleen joka oli ankkuroitu satamaan. Samaan satamaan minne kaikki ne isot aluksen ammuttiin upotuksiin sinä tiettynä päivänä. Siellä oli vain yksi hylky enää lojumassa pohjassa. Kierros laivalla oli todella mielenkiintoinen. Laivan tehtävä on kerätä merestä aineistoa jonka avulla pystytään kartoitamaan eliöstän ja eläinten tämän hetkinen hyvinvointi, kanta ja kaikkea muutakin. Eli omanlainen liikkuva laboratorio. Aluksen vieressä seisoit liikuteltavilla alustoilla todella ison golfpåallon näköinen tutka. Sillä pystyi kuullemma katsomaa Japaniin saakka kuinka pesäpällo lentää pesis ottelussa. Siis liiankin tehokas vempele. Kutsuimme sitä Evil booliksi. Kiiton Davidia kovasti kokemuksesta. Ei tämä ukko olisi päässyt lähellekkään ilman davidin apua.  Maisemat koko matkan aikanan olivat sanoinkuvaamattoman kauniin. Jylhät vihreät kalliot reunistivat vasentapuolta ja oikealla meri vallosi valtoimenaan. Tulkaa, menkää kokekaa. Vaikea kuvailla. Paratiisi.
Illalla fiilisteliin Brandonin ja davidin kanssa matkaa. Se oli viimeinen yö siinä  Hostellissa. Suosittelen ehdottomasti. Aamulla koneeseen ja kohti Kauai saarta.

Tiistai 15.10.2013

Kauain lehtokenttä. Budget autovuokraamo. Päätin satsata helppoon kulkemiseen enkä asumiseen. Ford Focus kaikkilla mausteilla. Hyvä ajaa ja sopivan kokoinen nukkua.  Ajoin noin 20 min suoraan sukellus firmaan nimeltä Fathom Five Shore Dives. Milloin pääsee sukeltaa. 2:n tunnin päästä. Selvä, olen mukana. 185 dollaria kaksi sukellusta. Kamat  ja kaikki. Ei paha. Ollaan kuitenkin todella kaukana mistään ja todellakin paratiisi saarella. Hetkeksi ottamaan aurinkoa ihanan  pienelle rannalle jonka keskellä menee hiekkatie pienelle ulokkeelle Poipu beach. Lapsien paratiisi ranta. Kirkkaan sinistä merta ja paahtava aurinko. Luin hetken Zlatania. Kuten huomaatte se ei vieläkään ole lopussa. Jos joku on seurannut hänen uraansa niin tällä hetkellä hän on juuri voittanut Italaian mestaruuden Interin kanssa mutta tietää että se joukkua ei tule pärjäämään mestareiden kupissa joten haaveilee siirtoa Barcaan eli Barceloonaan Espanjaan.
Alus on pieni ja meitä on vain kolme, divemaster kaunis Sahar ja kapteeni Brian. Olen siis Sararin pari. Ou jee.  Toinen pari on kummatkin lääkäreitä Kanadasta. Nainen on konferenssissa täällä ihanalla saarella ja jäbä on siivellä messissä.  Kivoja kavereita. Ensimmäinen sukellus, General Store. Minulla on Padi, eli lupa avomeren sukellukseen. Viimeksi sukelsin  Espanjassa noin 3 vuotta kesää sitten. Joten ihan ok viiliksellä lähdin sukeltaman.  Ekan sukelluksen kohden oli kauansitten kariutunut laivan hylky. Bloms ja mereen. Tuntu todella kivalle. Lämmin meri aallot keinutti kivasti. Regulaattori suuhin ja pohjaa kohti. Sarah meni edeltä mie perässä. Voi Jeesus mikä maailma odotti pohjassa. Kaloja tsiljoona, erikokoisia, erivärisiä, pitkällä suulla, pienellämussuttavalla suulla. Näiden kaikkien neljän sukelluksen tulos kahdelta päivältä on: Näin kaiken mitä tulin hakemaan. Kilpikonna nukkumassa, hai nukkumassa, mustekala nukkumassa ja delfiinejä leikkimässä aluksemme vieressä ja tsiljoona erinäköistä kalaa. Delfiinit uivat kuin ulkomaisten eläinohjelmien jaksoissa siinä meidän laivan edessä ja suloisimmat olivat ihan pienet vauna delfiinit. Hmmmmm,uuuuuu. Sanoisi joku naispuoleinen  osallistuja. Ou jeeee, sanoi Mikko.
Takaisin ekaan päivään. Toinen sukellus oli Sheraton Cavers. Sukelsimme sukkeloisia tunneleita ja muutenkin todella erilainen sukellus. Hienoja molemmat. Sukellukset oli sukelleltu ja fiilis oli mahtava, olin menossa hakemaan sukellusdokumenttia josta näkyisi miten syvällä ollaan käynty ja kuinka kauan jne. Astuin sisään kaupaan siellä oli Sarah ja kaveri joka olli mulle sukelluksen myynyt. Samalla huomasin että mun lompakko ei olekaan enää taskussa missä sen piti olla. Heti kysymään myyjältä  lompakko olisi heillä. No eipä ollut. Perhana. Samantien yhteys alukseen
 , ei sielläkään.  Autoa tutkimaan. Koko jengi lähti penkomaan mun autoa. Ei sielläkään. Kelausta takaperin että missä olen sitä tarvinnut. Muistikuva loppuisiin kun olin ostanut sukelluksen. Sen jälkeen kävin rannalla ja sitten satamassa missä alus oli. Ei saakeli. Kello 19.00 tulee pimeä ja siihen oli aikaa tunti. Hirveellä kyydillä rantaa kohti. Matkalla muistelin kun oli saanut auton aamulla ja kokeilin sen kulkevuutta siedettävissä nopeuksissa, että yhdessä mutkassa jokin oli kolahtanutnja pudonnut lattialle. Auto parkkiin ja käsi todella syvälle veskarin penkin alle. Siellä se oli maton ja johtojen seassa. Auto ympäri ja taks kauppaan. Sieltä oltiin jo suunnitelemassa minulle raha avustusta ja paikkaa missä olla yötä. Senkun kuulin niin halasin heidät ja sanoit että nyt minä tarjoan seuraavat kaljat. Sarah ja myyjä olivat huojentuneet lompakon löydöstä ja odottelimme hetken kunnes myyjä eli reggae, sillä oli rasta tukka ja Sarah The Smiley saivat hommat tehtyä. Kuppila oli paikallinen mukava mesta. Tarjosin uloet ja ja keskustelimme amerikkalaisten hampaiden valkoisuudesta, olinko homo, Sarahin poikaystävän juroidesta jne. Reggae kertoi paiaksta jossa koko ranta koostuu meresta huutoutuneesta kivestä. Pyysin hetiä lähtemään mukaan huomenillalla katsomaan auringon laskiesssa sitä. Reggae sanoie ttä hän pitää rennon vappaapäivän mutta Sarah sanoi lähtevänsä mukaan. Sain hänen puhelin numeronsa, sanoimme moikka moi. Kaupasta jugurttia, menua, pari olutta ja kohti rantaa. Kävin suihkussa pesemässä isommat suolat pois ja kaatelin Focuksen penkit niin  että jotenkin pystyin makaamaan peräkontissa. Naapurissa oli baari jonka elämä loppui siinä  23.30 ja paikalle jäin minä, Ford ja hitosti kanoja ja kukkoja.

Keskiviikko  16.10.2013

En ymmärää miksi täällä on niin paljon irrallaan kanoja ja kukkoja. Yö meni kierrellessä parasta asentoa hakien jota ei ollut tässä mallissa. Aamulla/yöllä 04.oo alkoi jumalaton kaakatus ja kukkuu-huudot. Kukot olivat sitä mieltä että nyt on aamu. Haulikolle olisi ollut tekemistä. En jaksanut kuunnella sitä 1,5 tuntia enempää. Kukko seioi siinä vasemman takapyörän vieressä tyytyväisenä ja huusi. Ammupesulle rantaan ja aamiaista napaan. 7.30 alkoi toinen sukellus. Siitä  kirjoitinkin jo.  Kaksi erilaista kohdetta, Turtle Bluffs ja Fast Lanes.  Voi kun saisin tehtyä teille videon mutta mun pitää ensin ostaa ulkoinen kovalevy ja niitä ei tällä saarella ole. Bestbay honolulussa omistaa niitä. Seagate wireless plus on se kovalevy. Ipad käyttäjät. Nyt kirjoitan tätä sataman vieressä tunti sukelluksen jälkeen. Aurinko paahtaa ja lähden hakemaan toisen sukelluksen dataa kaupasta.
Kaksi hienoa kivojen kuvien kanss olevaa todistuista jossa kerrotaan että sukellettu on.
Päivän suunnitelma oon ajaa saaren pohjoisempaa kolkaan jonne tie loppuu ja alkaa Kee-beach niminen ranta. Focuksesta kattoluukku auki ja kohti todella kauniita maisemia. Kee-beachi todellakin oli tien päässä. Valitettavasti merell oli sen verran kovat virrat että snorklaus oli kielletty. Snorklasin kuintenkin, ei sinänsä  ihmeellinen paikka mutta maisemat ovat kuin  suoraan paratiisisaaren mainoksesta. Juttelin siinä rannan tuntumassa pitkään Nigerialaisen naisen kanssa joka oli juuri tullut rannalle helikopteri lennolta ympäri saarta. Saaren sisäpihalla, saarta ympäröi suuret kaalliot ja sen sisälle on kehittynyt ihan oma maailmansa jonne ihminen ei pääse. Siellä oli niin monta vesiputousta ettei hän jaksanut enää laskeakkaan. Hinta 170-250 e. Ei paha. Mutta ei kiitos. Varsinkin kun goprossa on enää 8min video mahdollisuutta kuvata. Lähden tänään takaisin Honoluluun ja ekaks menen ostaa sen ulkoisen kovalevyn muutten loppuu kuvaaminen.
Kee-beachin iltaaurinko oli maaginen. Se laski sadepilven taakse ja muodosti taivaalle nuosevan cumulus pilven muodoisen purkauksen. Kaunista. Kaunista. Siinä seisoessa näin kun yksi neito piirsi vesiväreillä kaunista näkyä ja menin jutustaa että mikä meinis. Hän oli Dominique Sveitsistä. Tarjosin lämpoimän oluen ja katselimme yhdessä kaiuniin maiseman muutosta. Hän oli hyvä piirtäjä. Istahtunut aina alas ja maalannut maisemat mitä hänelle oli tullut vastaan. Siinä tulee pysähdyttyä oikein kunna nauttimaan luonnon kauneudesta. Sanoimme moikka moi ja lähdin ajamaan takas Pipoi-beachiä kohti. Nopea suihku ja syömään paikalliseen monen kehumaan pizza paikkaan. Viesti Sarahilta, hän laittaa juuri puljua kiinni. Pyysin tulemaan syömään.  Töllössä Anaheim-Detroit jäkismatsi. Siellä Koivu, Selänne ja oliko se Vatanen pelasivat ja johtivat matsia 2-0 kun tarjoilia näytti minulle ovea. Paikka oli menossa kiinni. Loput pizzasta mukaan ja naapuri baariin jossa oli keskiviikkoisin live-musiikkia. Paskat. Se oli kuppainen tekokukilla kyhätty aasialais -meinigillä varustettu pulju jossa Dj soitti huttua. Ei sinne. Autoon loppujen pizzojen kanssa ja viesti Sarahille että tämä ukko lähtee koti beachiä kohti että minut löytää sieltä. Hän oli Polihali-nimisellä beachillä jonne oli vaikea löytää. Siellä oli pienet juhlat menossa. Mikko oli jo Zlatanin kimpussa ja tehnyt hyvän oloisen sängyn etupenkistä. Ei enää bileitä vaan unta palloon ja huomenna golffamaan ja snorklaamaan. En saa enää sukeltaa koska lentojen ja sukellusten välillä pitää olla 18 tuntia, eikä myöskää saa mennä yli 1000 feetin korkeuteen. Ei hajuakaan kuinka korkealla sillo pitäisi olla. Nyt nukkumaan. Hyvää yötä.

17.10.2013 Torstaina


03.58. Nyt jos olisi ollut valtaa niin kaikki kukot saisi räjähtää. Tarina kertoo miksi nää huutajat herättelevät hyvin käyttäytyviä turisteja parkkipaikalta  on sellainen että  täällä on joskus ammoisina aikoina oli isoja tsunameja ja sillon kukot ja kanat on ollut nätisti aitauksissa mutta tulvan aikana ne on päässyt pois sieltä ja nyt ne paneskelevat vapaasti täällä ja kohtan ne valtaa koko saaren. Heitä saa pyydystää jos saa kiinni. Siihen huutoon kyllä tottui tuvin kuluttua koska se oli kuin keskustelua. Yksi kerrallaan ne kukkui omalta tontiltaan ja sen oli semmoista epäharmoniaa liian aikaisin. 6.12 ylös ja nauttimaan aamuauringon noususta. Siinä vieressä nuorityttö harjoitti juuga asentoja. Minä vähän kyttäsin taaenpaa ja yritin matkia mitä hän tekee. Kyllä se auttoi hieman yön aikana jäykistyneiseen kroppaani. Auringonnousu oli kaunis. Hetkessä se kömpi esiin meren pinnanalta ja toi kauniit säteensä pilvien lomitse. Siinä oli kiva herätä. Aamupalaksi munaa ja teetä. Nyt kamat autoon ja etsimään entisen miljonäärin tekemää golfkenttää jossa saa pelata 9 reikää 8 dollarilla ja siellä parhaat näköalat koko saarelta. Ja hitto olikin. Sisään 8
 dollaria  ja mailat toiset 8. 4 palloa 2 dollaria ja menoks. Parinani oli kaksi paikallista veijaria. Toinen oli saanut green cartin vasta tuokokuussa ja toinen oli pelanmnut 13 vuotiaasta saakka. Itse viimeksi Kangasniemellä kävin tuttumis tourin 3 reikää tänä kesänä. Joten huonolla pohjalla oltiin mutta nauttimaan sitä oltiin tultu eikä pelaamaan. Jäbät ajeli sähköautollaan rennosti ja polttelivat sähköröökiä, Mikko kiltisti perässä kantaen omaa mailakassiaan. Alku oli yhtä helvettiä. Rauta 5, en osaa lyödä puumailoilla. Pallon kieri noin 30 senttiä ja jätkät takana hyrskyivät pidätellen nauruaa. Sanoin että kyllä tämä tästä ja paskat. Seuraava meni noin 10 metriä. Jäbät nyökytteli. Kummatkin jäbistä avasivat hienosti puumailoilla keskelle väylää.  Sama jatkoi seuraavat kolme reikää. 4 reiän kohdalla pyysin vähän apua tältä ihmelapselta. Kaveri kertoi hyviä huomioita mitä oli huomannut swingissäni. Otin ne huomioon ja ping pong. Puu3 ja täydellinen avaus keskelle väylää. Jäbät vuorostaan avasivat minne sattuu. En laskunut lyöntejäni koska kaikki meni yli 8. Kenttä oli todella hyvällä paikalla, kauniit maisemat ja sen takia etenimmkin todella hitaasti koska jäi ihailemaan maisemia ja juttelee jäbien kanssa vaikka mistä. Välillä onnistui välillä en. Mutta hauskaa se oli ja pirun kuuma tuli. Lopussa pääsin jäbien kärryn kyytiin jotta menisimme nopeammin.  Jäbät loppetti 8 reijän kohdalla ja kättelimme hyvästä meinigistä ja jatkoi itse 8 ja 9 reijät. Maisemat veivät huomioini ja löynnit meni sinne sun tänne. Kamat takas vuokraamoon ja äkkiä uimaan poipu-beachille. Snorklaisin hetken ja suihku. Kun laittelin kamoja rinkkaan lentoa varten huomasin että uikkarit oli hukassa. Ne oli jäänyt sinne Kee-beachille. Menetys ei ollut suuri koska olisin vaihtanut ne muutenkin pian. Yritän tsempata näinen hukkaamis juttujen kanssa.
Vein snorklauskamat  vuokraamoon ja kiitin kaikesta mahdollisesta. Hieno firma, hienoja ihmisiä. 3 tuntia aikaa auton palautukseen ja matkaa 20 kilsaa. Ajoin Lihue kaupungin ostoskeskukseen ja menin vähän ostoksille. Matkaan lähti uudet uikkari oikein surf pöksyt 2 t-paitaa ja yhdet aurinko lasit. Sitten syömään. Sushia tarjolla. Kiva ravintoja jossa ruoka pyöri ympyrää nenäni alla. Siitä sitä sitten piti valita mitä ottaa. Misu keitto, yksi rulla joka piti itse väsätä , myyjäkään ei osannut sitä tehdä ja lohi häsä. 7 dollaria. Ei paha. Kamat napaan. Kello 18.45. Kiire tuli. Piti tankata. Asemaa ei missään. Fiksuna miehenä ajattelin että onhan niitä siellä kentän  lähellä mutta eipäs ollutkaan. Mulle ei ollut hajuukaan mistä saada bensaa taikka mihin auto piti palauttaa. Bensaa löyty 2 kilsan päästä. Ovela mies kun olen niin seurasin Nationalin ja Aviksen bussia joka kuljetti asiakkaita hakemaan autoja. Ajoin pihaan ja huusin missä on Budget. Nainen kertoi ohjeet ja niin Mikko selvitti senkin ongelman. Auton luovutus kamojen poistaminen autosta. Toinen tarkistus. 3 golfpalloa. Saavat jäädä muistoksi autoon. Bussi vei lentokentälle ja tässä istun. Kello on nyt 20.43 koneeseen pääseen 20.58. Joten juon oluen ja päivitän tämän blogin. Vastassa Honolulussa odottaa se sama mukava jäbä joka eka kerrallakin haki mut kentältä. Sama Hostelli ja enhä huomenna pääsen nukkumaan Miinan sohvalle ja saan lainaan Proffan kuplaa. Muttan Zlatan on luettu. Ei siihen mennyt kuin 2 viikkoa. Hyvä ja rakas ystäväni Katja Sutela lukee siinä ajassa 10 kirjaa. Mutta Kaarle Kustaa lähettelee harvasa päivä mulle viestejä että Du är bra, du can do it. Se lämmittää sydäntä. Me pidetään yhtä.

19.10.- 20.10.2013 Lauantai ja Sunnuntai

Tää Honolulu on oikeestaan niiku melkein nähty. Se kuulostaa aika hullulta. Ihmiset unelmoivat pääsystä Havaijille, maahan jossa kaikilla on Lei-koru kaulassaan, luonto, maisemat, rannat ja  naiset omalla tavallaan parraimmillaan. Olut todella hyvää, se täytyy sanoa. Hitto että olen löytönyt hyvää paikallista olutta. Minä en rupee sitä ryyppäämään vaan otan pari ruuan kanssa. Mutta todella hyvää se on. Fire Rock Pale ale, Longboard lager, Duke´s blonde ale, Blue moon, Lavaman red ale ja Hapa Brown ale. Oikein hyviä kaikki. Stella rulettaa myös mutta nyt on uusien makujen aika.
Honolulussa on se mukava puoli hotellien altaiden suhteen että ne "ovat" kaikkien käytössä. Ruottalaiset kaverit ohjastivat tavoille. On todella kuumaa allasta ja vieressä viileämpää, alas joka jatkuu melkein mereen saakka ja allas korkea talon katolla. Kaikki  käytettävissä. Duke´s on mun vakiopaikka. Paikallinen leskinen. Baari on aivan rannan vieressä ja tartjoilijat ovat mukavia ja kauniita jne. Se on vähän ylempänä rannasta niin sieltä voipi sopivasti seurata ihmiset tekemisiä rannalla. Launtaina duke´sin alaosassa oli 8:sas international Ukulele competition. Satuin juuri kävelemään ohitse kun kuulin aplodeja. Menin kattoo niin siellä pieni violettiin mekkoon ja hius kukkaan sunnustautunut tyttö soitti ukelella some where over the rainbow-biisiä. Hän kuului sarjaa alle 14v. Sarjoja oli 4. Alle 14v, 14-18v., soolo ja laulu&soitto.   Porukka soitti Bachia, jazzia, kospelia, paljon Bruno Marssia, Bluesii, lastenlauluja ja ikivihreitä. Todella kuuma päivä. Todella tukevahko nainen hoita spiikkauksen ja tunsi nähtävästi kaikki ihmiset yleisöstä paitsi minua. En olisi ollut yllättynyt jos yhtäkkiä olisi kuulunut, Hei Mikko, mikä nähdä sinua, oletko täällä muuten vaan vai tulitko vartavasten kilpailua varten paikaille, on niin mahtava nähdä sinua mussukka!  Olisin ottanut alpodit vastaan ja lähettänyt lentosuukon ja tehnyt väkinäisen hymyn takas. Joskus se imelä meinis menee yli. Itse kilpailu oli kuitenkin siihen hetkeen varsin mainio paussi. Seuraavaksi kylmä allas, kuuma allas, maisema allas, kylmä allas, kuuma allas ja päivä unille. Nukuin rannalla olevan kielekkeen yläpuolella ja kilpikonnat polskivat vieressäni kielekkeen kyljessä. Ihmisä kävi kurkkimassa ja kuvaamassa kavereita.  Otin nokoset ja suuntasin Hostellille. Nyt siis lauantai. Siellä oli ilmaisen kaljan ilta viimeisen kerran. Joku naapuri kerrostalon kyttääjä oli tehnyt ilmoituksen että hostellissä tarjotaan ilmaista kaljaa alaikäisille. Joten johto oli viisaudessaan päättänyt lopettaa kyseiset iltamat. Sama kyttääjä oli valittanut kaikesta mahdollisesta jotta hostelli lopetettaisiin. Meitä oli siinä Argentiinalainen 5 hengen jalis joukkue, Yksi Aussi Mason, joka tekee hommia vartiointi alalla ja omistaa Austrailassa Great Barrier reeffillä pent-huoneiston parhaalla paikalla. Sovimme Masonin kanssa että ole hänen serkkunsa ja saan  käyttää asuntoa kun olen siellä. Hän itse on siihen aikaa Dubaissa. Mukana oli myös Saksalainen perus nyrpeä tyttö ja iloinen Brasilialainen nainen. Porukkaa johti itse Master the bile, paikallinen kuntosalin vetäjä. Aikas lipevä kaveri. Hän sanoi tietävänsä parraat mestat ja mehän uskoimme lipevää. Paskaa paikkaahan hän meidät sitten johti. 5 dollaria sisään ja ensimmäinen ilmaiseksi. Iloisena menin tilaamaan ginitonikkia mutta ilmaisjuoma olikin jokin mehu sorttinen litku. Nolla pistettä. Argentiinan jalis joukkue viihtyi vallan mainiosti koska he olivat tulleet iskemään naisia. Mason ei päässyt sisälle koska hänellä ei ollut henkkareita mukana. Hänellä oli tapana ennen ulos lähtöä ottaa 3 kaljaa ja 3 viskiä, illan aikana vielä yhden viskin ja yhden drinkin. Kun lähdimme ulos jäbän kielestä ei saanut mittään selvää. Espanjalais-italialais-enkkua. Mutta kiva kaveri. Hän siis jäi ulos kelkasta. Meni 10 min Saksa ilmoitti että tapa paska saa riittää että  mielummin pullo punkkua ja rannalle. Itse oli samaa mieltä . Meitä lähti mie, Saksa x2, Brasilia pois tästä aikas kuvottavasta paikasta. Saksa x2 johtui siitä, että perjantaina kävellessäni katua pitkin näin myöhään tytön rinkansa kanssa kävelemässä ympäriinsä. Sanoin hänelle että nyt on aikas myöhä etsiä yöpaikkaa. Hänen nimensä oli Verena.  Hän oli juuri tullut keskustaan koska edellisessä paikassa oli ollut liian iholle käyvä isäntä. Sohvasurffaajissa on monenlaista porukkaa. Sohvasurffaajat ovat linkki jossa voit ilmoittaa että sinulla on sohva vuokrattavana. Minunkin sohva kuuluu surffaajiin. Mutta Verenan isännät olivat järjestään olleet enemmän kiinnostuneita sohvalla makaamisesta kuin siinä istumisesta. Joten hän lähti etsimään yöpaikkaa keskusta. Huomasin kaverissa pientä epätoivoa joten lupauduin auttamaan häntä. Tunti siinä meni ja hotelli löytyi 115 dollarin hintaan. Ei niin parhaalta kadulta.  Verena sitten lyötäyttyi meidän seuraan seuraavana iltana. Saksa x 2. Yrpeä ja Verena. Hän on naimisissa oleva, ilman sormusta matkaava perus Saksalainen. Kaupat lopettavat viinan myynnin klo 11.30 ja kello oli jo 01.00 joten menimme hetkeksi rantaa kertomaan omien kulttuurien jutuista ja sitten menimme nukkumaan. Suunnitelmissa olisi lauantaina pitänyt mennä viettämään Suomalais-iltaa Miinalle mutta hän ilmoitti olevansa kipiä joten siirsimme tapaamista päivällä. Vihje: Älä ikinä korosta pömppömahaa tatuoinnilla navan ympärillä.  Ei Toimi! Tuli vaan nainen tossa pesemään hiekkoja jalastaan niin osui silmään.  Samat jäbät verää musaa kuin sillon torstaina kun tulin kaupunkiin. Rytmikone hoitaa rytmin ja keuliva basisti stemmat ja flekmaattinen kiraristi laulaa.

Sunnuntaina amerikkalaisen jalkapallon pyhäpäivä. Kaikki hiljeenee eli menee kappakkaa huutamaan oman joukkueensa puolesta. Havajii on kuitenkin ajallisesti sen verran kaunana että me seurasimme Masterin kanssa sitä aamupalalta.  Syötiin aamupala ja lähdin itse nukkumaan nokoset rannalle. Mastarilta oltiin juuri edellisenä päivä pöllitty kännykkä rannalla hänen päänsä vierestä kun hän oli nukahtanut. Joten laitoin laukkuni hyvin pääni alle kun nukahdin hiekkaan. Miinalta oli tullut sinä aikana viesti että hän tulee hakemaan kaverilta käytettyjä vaatteita itselleen siitä läheltä. Kaverit olivat Gloria ja Juha. Juha oli Vihtiläinen kaveri joka oli tavannut Glorian Australiassa ja nyt he elivät kimmappa Honolulussa. Juha oli valokuvaaja ja oikein kiva kaveri. Toi basisti keulii todella kovaa. Hänen sivuprofiilista tulee mieleen purkaa jauhava Matti Riekki. Eleet on aikas samanlaiset. Matille Terkkuja. Hieno mies, hieno muusikko.
Ööö, nyt karkas ajatus. Kävelimme Miinalle, Miinan teki koulu hommia ja minä ostin meille 2 pulloa punkkua. Ryhdyin laittamaan kuvia uudelle kovalevylleni. Homma kusi heti kättelyssä.  Levy imutti vain osan isoista video tiedostoista. Eniten siinä harmitti se että menetin Alvarin kanssa kuvatun uimahyppy videon. Luulin että kovalevy oli ottanut kaikki tiedostot kokonaan ylös ja tuhosin alkuperäiset että saisin lisä tilaa ipadiin. Mutta Eiiiii. Sinne meni. Lähdin ma aamuna vaihtaa koviksen. Nyt mulla on uusi kovis.
Keskustelimme heidän parvekkeellaan, josta on muuten todella kaunis näky kaupunkiin, elämän kummallisuuksista ja kohtaloista.

Tota en oikein osaa sanoa mitä olen tässä kahden päivän aikana kokenut. Kaikki oikeastaaan alkoi siitä kun istuimme Miinan ja hänen professori ystävänsä kanssa Red Lubsters nimisessä ravintolassa. Miina kutsui minut kuuntelemaan professorin pitämää esitystä seuraavana maanantaina Gordon Biersch- nimiseen kuppilaan tapahtumaan nimeltä Science Pub-Hawai´i. Aiheena oli Cuban health care, sports and revolution. Ystäväni professori Ayesha Nibbe oli siellä pääpuhujana, oikeastaan ainoana puhujana. Paikalla oli paljon oppilaita sekä Hawajin Pasific Yliopiston eli HPU:n jengiä.
Esitys meni todella hyvin. Aina kun on kyse jostakin valtiosta tai kansasta paikalla pitää olla yksi kansan kiihoittaja ja niin oli nytkin. Pullukka nainen hyppäsi kiinni mikrofoniin kun olimme tarkastamassa esityksen alussa annettujan kysymysten oikeita vastauksia. Nainen vaahtosi että kysymyksien todellisuuden perä on jostain aivan syvältä ja että hänen perheensä oli kokenut hirveitä asioita Kuubassa ja tietovisan kysymysten tarkoitus oli vain provosoidan Kuuban tilannetta.
Puheet oli pidetty niin vieressäni istunut Ken Cardoza niminen vanhempi mies ilmoitti että oli kaikki Kuubasta kiinnostuneille kertovansa mielellään kokemuksiaan Kuubasta 1950 eteenpäin. Ja juttuahan riitti. Hän oli opiskellut Kuuban Havanan yliopistolla saamaan aikaan kun Fidelikin opiskeli siellä lakia. Kenin collegessa ollut kämppäkaveri oli rikas Kuubalainen ja ensimmäisen kerran Ken lähti kaverinsa kanssa Kuubaan lomalla. Hän oli 14-15 vuotias nuori mies. Usan collegessa siihen aikaan ei ollut mahdollisuutta seuraaville asioille josta hän pääsi nauttimaan rikkaan ystävänsä kanssa: Yö-kerhot, viinaa, sikareita, prostituutio. Juma kyllä meikäläistenkin olisi kannattanut siihen aikaan olla Kuubassa. Koko ilta oli todella käsittämätön Kuuba asian ympärillä ja paikassa myytiin vieläpä oman panimon Tsekkiläistä olutta. Tapasin yliopiston dekaanin ja presidentin. Sain paljon puhelin numeroita ja kortteja musiikkiosastolle. Joten ilta oli mainio.  Ayesha otti vinkkua jonnin verran joten saatoin hänet kotiinsa. Hänen oppilaansa olivat kovasti huolissaan hänen kunnostaan ja pyörällä ajostaan. Myöhemmin sain kuulla että he olivatkin huolissaan minusta. Kuka ukkeli se oli ja mitä se tekee meidän proffalle. Mutta tehän tiedätte että olen sentlemanni ja varsinkaan kun kyseessä on Miinan hyvä ystävä ja opettaja niin mitään ei todellakaan tapahtunut. Aamulla sain hyvän aamiaisen  ja avaimen käteeni joten minulla oli paikka mihin sain viedä kamani.
Päivän missio oli kiivetä Diamonds head-nimiselle kraaterille ja ottaa kuvia koko Honolulusta Saksalaisen verenan kanssa.  Mulla ei ollut kunnon kävely kenkenkiä matkalle joten lähdin sandaaleissa ja tuloksena oli hitommoiset hiertymät kummassakin jalassa. Kävin suurin osan kiipeämisestä avojaloin. Menessämme kreeterille vastaan tuli  Saksalainen vanha Jane Fonda, yliruskettunut nainen, huulipunat hampaissa, luikeron näköinen pienen vikisevän koiransa kanssa. Hänellä oli oma kuntosali Honolulussa ja hän haaveili erikoiskuntosalia Australiaan. Emme kommentoineet asiaan milläänlailla, nyökytimme päätämme ja kehuimme ideaa mahtavaksi.  Luikero rupatteli hetken kanssamme ja jatkoimme matkaa kohti kraateria. Se maksoi 1 dollarin. Mietin hetken että tämä homma käy kalliiksi. Päivä oli todella kuuma ja porukkaa riitti. Itse kiipeäminen kesti 40 min ja ylhäältä oli todella mukavat näkymät Honolulun ylle. Huipulle oli vanhoja armeijan  rakentamia bunkkereita joista näki hyvin merelle. Pari Panoraama kuvaa ja takas keskustaan suihkuun, uimaan ja pienet päikkärit. Illalla Miinalta kamat ja proffan sohvalle nukkuu. Otin mukaan viinipullon jämät mitkä jäi juomati Miinan kanssa. Proffa touhusi omiaan kun tulin kämpille. Kämppä oli yksiö, iso semmoinen. Yhdistellä olohuone, keittiö, makkari ratkaisulla. Suihku ja parveke. Kivan oloinen kämppä verrattuna muihin missä olin käynyt kurkistamassa meininkiä.  Ei kokolattiamattoa, tuuletin katossa, puuta seinissä ja lattialla. Kotoisa. Aloimme jutella omia tarinoitamme ja en ole ikinä  kuullut semmoista elämän tarinaa minkä Ayesha kertoi. Juttelimme tunteja. Äiti Pakistanista, Isä Norjasta. Elämä nuorena lapsena Pakistanin ja Israelin rajamailla, lähetystyötä Ugandassa ja vaikka mitä. Hänen tarinansa aikana Mikko poika itki parikin kertaa. Ei niinkään Ayeshan kohtalolle vain niiden muiden jotka kuuluvat hänen tarinaansa. Ayesha oli pakotteva nukkumaan muuten hän olisi puhutun koko yön.  Sohvalla yritin  kirjoittaa jotain ylös Ayeshan kertomuksia mutta ajatukset oli sen verran sekaisin että ei voinut muuta kun olla iloinen minulla on Niin Mahtava ÄITI. Terkkuja Titi-mummolle.
Seuraavana aamuna Ayesha lähti töihin ja minä jäin siirtämään kuvia pois mun kameran muistikortilta ulkoiselle kovalevylle. Kuuntelin Frank Sinatran live levyä lp:lta. TOIMII.
Sovimme että käyn hakemassa illaksi jäätelöa ja greippiä sekä uutta tiskiainetta. Hän käytti jotain erikoista öljypohjaista pesuainetta. Muuta en sitten ehtinytkään tehdä. Onneksi päivä oli ollut pilvinen joten kaikki on okei. Illalla tarinointi jatkoi ennen nukkumaan menoa. Verenan kanssa olimme sopineet että perjantaina kiipeämme yli 3.900 porraksta ylös Stairway to Heaven-nimissiä portaita. Sieltä kaupungin paraspaikka nähdä auringon nousu. Päivällä kävimme syömässä Ayeshan kanssa Lucky Belly-nimisessä ravintolassa Chinatownissa. Paikka oli mukavan trendikäs. Paljon nuoria ihmisiä syömässä luonastaan. Otin kiinalaisen Super dry oluen odotellasi Ayeshaa. Saimme paikat 10 min päästä ja tilasin ensimmäisen siiderini jonka oli tehnyt Samuel Smith. Juma että oli hyvää!
Ruuan jälkeen Ayesha halusi tarjota ravintolan viimeisen pähkinävoi, banaani, suklaa oluen. Se oli kuin Quinesiä. Parani joka huikalta. Laskun maksu, takas kämpille ja vähäksi aikaa snorklaamaan. Kämppä oli 5 minuutin kävelyn päästä rannasta. Sillä kohdalla oli sen verran syvää että näkyvyys oli todella huono ja aallokko oli aika kova. Joten snorklaamisesta ei tullut yhtään mitään. Pienet päikkärit, kamat kasaan ja kämpille. Pakkasin kamat, hyvästelin Ayeshan ja kiitin että olin saanut olla hänen kotonaan viimeiset 3 päviää. Olin jo tottunut olemaan siinä kämpässä joten tuli vähän ikävä lähteä sieltä. Mutta uusia seikailuja oli varmasti  luvassa. Otin taksin ja tapasin Verenan Lulu´s nimisessä baarissa lähellä Hostellia. Suunnitelma oli siis lähteä  bussilla klo 23.00 pysäkille ja kävellä sen jälkeen 40 min portaille. Se kestäisi 1,5 tuntia. Joten olisimme portailla noin kello 00.45.  Sitten kiivetä  yli 3.900 porrasta ylös Stairway to Heaven portaita n. 2 tuntia ja ihailla auringon nousu joka valaisisi kaupungin valollaan vuoren huipulta. Takas portaita, takas bussille joka menisi 05.11 ja sitten pienet nokoset rannalla, aamiainen ja bussilla 07.30 lentokentälle ja 10.55 lähtevään koneeseen Uuteen Seelantiin.  Portaille on mentävä yöllä koska niiden kiipäminen on kiellettyä liiallisen turistien käynnin takia. Kaupunki oli korjannut portaa vähän aikaa sitten n. 800.000 dollarilla. Mutta niitä ei oltu avattu käyttöön. Fiilis kunnossa, maha täynnä ruokaa, aikataulut selvillä, menoa vaille valmis meinis.  MUTTA kun katsoimme  netistä huvin vuoksi monelta aurinko nousee seuraavana aamuna niin, persus sentään. 06.32. Ei perhana, en ehdi millään lentokentälle ajoissa. En millään. Eikä sinne ole mitään järkeä kivetä pimeässä näkemättä mittään. Vi..tus oli isompi kuin Pearl Haborin valkoin Evil-tutka. Ei hemmetti. Katselimme toisiamme ja päätös oli selvä. 2 pulloa punkkua, teltta pystyy rannalle ja katselemaan rauhoitukseksi tähtiä ja kaupungin valoja. Kamat kasaan, rannalle, hyvä paikka löytyi heti rannalle päästyämme, teltta pystyyn, kamaat sisälle, korkit auki ja maistelemaan Shirah ja Merloottia. Pääsimme juuri juoman makuun kun polliisi setä tuli sanomaan että teltta kasaan ja ylös siitä, hän odottaa autossa että hävytte siitä koska ranta suljetaan klo 23.00. Kamat kasaan ja siirryttiin vähän kauemmaksi yhden kielekkeen taakse polliisia piiloon. Muuten hyvä paikka mutta pieni likaviemärin pää antoi oman osansa tuoksuista. Ei haittaa, teimme isot suojavallit veden varalle. Pää tyynnyyn ja nukkumaan. Saimme nukkutua pari tuntia kunnes kuulin aaltojen äänet liiankin läheltä, nousuvesi oli tuonut aalllot todella lähelle telttaa ja suojavalleista oli enää puolet jäljellä. Kamat kasaan ja teltta äkkiä ylös asvaltille suojaan. Päätimme nukkua seuraavassa paikassa ilman telttaa. Paikka löyty yhden puskan suojasta. Paikasta joka oli myös hyvin suosittu virtsaamispaikka. Tämä paljastui vasta kun pääsimme nukkumaan. Tuulen vireen suunnasta riippuen haju oli kuvottava taikka aivan siedettävä. Emme jaksaneet enää siirtyä muualle. Saimme nukutuksi parisen tuntia kunnes lenkkeilijät alkoivat juosta kahvikupit kädessään meidän ohitsemme. Kamat kasaan, suihku läheisestä peseytymispaikasta, hampaiden pesu vessassa ja aamupalalle. Bussiin 08.11 ja lentokentälle. Siihen päättyi Hawajin osio reissultani. Sinne tahdon takasin se on ihan varma. Uuudessa osiossa ollaankin sitten Uudessa Seelannissa, Moika moi Jengi!