Finnsnes, Norskila UKM Arctic Yought Festival 30.3.-6.4. 2014
Tuli jotenkin semmonen tunne kun heräsin upouudesta rivari kämpästä ja katsoin ulos olohuoneen ikkunasta että nyt tekee mieli kirjoittaa ajatuksia ylös. Maisemahan on aivan mahtava. Terassin edestä alkaa meri, puokaman toisella pieno satama jonka takaa nousee tällä hetkellä mustavalkoinen lyhyine kallio/vuoriryhmä lyhyine metsineen ja lumipeitteineen. Vieressäni istuu Joonas, joka on kotoisin Tromsasta, ainut iso kaupunki Pohjois-Norjassa. Täällä itse Finnsnesissä asuu 5000 ja ympäröivällä alueella 10.000 ihmistä. Tromsassa asuu 80.000 ihmistä. Finnsnes on yhden kadu kaupunki, kaikki mitä tarvitset ovat yhden kadun varrella. Kaikki kulttuuriin liittyvät tapahtuu kulttuurikeskuksessa, jossa on leffateatteri, konserttisali jne. Siellä meikäläiset myös treenaa. Eilen emme saaneet soittaa kovaa enää klo. 17.00 jälkeen koska ensimmäinen elokuva alkoi sillon.
UKM organisaatio on järjestö joka mahdollistaa tämän festivaalin tai oikeastaan kurssin. Kurssi on tarkoitettu jo taiteessa edistuneimmille nuorille ja viikonaikana on tarkoitus saattaa yhteen eripuolilta maailmaa nuoria soittamaan ja tanssimaan yhdessä. On Skottilaisia, Norskeja, Venäläisiä ja Afrikkalaisia. Joten ihan ok sekoitus eri kulttuureja. Viikonaikana jokaisella maalla on oma Clubi-ilta ja Suomi on saanut ensimmäisen vuoron tänään maanantaina. Katotaan miten homma hoituu.
Bändit jäbät luulivat että heistä kuoriutuu ulos Doom-musiikin uusi minä mutta tyyli onkin kantri. Ystävämme Joonas on vannoitunut Johnny cash-fani joten pojat pääsee soittamaan kantria. Ei siis tarvitse poltella kirkkoja tämän reissun aikana. Nyt ei voilla olla hehkuttamatta tätä näkymää mihin saan herätä joka aamu. Kirkas meri lainehtii melkein jalkojen alla. Pieni satama jossa näkyy yksi pieni trukki työntämässä lunta pois lastaualueelta. Pilvettömällä taivaalla lentää yksinäinen lokin sukulainen takanaan ylväästi nuosevat vuoren huiput joihin auringon valo tekee varjot kuin tietyn elokuvafirman introssa. Punavalkoinen puiden hinauslaiva etenee hitaasti ja raskaasti eteenpäin. Laiva näyttää ihan lasten piirossarjan laivalta joka on aamulla saanut paskimman työurakan ja etenee ähkien ja puhkien ja samalla kiroillen kohtaloaan.
Mikko sai itseelleen isoimman sängyn kerrossängystä mutta kylmimmästä huoneesta. Huone on kuin kylmä kellari. Siinä on urakkamiehiltä unohtunut patterit ja lattialämmitys kokonaan. Muuten huoneistossa on todella lämmintä. Täällä asuu 4 Skottia ja yksi Norski Joonas Cash ja mie. Rentoa porukkaa. Tänään on aikomus opettaa porukalle Unto Monosen Satumaa tango ja tehdä siitä kansanmusa versio Norjalaisilla sanoituksilla. Joten mielenkiintoista matskua tulossa. Siitä lissää myöhemmin........
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti