Päivän nimi on Larry Silverstein. Mies joka teki 99-vuoden ja 3,2, miljardin dollarin vuokrasopimuksen kumppaniensa kanssa New Yorkin World Trade Centereistä viisi kuukautta ennen kun 9/11 tapahtumaa. Nyt hän saanut n. 5 miljardia dollaria jo takaisin eri vakuutusyhtiöiltä ja jatkaa haastamistaan vielä eri oikeuksissa. 84-vuotias Amerikkalainen kiinteistösijoittaja pla pla pla. Rautautui eilen illalla Harbour-saaren satamaan ihanalla, älyttämän isolla jahdillaan nimeltä Silver Shalis. Kauniin vaalean sininen jahti. Henkilö joka vastaa jahdin sähköpuolesta ja moottorista on Norjalainen mies nimeltä Okke. Ollut töissä Larryn eri aluksilla viimeiset 4 vuotta. Matkustanut Larryn mukana kaikkialla minne eri merillä vain pääsee. John jahdin mies number 2, kapteenin jälkeen arvoasteikossa siis toisena. Meksikolais peräinen,miehiin menevä,karaokea rakastava rommin hörppiä. Mukanaa muita aluksen toimivuudenta vastaavia miehiä. Kaverit olivat satamaan pääsyn jälkeen kiiruhtaneet lähimpään kuppilaan joka sattui olemaan ihan minun hotellin vieressä. Liian tuuliselta ranta kun tapasin kaverit notkuilemassa kuppilan terassilla. Heillä oli sen verran hyvä meininki että pääsit ottaa yhden oluen ja kuunnella meininkiä. Kuultuaan että olen Suomesta homma lähti käsistä. Kaikki suomen kirosanat kajakti ilmoille ja Okke tai varmaan kirjoitetaan Okke ilmaantui paikalle. Muut miehistö kutsui häntä Okei:ksi. Joukussa oli vuoden mukana olleita, 5 kk mukana olleita jne. Kaikki pitivät Larrysta kovasti, koska hän arvosti miehistöään ja halasi kaikki aina ennen kun poistui aluksesta. Miehistöllä oli kuullemma ollut todella huonosti käyttäytyviä pomoja verrattuna Larryn. Moni heistä oli ollut töissä tankkereillä ennen Larryä. Kuultuaan että olen musiikinopettaja he pitivät minua hyvänä laulajana. Siinä sitten hoilattiin NHL:n hammond-urkujen " ta-ta-da tatta- daa" :ta eri sävellajaissa moneen kertaan. Vieressä istuvat paikalliset pahiksen näköiset duunarit, kynät vielä korvan takana roukkuen, mustat aurinkolasit syvällä päässä ja pipu, kiinnostuivat meidän kova äänisestä huutelusta. Parin kysely kieroksen jälkeen koko porukka oli yhtä huutoa ja nauraa. Paikalliset olisivat tahtoneet minun lähtevän heidän matkaan " Mainlandille " eli Eleutheraan viettämään iltaa mutta kieltäydyin kunniassa. Tahdoin viettää viimeisen illan saarella. Kävin hotellilla vaihtamassa kamat ja lähdin etsimään porukkaan ja lähti etsimään jykevämpää tupakkaa. Valitettavasti en enää löytönyt kavereita joten menin syömään Queens ja jotain nimiseen paikkaan paikallista meren ruokaa Conch-nimistä Otin take awayn ja kipitin Da Vinen kautta pari sidukkaa ja söin onnellisena pöperöt omassa sängyssä ja nukahdin.
Aamulla ylös aikaisin, edelleen tuulinen aamu, Hitler odotti normaalissa paikassaan, otimme yhteikuvan ja hyvästelimme. Käväsin kurkkaamassa satamassa Larryn jahtia ja moikkaamassa Okkea ja kavereita. Älyttömän isohan se on. Kämpillä soittelin Suomeen tovin ja nautin auringon paisteessa tuolilla istuen. Siinä istuessani viereeni tuli kaunis pieni tyttö ja antoi minulle kirjekuoren ja sanoi : " Ja muista vielä kurvakuulokkeet, en muistanut kirjoittaa niitä tuohon. " Nyökkäsin takaisin ja sanoi : " Muistathan miten pitää käyttäytyä." Tyttö hymyili, nyökkäsi ja lähti pois. Kun olin edellisenä ilta tullut kämpille, toimistovirkailija oli juuri lopettanut hommansa. Hänen iloinen 9v. tyttärensä tervehti minua kohteliaasti ja minä tervehdin takaisin. Hän kysyi mistä olen kokoisin. Kerroin että Suomesta. Tyttö pyöritteli päätään, niin myös äitinsä. Kerroin että se on kaukana pohjoisessa, venäjän vieressä. Päänpyörittely jatkui. Sieltä mistä Joulupukki on kotoisin. Tytön kasvoille ilmeistyi suuri hämmästys ja sen jälkeen iso hymy. " Asutko sinä siellä missä Joulupukki asuu?" . Kerroin että olen tavannut Pukin ja että hän asuu ihan siinä lähellä.
Tyttö katsoi äitiään ja rohkeasti kysyi minulta että voisinko viedä Joulupukille kirjeen sitten kun menen kotia. Vastasin tietenkin myöntävästi. Sanoin äitille lähteväni huomenna klo 15.00 aikaan joten ennen sitä homma hoituu kyllä . Tyttö siis tulikin kirjeen kanssa luokseni ja lupasin viedä sen Joulupukille. Kirjeen takakannessa luki, kosketusnäytöllinen puhelin. Ja sitten vielä kuulokeet. Mahtava tyttö.
Sama ilta Nassau, sama hotelli. Lauantai-ilta, klo. 20:00, ei ketään missään. Nälkä. Kohde, Pirates bar, josta saa kaupungin parasta kanankoipea. Istui siinä tovin kunnes viereeni istahti nuorekas pariskunta, jotka joivat toista paikallista olutta Sandsia kylmistä tuopeista. He olivat selvästikkin vakioporukkaa. DeAndrea Miller, Miller niinkuin olut, hän hoki koko illan. Ja hänen kumppanista Darren Treco. Aivan mahtava pariskunta. Todella vastakohdat toisilleen mutta niin täydellisiä toisilleen. Darreilla toisena DeAndrean jälkeen elämässään olivat vanhat autot. Tämän takia juttelu eksyi nopesti Kuubaan ja vanhoihin autoihin. He olivat vasta juuri ikään olleet Kuubassa. Joten sain todella hyviä ehdotuksia ja käskyjä mitä minun tulisi tehdä Havanassa. Pariskunta kertoi että olivat suunnitellut menevänsä naimisiin ensivuonna ja suunnittelivat matkaa Lontooseen. Joten kävimme läpi mitä valtioita on siinä lähellä ja miten niihin pääsee helposti. Juttelimme siinä vaikkas mistä parisen tuntia jonka jälkeen uni alkoi tulla itse kullekkin. Lupasin käydä syömässä vielä ennen lähtöäni oikeaa Conch-saalaattia vanhassa tutussa Oh Androssa. Conch salaatti on pakallinen kuuluisuus. Söin sitä jo Harbour saarella mutta se oli friteerattu. Se pitää syödä raakana ja oikeanlaisella salaatilla.
8.2.2015
Yöllä käytävällä hakattiin ovia oikein kunnolla. Ihmiset eivät huutaneet, he hakkasivat ovia. Aamulla päivään olivat selvät suunnitelmat. Pyykinpesua, naapurissa Paradise Islandilla käyntiä ja Conch-salaatin syntiä ja hyvät yöunet ennen lentoa. Paikallinen bussi numero 14 a, otti minut kyytiin pysäkiltä. Kaiuttimista soi cospel-musiikki ja tunnelma oli todella harras. Matka Superwash-nimiseen pesulaan maksoi 1,25 dollaria. Matka kesti 10 minuuttia. Ajoimme etelään päin Nassaun kaupungista, suuntaan missä en ollut vielä käynyt. Vastaa tuli koulu, kirkko, kaupungin virkataloja, kaikki maalattu erilaisilla pastelliväreillä. Itse pesula oli iso ristikoiden suojassa oleva halli. Ihmisiä oli todella paljon. Kassalta piti ostaa erikseen kolikko pesua ja erikseen kolikko kuivatusta varten, ja tietenkin pieni pussi pesuainetta, hela hoito maksoi 5,25 dollaria. Ystävällinen mies ohjasti minut oikein kokoiselle koneelle huomateessa etten saanut liian isoa konetta reagoimaan saamallani kolikolla. Väripesu 30 minuuttia. Selvä homma. Istuin tovin koneen vieressä ja yritin opetella espanjaa kännykästä. Tuli nälkä. Naapurissa kauppa. Sinne. Kun astuin kauppaan meininki oli kuin musikaalista. Radiosta soi jotain todella tuhdeilla soundeilla olevaa cospelia ja kaikki hedelmä osaston naiset lauloivat biisiä mukana. Ihanilla tummilla äänillään. Meikä oon kuunteli ja katsoi. Kaupassa oli niin pyhä meininki ettei ostosten ostosta tullut mittään. Kävelin ympäriinsä ja kuuntelin. Musa oli todella mieletöntä. Laulustemmat pölisivät taivaallisesti, rumpu ja basso- soundit potkivat musaa eteenpäin niin että tiesi todellakin ettei soittamassa ollut valkoisia miehiä. Kävelin takaisin ensimmäisen rouvan luon jonka huomasin tullessani laulavan musiikkia ja kysyin häneltä mitä musiikkia ja kuka artisti tässä laulaa. Nainen vastasi että Cospelia. Juu, juu mutta kuka esiintyy. Ei tietoa, kysy toimistosta. Menin toimistoon ja esitin samat kysymykset. Toimisto neiti ei tiennyt koska se tuli radiosta, eikä cd:ltä. Hokasimme että kännyssä ohjelma joka kuuntelee musaa ja kertoo kuka kappaletta esittäää ja mikä kappale on kyseessä. SoundHound, mutta se tarvitsi netin ja 3g:n toimiaseen, eikä mulla ollut siellä kumpaakaan. Harmitti kovasti kun en saanut tietää kuka esitti biisejä. Hammasharja, jugurttia, baanaania, omppua ja appelsiinimehua messiin ja takas pesulaan. Pesu osuus loppu ja alkoi tuuletus/kuivaus. Kamat rumpuun ja kolikkoo sisään. 20 minuuttia. Olin ottanut ostoksilleni valkoinen vahin suojaksi, en tiennyt sen olevan kenenkään. Kohta ukko huuttaa täyttä kurkkua, " Are you Kidding me, Are you Kidding me, did you bring this here, did you bring this here ? " Minä siihen että " NO" . Sorry, i didn´t know. Ukko huutaa lissää vaan että, " If you didn´t bring it here, why did you took it ! " Kauhia mylvintä yhden astian takia. Ukkeli veti vielä perus Unbelievable-osastoo siihen loppuun. Hetkisen kesti syvä hiljaisuus hallissa, kuului pelkkä koneiden hurina. Ukko rauhottu ja hiljaisuus loppui ja ihmiset rupesivat taasen pyykkäämään. Mikko oli saanut turpiinsa vihaiselta pyykkäri ukolta. Siinä sitten naama häpeästä punaisena kamat kuivauskoneesta nopeesti pihalle ja takas hotellille ihanalla nyt vanhemman papan ajamalla bussilla, jossa ei kuulunut cospel.
Atlantis on niin amerikkalainen iso huvi/hotelli/beach/vaikka mitä alue, joka sijaitseen ihan tossa naapurissa. Sinne mennään lautalla. Oikeastaan ainoat asiat mitä paikasta viitsii kertoa oli kaunis beachi. Muuten aivan turha paikka. Se mikä oli taasen kivaa oli ihmiset mitä tapasin. Istuin lautalla ja kohta vieressäni istunut vanhempi mies kysyy mistä olen, seuraavaksi hän kertoo kuinka vuonna 1972 hän lensi silloisen tyttöystävänsä luokse Tukholmaan. Hän oli ostanut pakettiauton ja suunnitteli matkaa sielloisen Neuvostoliittoon. Matka kuitenkin tyrehtyi heti rajalla koska kaverilla ei ollut viisumia mahan eikä todellakaan sitä mistään saanut koska oli Kandalainen. Päästyään suuresta pettymyksestä hän päätti lähteä niin pohjoiseen kun pääsee. Matkalla ylös Suomea hän kävi Tampereella, Vaasassa ja sitten Utsjoella. Otti matkalla kyytiin liftareita ja nukkuivat teltoissa joissa oli todella paljon itikoita. Oli siis kesä. Tämä mies siinä päivitteli kovasti nuoruuden matkaansa. Mies oli tullut viettämään ystäviensä häitä Atlantis-hotelliin/alueelle. Kun nousimme lautalta, ai niin lautalla oli sitten tämmönen pakollinen vitsin kertoja hemmo. Tumma kaveri joka heitti niin huonoa huulta, kuka julkkis asu missäkin huvilassa ja pla pla pla. Pyysi vielä lopuksi palkkioita, en MIkolta herunut penniäkään. Jatkoimme miehen kanssa juttelua sitten päästyämme Paratiisi- saarelle. Hän näytti parit paikat ja lopulta kirjoitti oman emailinsa ja tyttärensä nimen ja emailin paperille ja sanoi että :" Ota häneen yhteyttä, teillä synkkaisi varmasti, hänkin on opettaja." Mitäpä siihen voisi sanoa. Otin lapun ja kiitin ystävällisyydestä. Hänen nimensä oli A.T. Freiman ja tytär Mira Freiman, White Horse-nimisestä kaupungista Kanadasta. Lopuksi hän sanoi kutsuvansa meitä " ylikoulutetuiski hipeiksi". Mikäs siinä.
Beach oli kaunis, mutta todella vaikea löytää siellä kiemuraisessa taloviidakossa. Kello tuli 17:00, kaveri huusi satamasta että jos olet lautalle menossa niin kiire on. Juoksin kovaa vauhtia laiturille jossa odotti penkillä makaileva hemmo. Hemmo kertoi ettei aluksia enää mene keskustaan. Liian vähän porukkaa. Kapteenit menivät jo kotiinsa. Mitä hemmettiä, Kello on 17:00 ja viimeinen pitäs mennä kello 18:00. Paikalle pyrhälsi vanhempi Rouva pizza uunituore pizza kädessään. Sanoin että lauttoja ei enää mene. Rouva haisi hyvinkin tuoreelle juomalle. Hymähti vain. Sanoin että soitan toimistoon. Soitin lipussa olevaan numeroon ja juttelin tovin naisen kanssa. Hän pahoitteli tilannetta ja sanoi maksavansa lipun hinnan takaisin. Yhtä äkkiä ovi aukeaa naamamme edestä ja pikku tyttö tulee kopista ulos pyytämään lippuja. Tilanne oli kuin jostain komediasarjasta. Mistä hemmetistä sinä siihen tupsahit. Tyttö oli kuullut meidän juttelun koko ajan siellä kopissaan ja sitten vastannut puhelimeen metrin päässä kopin sisällä ja jaaritellut niitä näitä syyski miksi lautta ei enää kulje. Mahtavaa toimintaa. vaan katseli vierestä mitä tapahtuu, lopulta hän ymmärsi tilanteen ja alkoi haistatella virkailijalle. Heti kun saimme rahat takaisin ostetuista lipuista, näytin Rouvalle ovea että nyt lähdetään täältä. Taksi vie meidät kyllä keskustaan. Matkalla taksille rouva kertoi päivä tapahtumat. Tytär oli kutsunut hänet lapsenvahtiin ja hän oli mennyt casinolle juomaan rommia. Niihän siinä aina käy. Taksi ystävällisesti otti meidät kyytiin ja pääsimme keskustaan. 10 dollaria yhteensä, dollarin enemmän kuin lautta. Mutta lautalla en oli saanut viettää tätä nautinnollista hetkeä Rommi Rouvan kanssa. Kiitos siitä Rommi-Rouvalle.
Nyt syömään Conch-salaattia.....
Uu, tomaattia, sipulia, vähän chiliä, hyvää kastiketta ja conchia ( meressä elävä etana ). Hyvää oli. Kivasti piristi. Bahaman perinneruuista numero 1. Kun anoksen ottaa oluen kanssa sen nimeksi tulee, barefoot bandit. Paljasjalka rosvo annokselle tulee Colton Harris-Moore nimisen nuoren vankikarkurin mukaan. Harris-Moore karkasi vankilasta 2008 ja kahden vuodena ajan pöristeli poliisia karkuun. Joitakin ryöstäjä hän teki paljainjaloin, siitä nimitys barefoor bandit. Legendan mukaan kaveri jäi kiinni Bahamalla vuonna 2010 syötyään Conch salaatin oluella, jonka jälkeen nukahtanut. Oikeasti poliisi ampui osuman hänen perämoottoriinsa, jonka seurauksena hänen karkumatka loppui siihen. Kaverista on tehty dokumetti. Kanattaa varmaan katsoa.
Nyt on Bahama nähny, paljon jäi näkemättä. Tänne tullaan takas.
Next Buba !
Eiku Cuba !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti